OULU Robotit ovat vallanneet tänään Oulun yliopiston, jossa 500 lasta ja nuorta osallistuu itse valmistamillaan roboteilla Innokas 2017 robotiikkakilpailuun. Koulujen välisen Innokas –verkoston ja kansallisen kilpailun avulla kouluja kannustetaan kehittämään innovaatiokasvatusta ja tulevaisuuden taitoja. Niihin kuuluu myös robotiikkaa ja koodaamista.
Oulun yliopistolla näkyy robotiikan monet mahdollisuudet liikkuvista jääkaapeista, tanssiviin robotteihin ja robottipajatsoista perinteisiin robottiautoihin.
Robotit kiehtovat myös tyttöjä – kunhan tehtävät valitaan oikein
Tapahtuman pääjärjestelyistä vastaava Tiina Korhonen korostaa, että perinteisesti poikia vetänyt harrastus sopii yhtä hyvin myös tytöille, kunhan toimeksiannot mietitään etukäteen.
– Muun muassa tanssi- ja teatteri ovat lajeja, joissa on mukana paljon sekä tyttöjä että poikia, Tiina Korhonen kertoo.
– Kun paljon puhutaan siitä, etteivät tytöt ole kiinnostuneita teknologiasta tai näistä aloista niin me nähdään asia niin, että kysymys on aika paljon kiinni myös siitä tehtäväksi annosta. Millä tavalla lapsia ja nuoria innostetaan löytämään omia vahvuuksiaan ja olemaan osana tiimejä, jotka tekevät sitten monialaista työtä.
Kannustetaan oppimaan tulevaisuuden taitoja
Robotiikkaharrastuksen tarkoituksena onkin opettaa lapsia ja nuoria käyttämään omaa luovuttaa hyvin erilaisissa tilaisuuksissa. Kilpailussakin on hyvin erilaisia sarjoja, joissa luovuutta voi toteuttaa monella tavalla.
Suomen Robotiikkayhdistyksen ja koulujen Innokas –verkoston järjestämä kilpailu on osa Suomen 100 vuotisjuhlatapahtumia ja yksi tämän vuoden teema onkin Suomi 100 vuotta.