Norma Johnin esitys Blackbird-kappaleesta Euroviisuissa oli hieno. Piste.
Miksi sitten moni kehnommin esitetty tusinaralli pääsi jatkoon? Onko Euroviisut enää laulukilpailu?
Olen nähnyt 11 Euroviisut ja monenlaiset viisuedustajat. Tämän vuoden tulos jättää silti sanattomaksi. Norma Johnin Leena Tirronen ja Lasse Piirainen edustivat Suomea ammattitaidolla ja kappale on yksi Suomen hienoimmista viisuihin lähetetyistä sävellyksistä.
Suomen edustuskappale sai etukäteen paljon kehuja viisufaneilta ja ulkomaisilta toimittajilta. Ei sitä turhaan nostettu yhdeksi ennakkosuosikiksi. Jo Suomen viisukarsinnassa kansainvälinen raati antoi viitteitä siitä, että tästä kappaleesta pidetään muuallakin. Jotain jäi silti uupumaan.
Tämä vuosi on Euroviisuissa balladien vuosi, joka saattoi koitua myös Norma Johnin kohtaloksi. Yhdellä kuuntelukerralla Blackbird lukeutui vain yhdeksi muiden joukossa. Mahtipontisesta esityksestä huolimatta kappaleessa ei ole myöskään varsinaista loppuhuipennusta, joka nostaisi sen vielä uudelle tasolle. Biisin lopullinen lentoonlähtö puuttui.
Euroviisuissa äänestävät katsojat kuulevat kappaleet usein ensimmäistä kertaa. Ensivaikutelma on avainasemassa. Tällöin nousevat esiin myös kulttuurierot. Laulukilpailua näytetään erittäin laajalla alueella, joten myös musiikkimaut ovat hyvin erilaisia. Suomessa vuosikausia asunut kroatialaissyntyinen kuvaajani kiteytti asian hyvin. Balkanin maissa on totuttu kuuntelemaan reipasrytmistä folkmusiikkia. Tätä taustaa vasten pohjoismaisen viileä balladi voi kuulostaa perin vieraalta.
Suomen kehnoon kohtaloon tarkempaa selitystä saadaan lauantaina käytävän finaalin jälkeen. Tuolloin julkistetaan tiedot siitä, miten eri maiden yleisö- ja tuomariraadit jakautuivat.
Monet maat tilaavat biisinsä ruotsalaisilta
Mutta eikö Suomessa osata enää tehdä viisuissa menestyvää kappaletta? Jo kolmatta vuotta perättäin Suomi karsiutui viisufinaalista. Suomalaiset viisufanit ovat osoitelleet syyttävää sormea Suomen viisukarsinnan eli Uuden musiikin kilpailun suuntaan. Kuusi kertaa toteutettu uudistettu euroviisuvalinta ei toimi. Nimekkäimmät suomalaisartistit eivät kisaan osallistu.
Koska suomalaisilla vaikuttaa edelleen olevan suuri tarve menestyä laulukilpailussa, voisi mallia ottaa muilta. Monet maat tilaavat viisukappaleensa ruotsalaisilta biisinikkareilta. Tuloksena on keskivertopoppia, joka menestyy. Kutsuttaisiinko tätä olympialaisissa dopingiksi?
Euroviisujen ei pitäisi olla kuitenkaan niin vakava asia. Norma Johnin Lasse Piirainen sanoi, että laulukilpailu on ennen kaikkea ainutlaatuinen yhteishenkeä nostattava musiikin juhla.
Suomalaisedustajat voivat tänä vuonna palata ylpeinä kotimaahansa. Homma hyvin hoidettu. Onneksi Suomessa sentään ollaan suhteellisen lempeitä viisuedustajia kohtaan. Kisasta tippuneen Montenegron delegaatioon kuulunut oli kotiinpaluusta kauhuissaan. Heitä odottaa siellä täysi lynkkaus.