Ylen hallitus piti tänään maratonistunnon selvitysmies Olli Mäenpään Yle-raportin takia. Kokous kesti poikkeuksellisesti neljä tuntia.
Raportin kritiikki kohdistuu erityisesti Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtamiseen. Ylen hallituksen puheenjohtajan Thomas Wilhelmssonin mukaan hallitus ei käsitellyt ongelmia kuitenkaan henkilötasolla.
– Totesimme, että Ylen linja eli faktapohjainen journalismi on hyvä ja se pitää myös jatkossa. Luotamme siihen, että kaikki Ylen vastaavat toimittajat pystyvät seuraamaan sitä linjaa, Wilhelmsson toteaa.
Wilhelmssonin mukaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalla päätoimittajalla Atte Jääskeläisellä on hallituksen luottamus.
– Ymmärtääkseni Jääskeläinen on pyrkinyt johtamaan faktapohjaista journalismia, Wilhelmsson sanoo.
Ylen hallitus odottaa, että Kivinen saa esityksenä valmiiksi muutamassa viikossa.
– Ripeästi tarkoittaa joitakin viikkoja, korkeintaan kuukautta. Pääsemme varmasti ennen kesää eteenpäin, Wilhelmsson toteaa.
Kivinen: Suositukset perataan nopeasti
Myös toimitusjohtaja Lauri Kivinen sanoo, että päätoimittaja Jääskeläisellä on Ylen johdon ja hallituksen luottamus. Kivisen mukaan Mäenpään raportin suositukset perataan nyt mahdollisimman nopeasti läpi.
– Raportissa on aika paljon konkreettisiakin suosituksia asioista. Osa niistä on isoja, osa hyvin yksityiskohtaisia, Kivinen sanoi maanantaina.
Myös Kivisen mukaan valmista tulee ennemmin viikkojen kuin kuukausien aikana, koska "organisaatio, joka on tällaisen keskustelun kohteena pitkään, kärsii siitä".
Mäenpään raportin mukaan Ylen on vahvistettava riippumattomuuttaan ja vahtikoiran rooliaan. Kivisen mukaan se tapahtuu niin, että nämä asiat kommunikoidaan, kirjoitetaan sisälle kaikkeen, mikä Ylen toimintaa ohjaa.
Mäenpää löysi Ylen uutis- ja ajankohtaisjournalismin johtamisesta ongelmallisia piirteitä. Kivinen sanoo, että johtamisen ongelmat liittyvät median nopeaan muuttumiseen.
– Raportin perusteella korjattavat alueet liittyvät siihen kuinka johdamme monimuotoista, nykyajassa toimivaa journalistista työtä mahdollisimman sujuvasti niin, että se siirtyy järkevästi vanhan ajan ohjelmatekemisestä uuden ajan monimediatuotantoon.
Ylen ohjelmatyöntekijät: "Johdon syytä ottaa opikseen"
Ylen ohjelmatyöntekijät YOT pitää Olli Mäenpään tekemää arviota Ylen toimintakulttuurista tärkeänä päänavaajana, josta Ylen johdon on syytä ottaa opikseen. Sen mukaan monet raportin huomiot ovat samansuuntaisia työntekijöiden näkemysten kanssa.
Raportissa kritisoitiin muun muassa Ylen hierarkkista johtamistapaa sekä sitä, että oikeudellisen vastuun korostaminen on mennyt joissakin tapauksissa journalistisen vastuun edelle. YOT muistuttaa kritisoineensa moniportaista hallintojärjestelmää jo vuosia.
YOT komppaa myös Mäenpään raportin huomiota Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon ajoittaisesta tuen puutteesta yksittäisille toimittajille. Tähän YOT vaatii selkeää parannusta. YOT:n mukaan journalistiseen päätöksentekoon ei myöskään kuulu varoituksilla uhkailu.
YOT kiittelee kuitenkin Sipilä-gaten jälkeen alkanutta journalistista kehittämistyötä uutis- ja ajankohtaistoiminnassa. Sen mukaan myös Mäenpään raportti puoltaa sitä, että työntekijöiden kuuleminen, tukeminen ja työrauhan säilyttäminen ovat avainasemassa, kun pidetään yllä ja vahvistetaan Ylen riippumattomuutta.
Mäenpään raportti: Ylen vahvistettava riippumattomuuttaan ja vahtikoiran rooliaan
Lue tästä selvitysmiehen koko Yle-arviointiraportti
Miten taataan Ylen riippumattomuus? Selvitysmies Olli Mäenpään Yle-raportti on Suomen suurimman keskusteluohjelman käsittelyssä keskiviikkona. A-teema: Ylen riippumattomuus TV1 17.5. klo 21.05-22.35 #ateema