Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Jimi Hendrixin Helsingin-keikka räjäytti muusikoiden tajunnan 50 vuotta sitten – "Haavi auki katteltiin, että ei tollaista ole olemassakaan!"

Afrotukkainen ja sirkusvaatteisiin pukeutunut kitarasankari oli erikoinen näky vuoden 1967 Helsingissä. Myös musiikki oli kuin ulkoavaruudesta, muistavat Atte Blom, Hasse Walli, Harri Saksala ja monet muut Kulttuuritalon konsertin nähneet.

Jimi Hendrix Suomen-vierailunsa yhteydessä 22.5.1967 Ylen tv-ohjelman nauhoituksissa. Ohjelma ei ole säilynyt jälkipolville.
Jimi Hendrix esiintyi tv-kameroille Suomen-vierailunsa yhteydessä 22.5.1967 Ylen tv-ohjelman nauhoituksissa. Ohjelma ei ole säilynyt jälkipolville. Kuva: Johannes Mattila
Vesa Marttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

James Marshall Hendrix saapui Seutulan lentokentälle, nykyiselle Helsinki-Vantaalle, maanantaina 22. toukokuuta hieman ennen puoltapäivää.

Jimi Hendrix Experience oli tuore, nouseva kokoonpano, jolta oli ilmestynyt vasta muutama single. Ensimmäinen LP Are you Experienced tuli levykauppoihin pari päivää ennen Suomen-keikkaa, ja etäisessä Pohjoismaassa vain harvat tiesivät, millainen kolmikko on kyseessä.

– Hendrix oli silloin oikeastaan enemmän vain huhu, joka kiersi meidän musiikkidiggarien keskuudessa, muistelee muusikko Hasse Walli.

– 1960-luvun lopulla pop-rock-kulttuuri oli Suomessa tietynlainen alakulttuuri, mutta ne ihmiset jotka olivat siitä kiinnostuneita, olivat hyvin aktiivisia, sanoo muusikko Harri Saksala.

Levymyyntitilastoja ja valtavirtaa hallitsivat Dannyn ja Katri Helenan kaltaiset artistit, joiden rinnalla afroamerikkalainen, erikoisia sirkusvaatteita käyttänyt pitkätukkainen kitarasankari näytti ja kuulosti vähintäänkin poikkeukselliselta.

Hiljainen ja ujo kitarasankari

Seutulan kentällä Hendrixiä olivat vastassa promoottori Antti Einiö sekä toimittaja Erkki Pälli, joka työskenteli tuolloin levy-yhtiö Scandia-musiikin palveluksessa.

Hendrix vietiin suoraan kentältä Einiön kyydillä Ratakadun tv-studioille, jossa hän esiintyi tv-lähetyksessä, ja vielä samana iltana konsertoi Kulttuuritalolla. Pälli muistaa Hendrixin hiljaisena ja ujona hahmona.

– En silloin jutellut hänen kanssaan, hän oli aika syrjään vetäytynyt. Ei hän juuri muidenkaan kanssa kaveerannut.

Moni Kulttuuritalon konsertissa paikalla ollut muistelee salin olleen puolityhjä.

– Siellä oli vähän päälle 500 ihmistä tietojeni mukaan, sanoo paikalla ollut toimittaja Marjut Valakivi.

– Sali oli korkeintaan puolillaan. Osa porukasta oli mennyt sinne taakse, nousevan katsomon puolelle. Illan kuuluttaja Antti Einiö sitten houkutteli porukkaa sieltä takaa permannolle, muistelee Hasse Walli.

Mikael Huhtamäen Live in Finland -kirjassa siteerataan Kulttuuritalon toimintakertomusta, jonka mukaan paikalla olisi ollut peräti 1200 kuulijaa.

Erkki Pälli ja Antti Einiö olivat Seutulan lentokentällä vastassa, kun Jimi Hendrix saapui Suomeen. Kuva ohjelmasta Kun pop tuli Helsinkiin (1997).
Erkki Pälli ja Antti Einiö olivat Seutulan lentokentällä vastassa, kun Jimi Hendrix saapui Suomeen. Kuva ohjelmasta Kun pop tuli Helsinkiin (1997). Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle kuvapalvelu

Tähän verrattain pieneen joukkoon kuuluivat Love Records -levy-yhtiön perustaneet Otto Donner ja Atte Blom. Tuohon aikaan Blom teki Nya Pressen -lehdelle levyraatia, ja sai uutuuslevyjen arvostelukappaleita käsiinsä ensimmäisten joukossa.

– Hey Joe -single oli julkaistu jo Ruotsissa, mutta täällä se oli vain levytukuissa, sitä ei oltu vielä pantu myyntiin. Me saatiin levyraatiin arvostelukappale ennakkoon, ja kappale myös voitti sen raadin. Innostuimme siitä, ja kun kuulimme konsertista, sitä piti tietenkin mennä katsomaan, Blom muistelee.

Marshall-pino ja mystinen Stratocaster

Hendrixin viininpunainen Fender Stratocaster nojasi houkuttelevasti vasten reippaan kokoista Marshall-vahvistimien pinoa. The First -yhtyeen Leif Kiviharju oli juuri saanut oman yhtyeensä soundcheckin päätökseen ja todistanut samalla jotain, mitä ei meinannut uskoa todeksi.

– Kun Hendrix teki soundcheckin, me vaan katsottiin, että voi helkkari mikä meininki! Kaikki olivat ihan mykistyneinä, kukaan ei puhunut mitään. Haavi auki katteltiin, että ei tollaista ole olemassakaan!

YLE Helsinki: Jimi Hendrix esiintyi Kulttuuritalolla 50 vuotta sitten – keitä yleisössä oikeasti istui?
Jimi Hendrix Suomen-vierailunsa yhteydessä 22.5.1967 Ylen tv-ohjelman nauhoituksissa. Ohjelma ei ole säilynyt jälkipolville.
Jimi Hendrix esiintyi tv-kameroille Suomen-vierailunsa yhteydessä 22.5.1967 Ylen tv-ohjelman nauhoituksissa. Ohjelma ei ole säilynyt jälkipolville. Kuva: Johannes Mattila
Radio Suomen Helsingin toimituksen reportteri Vesa Marttinen soitti seitsemälle Hendrixin keikan yleisössä 50 vuotta sitten olleelle. Haastateltavina ovat Atte Blom, Hasse Walli, Leif Kiviharju, Harri Saksala, Marjut Valakivi, Erkki Pälli sekä Tosha Einiö. Kuva: Yle Areena

Kun Hendrixin kitara nojasi tyhjällä lavalla vahvistinpinoa vasten, Kiviharju päätti bändikavereineen hiipiä katsomaan soitinta, josta oli hetki sitten syntynyt ulkoavaruudesta muistuttavia ääniä.

– Me luultiin että siinä on jotain ihmeellistä, ei tollaisia soundeja lähde mistään normaalivehkeistä. Mutta kyllä se vaan oli ihan tavallinen kitara. Viininpunainen Stratocaster, jota se vain soitti väärinpäin, vasenkätisesti.

Keikan aikana yleisössä istui vastaperustetun Blues Section -yhtyeen kitaristi Hasse Walli, joka Kiviharjun tavoin kiinnitti tarkkaan huomiota Hendrixin laitteistoon.

Hasse Wallin mukaan Hendrixin Suomen-konsertti oli käänteentekevä kokemus hänen muusikonurallaan. Kuvassa Wallin tyylinäyte Iltatähti-ohjelmassa vuodelta 1977.
Hasse Wallin mukaan Hendrixin Suomen-konsertti oli käänteentekevä kokemus hänen muusikonurallaan. Kuvassa Wallin tyylinäyte Iltatähti-ohjelmassa vuodelta 1977. Kuva: Arja Lento / Yle

– Ääniefektilaitteista hänellä oli käytössä ainoastaan säröpedaali. Kaiken muun hän teki itse luonnollisesti käsillään ja ammattitaidollaan, Walli sanoo.

Harri Saksala muistelee, että keikalla käytetty äänentoistolaitteisto oli muutenkin varsin mielenkiintoinen.

– Hendrixillä ja Noel Reddingillä oli kyllä isot Marshallin vahvistimet, mutta esimerkiksi Mitch Mitchell soitti aika lailla akustisesti. Siinä ei ollut kuin ehkä yksi tai kaksi mikrofonia rumpuja ottamassa. Ja ne laulukamat oli surkeat, laulusta ei kuulunut juuri mitään, mutta ei siihen kiinnittänyt sillä tavalla huomiota.

Lavalla riittii muutakin ihmeteltävää: Hendrix soitti keikan aikana kitaraa hampaillaan ja niskan takana, ja oli soitannollisesti uskomattoman monipuolinen ja teknisesti omaa luokkaansa.

– Hän pallotteli melodia-aiheita ja käänteli niitä suhteessa tempoon, sisäänpäin ja ulospäin ja väärinpäin ja oikeinpäin. Kaikki sellainen vapautunut luistavuus, miten näennäisen helposti kaikki tämä tapahtui, oli tyrmistyttävää. Tietenkin sorminäppäryys ja nopeus ja otelautakäden konsepti, jossa hän käytti paljon peukaloa ja poikkeavia sormituksia, oli omaa luokkaansa, Hasse Walli sanoo.

Samana vuonna myös The Who ja Cream

Jimi Hendrix Experiencen Suomen-keikka osui ajanjaksoon, jolloin Suomessa alkoi hiljalleen näkyä ulkomaisia isoja nimiä: Vuonna -67 Suomessa nähtiin Hendrixin lisäksi muun muassa The Who ja Cream, myöhemmin myös Led Zeppelin, Deep Purple ja Queen.

Atte Blomin kokemuksen perusteella Hendrix oli Suomen-vierailunsa aikana huippuvedossa.

– En tiedä monesko keikka se oli sillä Eurooppa-rundilla, mutta suurenmoinen veto se oli. Näin hänet vielä runsasta vuotta myöhemmin Tukholmassa, ja silloin se tuntui jo vähän väsähtäneeltä.

Ylen Elävän arkiston kokoamaan materiaalia Hendrixin Suomen-vierailusta. Kuva: Yle

1960- ja 70-lukujen tärkeimpiin keikkajärjestäjiin kuuluivat ohjelmatoimistogurut Tappi Suojanen ja Leksa Heinonen, joista jälkimmäinen toi myös Hendrixin Suomeen.

Näin hänet vielä runsasta vuotta myöhemmin Tukholmassa, ja silloin se tuntui jo vähän väsähtäneeltä.

Atte Blom

Juontajana Hendrixin keikalla toimi Antti Einiö, jonka veljentyttö Anna "Tosha" Einiö pääsi keikalle ja myös takahuoneeseen setänsä siivellä.

– Käytin vähän Anttia hyväkseni siinä, kävin Kultsan vaksille inisemässä, että Antti vie mut kotiin autolla, mun pitää päästä tonne ylös, Einiö muistelee.

Keikan jälkeen ylhäällä Kulttuuritalon pukutiloissa 15-vuotiasta Einiötä odotti erikoinen kolmikko.

– Noel Redding ja Mitch Mitchell olivat sellaisia hassuttelijoita, ne kyselivät tytöistä ja ties mistä, ja Jimi vaan istui keskellä huonetta ja myhäili. Katseli ja naureskeli. Hän oli tosi hiljainen.

Tapaamisesta jäi Einiölle muistoksi nimikirjoitus, jossa lukee: "Love to you, always. Jimi Hendrix."

Juttua muokattu 22.5. klo 6.15: pääkuvan kuvaajatiedot ja kuvateksti päivitetty oikeiksi.

Suosittelemme