Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Keskuskenttä muuttui leikkikentäksi: 1250 päiväkotilasta vietti unelmiensa liikuntapäivää leikkien ja tanssien

Rovaniemen keskuskentällä leikittiin jos jonkinlaista hippaa Antti Tuiskun tahdissa. Päivä oli toteutettu lasten toiveiden mukaisesti.

1250 lasta yrittävät muodostaa Rovaniemen keskuskentälle Suomen lipun pitämällä päänsä päällä sinisiä ja valkoisia papereita.
Unelmien liikuntapäivällä juhlistettiin myös satavuotiasta Suomea. Tapahtumaan osallistuneiden lasten ja aikuisten oli tarkoitus muodostaa kentälle Suomen lippu sinisillä ja valkoisilla papereilla, mutta toteutus osoittautui suunniteltua kinkkisemmäksi tehtäväksi. Kuva: Anna Nevalainen / Yle
Anna Nevalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

ROVANIEMI Rovaniemen keskuskenttä täyttyi keskiviikkona laulusta, leikistä, tanssimisesta ja pomppimisesta, kun  1250 päiväkotilasta kerääntyi stadionille viettämään Unelmien liikuntapäivää.

Touhuamista rytmitti lasten toivemusiikki. Ämyreistä kajahti muun muassa Robinia, Antti Tuiskua ja Smurffeja.

Väinämöisen päiväkodin lasten mielestä päivästä ei noussut yhtä kohokohtaa. Kaikki oli parasta.

– Mä haluaisin leikkiä tänään vielä kivihippaa, sanoo Sofia Lehtonen.

– Mä haluaisin jäämiestä, lisää Leevi Uimaniemi.

Lapset päättivät ohjelmasta

Tempaus on osa valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää, jossa ihmisiä on houkuteltu liikkumaan erilaisissa pop up -tapahtumissa ympäri Suomen. Päivää koordinoivat Suomen Olympiakomitea ja Liikkujan polku -verkosto.

Keskuskentän tapahtumasta vastasi Rovaniemen varhaiskasvatuspalvelut yhdessä Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. Myös lapset pääsivät vaikuttamaan päivän sisältöön.

Kivalonpuiston päiväkotilaiset tanssivat Sutsisatsaan tahtiin Rovaniemen keskuskentällä.
Peukalot pystyyn! Kyynärpäät taa! Kivalonpuiston päiväkodin lapset näyttävät mallia oikeaoppisesta sutsisatsaamisesta. Kuva: Anna Nevalainen / Yle

Lapsilta oli kysytty etukäteen, mitä he haluaisivat päivän aikana tehdä. Ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat laativat näiden toiveiden perusteella ohjelman, jossa lapset pääsevät liikkumaan monipuolisesti.

Paikan päällä lapsia ohjasi päiväkotien työntekijöiden lisäksi 40 opiskelijaa, jotka muokkasivat ohjelmaa lennosta lasten toiveiden mukaisesti.

Liikkumisen ei tarvitse olla liikuntaa

Unelmien liikuntapäivä on osa Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmaa, jonka tavoitteena on mahdollistaa liikkumisen ilo jokaiselle lapselle. Rovaniemen kaupunki liittyi ohjelmaan vuonna 2014.

– Siitähän on tehty tutkimuksia, että lapset eivät liiku tarpeeksi. Me olemme koittaneet nyt viimeisen kolmen vuoden aikana lisätä liikkumista. Ja nimenomaan liikkumista, ei liikuntaa, varhaiskasvatusyksikön johtaja Risto Davidila sanoo.

Ohjelman painopiste vaihtuu joka vuosi. Tänä vuonna kaupunki haluaa saada vanhemmat liikkumaan lastensa kanssa.

– Lapsia ei tarvitse välttämättä viedä mihinkään maksullisiin harrastuksiin, vaan heidän kanssaan voi liikkua itse. Se ei ole vaikeaa, Davidila sanoo.

Sanna Pesonen ja Iida Oiva ohjaavat 1250 päiväkotilasta Rovaniemen keskuskentän katsomosta.
Ei leikkejä ilman alkulämmittelyä. Liikunnanohjaajaopiskelijat Sanna Pesonen ja Iida Oiva pitivät koko porukan liikkeessä viileässä kevätpäivässä. Kuva: Anna Nevalainen / Yle

Suosittelemme sinulle