Olli Mustosen sormet painautuvat hitaasti pöytää vasten. Etusormi, keskisormi, nimetön. Ne koskettavat pöytää tietyllä painolla tiettyyn aikaan. Vain soivat sävelet puuttuvat.
Haastattelu tehdään pöydän ääressä, mutta tavallisesti sormenpäiden alla olisi valkoisia ja mustia koskettimia. Mustonen näyttää, kuinka harjoitella pianoteosten nopeita kuvioita hitaasti. Se on huippupedagogien suosittelema metodi. Mustoselle kyse on jopa mielentilasta.
– Hitaasti harjoitteleminen on kuin meditaatiota – kuin katsoisi teknisiä yksityiskohtia mikroskoopilla, hän sanoo.
Mustonen syntyi vuonna 1967 perheeseen, jossa musiikki oli osa elämää. Erityisesti vanha musiikki oli äidin ja isän sydäntä lähellä.
Mustosen varhaisimpia muistoja on se, kun viulunsoittoa harrastava isä, tilastotieteen emeritusprofessori Seppo Mustonen soittaa Bachia. Talossa oli pieni spinetti, cembalon sukuinen soitin, jolla sisarukset Elina ja Olli aloittivat musiikkiharrastuksen.
Kolmevuotiaana Olli ajatteli, ettei nuottien lukemisesta tulisi koskaan mitään. Miten niitä voisi ymmärtää? Oli kerrottu, että kahden viivan välissä oleva pallura tarkoittaa tiettyä kosketinta.
Viisivuotiaana alkoivat soittotunnit, ja sitten välähti. Musiikin eri tasot yhdistyivät Mustosen päässä kolmiulotteiseksi kuvaksi. Nuottiviivastolle piirretyt musteläikät sulautuivat siihen, mitä sormet tekivät ja korvat kuulivat.
– Musiikki näytti paperilla juuri siltä, miltä se kuulosti. Muistan, että se ei tuntunut siltä kuin olisin keksinyt jotain uutta, vaan siltä, että oivalsin jotain vanhaa.
Harvat oppivat lukemaan nuotteja vastaavan oivalluksen seurauksena. Tavallisempi tapa on jatkaa ajatusta siitä, että jokainen nuotti vastaa tiettyä sävelkorkeutta eli tiettyä kosketinta, sormen paikkaa kielellä, huulten tuntumaa puhaltimen suukappaleella tai vaikkapa laulamalla tuotettua ääntä.
– Ryntäsin huoneesta ja huusin, että hei, nyt osaan ne nuotit. Soitin kaikkea mahdollista. Käänsin aina seuraavan sivun ja soitin, taas seuraavan ja soitin.
Mustosesta tuli muutaman vuoden sisällä lapsitähti ja myöhemmin maailmaa kiertävä taiteilija. Melkein kenestäkään ei tule – osasi lukea nuotteja tai ei. Juuri siksi Mustonen puhuu 50-vuotispäiviensä kynnyksellä siitä, miksi musiikki kannattaa ottaa osaksi elämää taitotasosta riippumatta.
Tavallisen lapsen elämää musiikista huolimatta
Musiikki tekee hyvää. Se muun muassa tepsii masennukseen, kipuun ja puhumattomuuteen (siirryt toiseen palveluun), edistää oppimista ja parantaa aivotoimintaa (siirryt toiseen palveluun). Musiikki on myös terapiaa (siirryt toiseen palveluun).
Mustoselle musiikki on ennen kaikkea kutsumus, intohimo ja loputtomien oivallusten lähde.
– Siinä on suurta viisautta. Moneen otteeseen tutkittuihin teoksiin voi aina palata ja nähdä ne uudessa valossa.
Viisaudesta voi saada osansa, vaikkei koskisi ikinä yhteenkään soittimeen, mutta helpommin hyötyihin pääsee käsiksi harrastamalla. Suomessa harrastusmahdollisuudet ovat erityisen hyvät monissa kouluissa tarjottavien musiikkiluokkien ansiosta. Viime vuosina taideluokat ovat tosin herättäneet vastustusta ja niitä ollaan lakkauttamassa tutkituista hyödyistä piittaamatta.
Mustonen muotoilee asian niin, että musiikkia harrastavat ihmiset ovat kohottavien asioiden äärellä. Luontevaa on valita mieluisa soitin vanhempien avustuksella jo alakouluikäisenä tai ennen sitä.
– Se on osa laajempaa kokonaisuutta. Joistain voi tulla musiikin ammattilaisia, toisista kuuntelijoita. Elämään se antaa joka tapauksessa paljon sisältöä. Ketään ei pidä pakottaa, mutta harrastamiseen voidaan kannustaa.
Edes Mustosta vanhemmat eivät painostaneet soittamaan, vaikka poikkeuksellinen musikaalisuus oli ilmeistä pienestä pitäen.
– Moni luulee, että olen viettänyt koko elämäni pianon ääressä, mutta se ei ole lainkaan niin. Saattoi mennä päiviä, etten soittanut ollenkaan. Toisaalta tykkäsin soittamisesta ja musiikin kuuntelemisesta, joten usein vietin paljon aikaa musiikin parissa.
Aikaa ratkaisevampaa oli oivallusten määrä. Tehokas harjoittelu vaatii ennen kaikkea keskittymiskykyä. Mustosella ei ollut harjoitusaikataulua lapsena, eikä ole nykyäänkään.
– Puolessa tunnissa intensiivistä harjoittelua voi omaksua ja oppia paljon, kun taas kahdeksassa tunnissa laiskaa harjoittelua ei välttämättä opi mitään.
Tärkeänä Mustonen pitää sitä, että hän sai elää tavallisen lapsen elämää. Harrastuksen ei pidä rajoittaa elämistä.
– Juoksin pihalla, pelasin jalkapalloa, hiihdin ja heitin keihästä. Usein olin myös pitkästynyt, ja sanoisin, että se oli tärkeää, koska silloin ehti tekemään havaintoja. Nykypäivänä lasten aika on kaikkine harrastuksineen ohjelmoitua. Viihde syötetään tehokkaasti tuotettuna iPadilta.
Tavoitteellisesti harrastamalla musiikista voi löytää opiskelupaikan ja saada myöhemmin ammatin. Suomessa työpaikkoja tosin on vähän, eikä maailmaltakaan kantautuvat kuulumiset ole rohkaisevia. Monet Sibelius-Akatemiasta ja ammattikorkeakouluista valmistuvat päätyvätkin lopulta vaihtamaan alaa.
Ne, jotka saavat oman alan töitä, päätyvät useimmiten opettajiksi. Harvat saavat paikan orkesterista. On lottovoitto, jos onnistuu Mustosen tapaan luomaan uran säännöllisesti konsertoivana solistina.
Mustonen muistuttaa, että kyse on kutsumusammatista.
– En suosittele muusikon töitä, jos siihen ei ole valtavaa intohimoa tai paloa. Sama koskee kaikkia kutsumusammatteja.
Aina ei tarvita sen kummempia tavoitteita tai haaveita ammatista. Harrastamisen voi aloittaa myös aikuisena, muistuttaa Mustonen.
– Siitä on fantastisia esimerkkejä, kuinka antoisaa se voi olla. Olen aina ollut sitä mieltä, että kyseessä on väärinkäsitys, kun sanotaan, että vain lapsena voi oppia soittamaan.
Kolmiulotteinen ilmiö
Nykyään Mustonen konsertoi noin 70–80 kertaa vuodessa. Tavallisesti hän esiintyy yhtä aikaa kapellimestarina ja pianistina. Osana ohjelmaa on usein hänen itsensä säveltämää musiikkia. Keikkoja on ympäri maailmaa: Suomen lisäksi muun muassa Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa.
Perhe asuu tällä hetkellä evakossa, sillä Riihimäen liepeillä Hausjärvellä sijaitseva kotikartano on remontissa. Flyygeli sijaitsee Kormun kartanossa, jonka kirjastohuone on pyhitetty Mustosen harjoitushuoneeksi. Huoneen oven yläpuolella on hirven pää.
Kun Mustonen istahtaa pianon ääreen valokuvaajan pyynnöstä, musiikki valtaa hänen mielensä. On erityinen näky, kun taiteilija omistautuu asiaansa sataprosenttisesti. Sääli keskeyttää soittaminen, kun kuvat on otettu.
Palataan siis nuotinlukutaitoon. Mustosen tapana on nimittäin puhua vertauskuvilla. Hän hahmottaa yksityiskohdat osana isoja kokonaisuuksia. Ja hän todella on omistautunut asialleen. Taiteilijan ajatukset nuoteista ja niiden lukemisesta auttavat ymmärtämään sen, mistä musiikissa pohjimmiltaan on kyse.
– Musiikki on kolmiulotteinen ja värikäs ilmiö, jonka heijastuma on mustavalkoinen, kaksiulotteinen nuottikuva.
Ajatus konkretisoituu, kun muistetaan, että samoja klassisen musiikin teoksia on esitetty satojen vuosien ajan. Kapellimestarista, solistista, orkesterista tai soittajasta riippuen jokainen esitys on yksilöllinen.
– Tarkoitus ei ole tehdä kopiota varjokuvasta, vaan muodostaa siitä se värikäs heijastuma. Siitä tulee tulkinta.
Ja juuri siksi Mustonen vertaa musiikkia luonnonlakeihin: täydellistä heijastumaa tuskin voi saavuttaa, mutta sitä odotellessa kannattaa niin amatöörin kuin ammattilaisen harjoitella hitaasti.
