Yle kertoi viikonloppuna kahdesta äidistä, jotka ovat olleet lapsiaan kohtaan väkivaltaisia. Äidit kertoivat, kuinka väkivalta hiipi arkeen yllättäen. He syyllistivät itseään ja häpesivät käytöstään. Molemmat yrittivät saada apua ammattilaisilta siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta he saivat apua soittamalla auttavaan puhelimeen.
Asiantuntijoiden mukaan äitien on vaikea hakea apua ongelmaansa. Syynä ovat vahvat häpeän ja syyllisyyden tunteet. Myös pelko seurauksista tukkii suita.
Juttu herätti paljon keskustelua esimerkiksi Yle Uutisten Facebook-sivuilla. Moni tunnisti jutussa kuvatuista tunteista paljon samaa. Keskustelijat jakoivat kokemuksiaan siitä, kuinka uupumus ja keinottomuus ovat olleet tuttuja tunteita esimerkiksi silloin, kun lapset ovat pieniä. Moni arvosti jutussa esiintyviä äitejä. He olivat hakeneet ja saaneet itselleen apua.
Juttujen jälkeen naisten väkivaltaan keskittyneen Maria Akatemian ja yleisemmin vanhemmuuteen keskittyvän Mannerheimin lastensuojeluliiton puhelinpäivystykseen tulevien soittojen määrä kasvoi huomattavasti.
– Viime vuoteen verrattuna soittojen määrä kasvoi 40 prosenttia, kertoo Hanna Kommeri Maria Akatemiasta.
Puhelin on soinut myös varsinaisen päivystysajan ulkopuolella. Näihinkin puheluihin on vastattu. Osa äideistä on laittanut sähköpostia.
– Lisääntyneet puhelut eivät kerro ongelman kasvamisesta vaan tiedon lisääntymisestä. Väkivaltaiseen käytökseen on saatavissa apua, sanoo Kommeri.
Luottamuksellinen puhuminen tärkeää
Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimeen soittoja on tullut puolet normaalia enemmän. Puhelinpäivystykseen on mahdollista soittaa kaikissa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa.
– Meille nyt soittaneet äidit ovat puhuneet paljon äitiyden kielteisistä tunteista. On ollut tosi vilkasta, sanoo auttavien puheluiden päällikkö Tatjana Pajamäki.
Monissa vanhempainpuhelimeen tulevissa puheluissa keskustellaan vanhempien huolesta omista aggressiivisista ajatuksista suhteessa lapseen. Jo pelkästään luottamuksellinen keskustelu tilanteen aiheuttamasta syyllisyydestä ja häpeästä on erittäin tärkeää.
– Osa vanhemmista sinnittelee tämän asian kanssa todella yksin. He tietävät toimivansa tosi väärin, mutta seurausten pelko pitää hiljaisena. Eikä kyse ole edes siitä, että väkivaltaa tapahtuisi jatkuvasti, vaan kyseessä voi olla yksittäinen kerta.
Erityisesti yksittäiset kerrat pitäisi päästä purkamaan luottamuksella.
– Mitä pidempään vanhemmat ovat yksi asian kanssa, sitä vaikeammaksi yleensä menee. Kierteen kasvaessa tilanne voi mennä pahaksi, sanoo Pajamäki.
Apua väkivaltaisuuteen on saatavilla
Tavallisin Maria Akatemian avoimeen puhelimeen soittava on pienten lasten äiti, jolle on juuri syntynyt toinen lapsi. Uusi tilanne voi nostattaa pintaan tunteita ja tekoja, joita voi olla vaikea hallita. Osa tunteista voi johtua äidin omista kokemuksista, joita ei ole käsitelty tarpeeksi. Riittämättömyyden tunne ja keinojen puute saattavat aiheuttaa sen, että äiti käyttäytyy lastaan kohtaan väkivaltaisesti.
– Äiti voi olla väsynyt, ja lapset vaativat erilaisia asioita. Esikoinen voi olla mustasukkainen ja vauva vaatii oman huomionsa. Tässä kohtaa äiti voi olla liian kovakourainen lapsilleen, sanoo Kommeri.
Maria Akatemiaan voi laittaa vaikka sähköpostia, otamme sitten sitä kautta yhteyttä.
Hanna Kommeri
Mannerheimin lastensuojeluliitosta Tatjana Pajamäki sanoo, että omasta väkivaltaisesta käytöksestä tai sen uhasta on tärkeää saada puhua luottamuksellisesti. Asian salailu pahentaa ja vaikeuttaa kierrettä.
Äidille itselleen omasta väkivaltaisesta käytöksestä kertominen voi olla hyvin vaikeaa. Hanna Kommeri Maria Akatemiasta muistuttaa, että jos auttavan puhelimen linja on varattu, ei kannata luovuttaa.
– Maria Akatemiaan voi myös laittaa vaikka sähköpostia, otamme sitten sitä kautta yhteyttä, sanoo Kommeri.
Lue tästä lisää:
Asiantuntijoiden mukaan nainen voi olla menestynyt, sosiaalinen, ystävällinen ja kiltti, mutta käyttäytyä silti lapsiaan kohtaan väkivaltaisesti. Tästä jutusta selviää, miten kannattaa toimia jos oma väkivaltainen käytös mietyttää.
Toisessa jutussa kaksi väkivaltaista äitiä kertoo koskettavasti, kuinka väkivalta alkoi ja kuinka apu lopulta löytyi.