Henna Rahkosella oli toisen raskauden aikana kauppareissulla mukanaan pussi, kotona aina lähellä kippo. Hän ei nimittäin voinut nielaista omaa sylkeäänkään oksentamatta. Piti sylkeä pussiin, vaikka miettikin, mitä ihmiset mahtavat ajatella.
Henna oksensi pahimpina aikoina 15 minuutin välein – tai heti, kun söi tai joi jotakin. Kun vatsalaukku oli tyhjä, hän oksensi sappinestettä, joka poltti ruokatorven verelle. Sitten kipukin esti syömisen. Piti yrittää imeskellä mehujäätä tai melonia. Joskus meni mustikkasoppaa.
Hyperemeesi eli vaikea raskauspahoinvointi tekee vuosittain noin 700 suomalaisnaisesta petipotilaita. Ero tavalliseen raskauspahoinvointiin on selvä: hyperemeesistä kärsivä oksentaa jopa kymmeniä kertoja päivässä, pahimmillaan koko raskauden ajan. Hän ei pysty syömään tai juomaan ja menettää painoaan useita prosentteja.
Hyperemeesistä kärsivä ei jatkuvan oksentamisen vuoksi jaksa myöskään toimia normaalisti. Niin työnteko kuin arkiaskareetkin voivat käydä mahdottomiksi. Monelle tilanne aiheuttaa myös masennusta, pahimmillaan jopa pitkäkestoisia traumoja.
Henna Rahkosen ensimmäinen raskaus paljastui viikolla 6–7, kun jatkuva pahoinvointi alkoi. Kävi ilmi, että hyperemeesi kulkee suvussa: äiti ja isoäiti olivat myös kärsineet siitä. Hoitoa sen sijaan oli hankala saada – kukaan ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Tiputuksessa Henna oli ensimmäisen kerran viikolla 10. Joskus hyperemeesi helpottaa hieman matkan varrella, mutta Henna oksensi viimeisen kerran vielä synnytyssalissa.
Pahoinvointilääkkeistä ei ole ollut Hennalle apua. Ensimmäisellä kerralla niitä ei annettu, ja toisella kertaa kokeilut eivät auttaneet. Närästykseen sentään löytyi helpotusta lääkkeestä.
Huolta aiheutti ensimmäisessä raskaudessa myös sikiö, joka ei kasvanut odotusten mukaan. Kasvukontrolleja tuli tiuhempaan, mutta lopulta molemmat lapset ovat syntyneet hyvän kokoisina ja terveinä.
Haaveilin vesilasillisesta. Voi itse kuvitella, millaista olisi jos oksennustauti jatkuisi viikosta toiseen.
Laura Hyvärinen, Hyperemeesi-yhdistyksen puheenjohtaja.
Hyperemeesi paljastuu usein vasta, kun äiti on sairastanut sitä jo pitkään. Terveydenhuollossa annetaan myös helposti sellaista viestiä, että pahoinvointi menee kyllä ohi.
– Sivulauseessa joku voi sanoa, että joskus harvoin tämä kestää koko raskauden. Ymmärrän kyllä haluan tsempata ja pitää uskoa yllä, mutta jotkut haluaisivat todenmukaisemman kuvan tilanteesta, sanoo Hyperemeesi ry:n puheenjohtaja Laura Hyvärinen.
Joka viidennellä hyperemeesi kestää koko raskauden ajan. Se myös uusii 80 prosentin todennäköisyydellä seuraavassa raskaudessa.
Hyperemeesin perimmäinen syy ei ole tiedossa. Hyvärisen mukaan tutkimukset osoittavat, että sen laukaisee istukkahormoni, jota kuitenkin on kaikilla odottajilla. Mikä sitten johtaa toisilla hyperemeesin puhkeamiseen, on vielä selittämättä. Joillakin hyperemeesi kulkee suvussa.
Kyseessä on ilmeisesti monen tekijän summa, koska toisiin tapauksiin auttaa pahoinvointilääkkeissä eri vaikuttava aine kuin toisiin. Hyperemeesiin lukeutuu myös vaikeusasteeltaan erilaisia tapauksia.
Ongelmaan on kuitenkin olemassa apua; useimmiten pahoinvointilääkitys ja nesteytys auttavat ainakin jonkin verran. Hyperemeesi-yhdistyksen puheenjohtaja Laura Hyvärinen kulki raskausaikanaan kodin ja sairaalan väliä: muutama päivä kotona sinnitellen, sitten taas sairaalaan tiputukseen. Kaksi kuukautta kului niin, ettei hän syönyt juuri mitään. Oli viikkoja, että Laura imeskeli vain jääpaloja.
– Haaveilin vesilasillisesta. Paino tippui 12 prosenttia, suunnilleen kilon viikossa. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että olinpa minä sairas. Voi itse kuvitella, millaista olisi, jos oksennustauti jatkuisi viikosta toiseen, muistelee Hyvärinen.
Diagnoosista huolimatta Hyväriselle ei etsitty parhaiten sopivaa lääkettä, eikä hän voinut enää palata töihin. Myöhemmin pyytämistään potilaskertomuksista hän on huomannut lääkärin maininnan: "Tarvittaessa kokeillaan vahvempia lääkkeitä". Niitä ei koskaan kokeiltu, ja Hyvärinen itse oli liian heikko kyselläkseen muun hoidon perään.
– Raskauspahoinvointi kyllä tunnistetaan, mutta tilanteen vakavuuden ymmärtäminen on heikkoa, summaa Hyvärinen.
Henna Rahkosen toisessa raskaudessa hyperemeesiin osattiin jo varautua niin kotona kuin neuvolassa. Kaikki keinot kokeiltiin, mutta vain nesteytys auttoi. Tippaan Henna sai kävellä suoraan tarvittaessa. Hän viettikin paljon aikaa tiputuksessa ja myös osastolla.
Henna alkoi jopa pelätä kotiinpaluuta sairaalasta. Pelotti, kun tiesi, että saman tien alkaa oksentaminen. Samalla puhjennut hajuherkkyys sai aikaan sen, että jo eteisessä kodin tutut tuoksut olivat liikaa. Sen ajatteleminen saa vieläkin kyyneliin.
– Että joutui pelkäämään kotiin menemistä…
Loppuvaiheessa avuksi löytyi kotisairaanhoito, ja Henna sai nesteytyksen kotona. Silti hän oli todella masentunut: itki ja oksensi.
– Oli kauhean huono omatunto ja syyllisyys, kun ei pystynyt huolehtimaan lapsesta. Kun yökin pytyllä, tyttö tuli viereen muka yökkimään. Mutta onneksi hän oli niin pieni, ettei ehkä ymmärtänyt kaikkea.
Mutta Henna ymmärsi ja muistaa. Yhä jostain tietystä paidasta tulee muisto: tämä oli päällä, kun olin tiputuksessa. Huuhteluainetta saattoi käyttää vasta parin vuoden päästä. Jokin tietty ruoka liittyy yhä hyperemeesiaikoihin.
Tökeröt neuvot suututtivat
Raskauden aikana hän sai monenlaisia neuvoja: koeta ottaa positiivinen asenne. Ulkoile. Kuuntele lempimusiikkia. Ei ollut kaukana, että nainen olisi sanonut vastaan pahasti.
– Miten pystyisi kävelemään, kun jalat eivät kanna?
Rahkonen ei sanonut pahasti, mutta puhuu kyllä asiasta mielellään. Hyperemeesistä pitäisi puhua hänen mielestään enemmän. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että raskaudenaikainen pahoinvointi voisi olla niin paha. Ei ollut mieskään, joka sanoi jossain vaiheessa, ettei pysty enää katsomaan. Mutta pystyi kuitenkin: juuri läheisten tuen avulla Henna sanoo selvinneensä. Mies, äiti ja isä, sisarukset.
– Ilman heitä en olisi jaksanut.
Hoito Ylivieskassa saa sekin pääasiassa kiitosta. Kaikki eivät ymmärtäneet, mistä oli kyse, mutta suurin osa kyllä. Osastohoitokin oli hyvää, ja kotihoitoa Rahkonen toivoisi näissä tapauksissa lisää, samoin hoitovaihtoehtoja pitäisi etsiä laajasti. Hyperemeesiyhdistyksen tukiryhmän Rahkonen löysi harmikseen vasta jälkeenpäin.
Miten pystyisi kävelemään, kun jalat eivät kanna?
Henna Rahkonen
Hyperemeesiyhdistys pitää tärkeimpänä tehtävänä lisätä tietoa asiasta, jotta hyperemeesi tunnistetaan terveydenhuollossa ja ihmiset saavat asianmukaista hoitoa – ja jotta raskaana olevat naiset itse ymmärtävät, että tila ei ole normaali ja osaavat hakea apua. Äidin kannattaa hakeutua hoitoon ajoissa, vaikka kynnys sairaalaan lähtöön on usein korkea, samoin pahoinvointilääkkeiden syömiseen raskauden aikana, sanoo Hyvärinen.
Yhdistys toivoo myös, ettei hoitoa saadakseen joutuisi menemään sairaalaan, vaan avun voisi saada kotisairaanhoidon kautta.
– Kotona sinnittelee usein liian pitkään, jolloin kunto romahtaa ja lähdetään taas sairaalaan tankattavaksi. Kotisairaanhoidon avulla lääkityksellä kunto voisi pysyä parempana koko ajan, sanoo Hyvärinen.
Hyperemeesin nykyistä parempi tunnistaminen ja diagnosointi voisi helpottaa myös työelämässä oloa. Nyt hyperemeesistä kärsivä saattaa käydä töissä päivän, pari, jäädä sairaslomalle loppuviikoksi ja siirtää työt kohti seuraavaa viikkoa, jolloin sama taas toistuu. Parempi ymmärrys pahoinvoinnin laadusta toisi mukanaan pidempiaikaiset ratkaisut ja helpottaisi käytännön järjestelyjä niin kotona kuin töissä.
Hyperemeesin sanotaan olevan yleisintä ensimmäisessä raskaudessa. Hyperemeesiyhdistys näkee tässä tilastoharhan mahdollisuuden: moni vaikean raskauspahoinvoinnin kokenut kun ei tee toista lasta.
Laura Hyvärisen esikoinen on pian 2-vuotias. Hyperemeesikokemus ei suinkaan vähennä äitiyden ihanuutta, vaan lapsi oli kaiken arvoinen. Silti hän voi jäädä äidin ainoaksi.
– Olen erittäin onnellinen, että minulla on ainakin yksi lapsi, mutta en tiedä, uskaltaudunko siihen enää, sanoo Laura.
Kuinka usein asia on mielessä?
– Lähes päivittäin.
Hyperemeesi opetti arvostamaan
Onkin erikoista, että Henna Rahkosella on kaksi lasta. Henna jaksoi ajattelemalla toista palkintoa ja katsomalla ensimmäistä, joka touhusi iloisena kotona.
– Siitä sain voimaa: kyllä minä jaksan tämän loppuun.
Henna Rahkosen kuopus on puolitoistavuotias. Molemmat lapset ovat syntyneet loppusyksystä. Kevät herättääkin muistoja: noiden vuosien pääsiäiset ja vaput Henna vietti tiputuksessa.
– Hyperemeesi on pahinta, mitä tulee mieleen. Sen opin, etten valita enää turhasta. Ei tunnu flunssat ja arvostan enemmän ihan kaikkea. Ja lapset ovat tosi rakkaita. Tosi rakkaita, sanoo Rahkonen.