Punaiset nyrkkeilyhanskat heiluvat. Vuosikymmeniä Arja Havakka on niitä katsellut – nimittäin autonsa peruutuspeilissä heilumassa. Pienet nahkahanskat ovat kulkeneet kymmeniätuhansia kilometrejä Havakan pakettiautojen mukana, kun hän on kiertänyt oman yhtyeensä kanssa tanssiravintoloita ympäri Suomen. Nykyään tummaääninen laulaja ajaa punaisella sähköautolla, edelleen tuhansia kilometrejä vuodessa uskolliset nahkahanskat heiluen.
Nauru on herkässä. Havakalla on suuri varasto tarinoita, juttuja ja vitsejä. Artisti juhlii 50-vuotista taiteilijanuraa ja kommentoi kolmekymmentä kiloa keventynyttä ulkomuotoaan tuttuun, räväkkään tyyliinsä.
– Aivan sama onko ylipainonen vai alipainonen, kunhan on tasapainonen.
Tasapainoinen tarkoittaa Havakan tapauksessa sitä, että suonissa virtaa veri vilkkaasti. Karjalasta evakkona muuttanut äiti, antoi Havakalle syntymässä piikin karjalaisuutta. Välillä räiskähtää ja paljon naurattaa. Hän itse tykkää, että ihmisessä on luonnetta.
– Ettei veri ole aivan sinistä, Havakka muikistaa.
Kemiläisen kerrostalon kellarissa yksi Havakan vakipumpuista, Akustiset, treenaa laulajan kanssa. Bändissä on kontrabasso, kitara ja kaksi mandoliinia. Kappaleiden välissä ehditään jutella ja vitsailla.
– Palvelutalossa asuva nainen kysyi esiintymässä olleelta bändiltä, että ootteko te ollu muualla? Bändi vastaa, että ollaan juu. – No voitteko sitten mennä sinne muualle laulamaan.
Havakan vahva ääni kajahtelee kellarin seinistä.
– Minulla on aina ollut vahva ääni. Koulussa laulettiin Jaakko kultaa kaanonissa ja minä jouduin yksin vetämään osan, kun muut olivat ryhmissä.
Herkkyyttä löytyi jo lapsena kun he esiintyivät koulun kuoron kanssa Konnunsuon vankilassa ja Havakka esitti soolon.
– Penkissä istui vanhoja romanimiehiä, jotka itkivät itseltään naamat märiksi kun penskan äänellä lauloin suomalaista rukousta, Havakka kertoo.
Kaamos nukutti ja kesäyöt valvotti
Lapsuutensa ja nuoruutensa Lappeenrannassa tätinsä perheen luona elänyt Havakka on tottunut pärjäämään. Äiti menehtyi vuonna 1952 (siirryt toiseen palveluun), Havakan ollessa alle kymmenvuotias. Omilla siivillään nainen muutti sittemmin Helsinkiin ja oli säästänyt rahaa laulutunteihin. Esiintymiskokemusta kertyi Lappeenrannan teatterista ja seurakunnan kuoron kanssa Helsingissä.
Nuori nainen sai yllättäen puhelun Lapista Rovaniemeltä. Hänen ystävänsä Tommi Lainkari pyysi Havakkaa tuuraamaan jenkkeihin pariksi kuukaudeksi lähtenyttä solistia.
– Lähdin siitä sitten Rovaniemelle tuuraamaan ja kun pari kuukautta oli mennyt, solisti ilmoitti viipyvänsä vielä pari kuukautta. Nyt on 50 vuotta mennyt ja minä vieläkin tuuraan, Havakka nauraa.
Solisti ei palannut mutta Havakka jäi Lappiin. Hän ei tuntenut Rovaniemeltä juuri ketään ja kiittää muusikkoperheitä, jotka ottivat hänet huomaansa.
– Oli se ankeeta aluksi. En meinannut selvitä nukkumisesta ollenkaan illan keikalle Pohjanhoviin. Ikkunasta kun katsoi, niin koko ajan oli pimeetä. Sitten kesällä en meinannut päästä nukkumaan, kun oli valoisaa.
Pohjoisen keikoilla hän viritti ikkunoihin peittoja pimentääkseen huoneen.
– Kaverit nauroivat, että mulle pitäisi hommata luola, että saisin nukuttua.
Sitten kaamokseen ja yöttömään yöhön tottui. Havakka asui Rovaniemellä yli 40 vuotta. Nykyisin hän asuu Keminmaassa.
On kaksi ammattikuntaa, ketkä ovat maailman kateellisimpia: kalastajat ja muusikot.
Arja Havakka
Jonoa kertyi jo alkuillasta – dj:nä Arja Havakka
Tiiviin kahdeksan vuoden keikkailun jälkeen Havakka jättäytyi pois Tommi Lainkarin yhtyeestä ja kuvitteli hengähtävänsä. Sana kuitenkin kiiri, että hän oli vapaana ja puhelin soi pian. Lapin Portti-ravintolasta soitettiin ja pyydettiin käymään. Selvisi, että live-musiikkia oltiin vaihtamassa levyihin ja Havakkaa pyydettiin soittamaan levyjä.
– Sanoin, että herranjestas, kun en saa edes kotona vaihdettua rikkomatta levyjä ja pitää siinä joku järkikin olla, Havakka kertoo.
Niin kuitenkin kävi, että Helsingistä Havakkaa opettamaan tuli viikoksi nuori mies. Viikon jälkeen tiskijukka pakkasi mukanaan tuomat valtavat laukut levyjä ja lähti takaisin Helsinkiin. Havakka tarkasti ravintolan oman levyannin.
– Oli vain kahdeksan sinkkua ja ihmettelin, että millä konstilla näillä sinkuilla tulee toimeen.
Omistaja kehotti hakemaan musiikkiliike Kuhasta lisää levyjä ja Havakka teki työtä käskettyä. Kun levyt ja lasku saapuivat ravintolalle, pirisi Havakan puhelin jälleen.
– Tuli hirveä puhelu, että mitä jumankauta sä oot mennyt tekemään. Oli puhe ostaa levyjä, mutta ei sitä koko kauppaa tarvinnut ostaa. Sanoin siihen, että no vie takasin ja pistä sinkkus soimaan, minä vietän koti-illan, Havakka kertoo.
Yhteisymmärrys lopulta löytyi ja Havakka alkoi pyörittämään levyjä ravintolassa. Hän ideoi erilaisia teemailtoja, joista yhtenä yleisö sai toivoa kappaleita. Toiveillat olivat valtavan suosittuja ja jonoa kertyi ravintolan eteen jo puoli tuntia ennen tanssien alkua. Havakka kertoo nauttineensa dj:n työstä paljon, soittaen välillä omia levyjä ja höpötellen mukavia.
– Lapin Kansassa mainostettiin, että tänä iltana Neulasen Manta, ja se olin sitten minä, Havakka muistaa.
Naispuolinen tiskijukka oli 70-luvulla vielä hyvin harvinaista. Havakka pyöritti levyjä pari kuukautta kunnes laulaminen houkutti taas ja hän aloitti kiertämisen eri yhtyeiden kanssa.
"Olin äitinä ja isänä" – Tansseissa kuutena iltana viikossa
Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan Arja Havakalla oli oma bändi, jonka kanssa hän kiersi eri puolilla Suomea. Havakka soitti itse bassoa. 80-luvulla tansseja järjestettiin paljon ja pelkästään tanssiravintoloita oli Rovaniemellä kahdeksan. Keikkoja sovittiin yhden ravintolan kanssa noin kuukaudeksi kerrallaan ja bändi soitti viitenä, jopa kuutena iltana viikossa tanssimusiikkia.
Havakka on pitkäaikaisin lappilainen nainen, jolla on ollut oma yhtye. Havakka luotsasi yhtyettään määrätietoisesti mutta kertoo myös reiluuden olleen tärkeää.
– Olin äitinä ja isänä ja välillä huusin, että nyt pistäkää homma toimimaan, Havakka sanoo.
Koska hän itse sai Rovaniemelle muutettuaan apua muusikoilta, hän päätti, että käyttää vain pohjoisen muusikoita.
– Jotkut ponnistivat sitten eteenpäin ja joidenkin kanssa soitettiin vuosia. Leaderin palkka oli tavallisesti muutaman markan bändiä suurempia, mutta mä ajattelin, että pannaan palkka tasan kaikille kolmelle, niin kukaan ei pääse sanoman, että rahastat muusikoilla, Havakka kertoo.
Uteluun kateellisista Havakka vastaa rehellisesti.
– On kaksi ammattikuntaa, ketkä ovat maailman kateellisimpia: kalastajat ja muusikot.
Vapaata bändillä oli vain maanantaisin ja sunnuntaisin. Helsinkiläinen ohjelmatoimisto lähetti puolen vuoden keikat tietoon ennakkoon ja kuukauden sopimukset mahdollistivat sen, että bändi sai rauhassa tutustua kulloiseenkin kaupunkiin.
Ravintolakulttuurissa tapahtui kuitenkin iso muutos, live-musiikista siirryttiin pois ja panostettiin enemmän opiskelijoihin. Kun tanssiväki alkoi kaikota ravintoloista, ei niitä enää saanut takaisin. Havakka kiersi ravintolamuusikkona 28 vuotta julkaisematta yhtään levyä. 50-vuotiaana Havakka teki ensimmäisen levynsä. Sen jälkeen ei mikään ollut ennallaan.
Kultalevy ja Dannyn kanssa telkkariin
Keikkaillessaan Saariselällä Arja Havakkaa tuli puhuttelemaan eräs ravintolatyöntekijä ja tiedusteli, että osaako tämä linnusta kertovaa laulua. Havakka sanoi tietävänsä montakin lintulaulua ja pyysi henkilöä tuomaan sanat.
Nuotit odottivat nuottitelineellä seuraavana päivänä ja tuosta hetkestä lähti liikkeelle valtava mullistus. Kappale oli tietenkin Havakan koko kansan tietoisuuteen ja suosioon nostanut Lokki-valssi.
Seuraavalla keikkapaikalla Pallaksella Havakka pyysi kosketinsoittajan lounasaikaan lavalle verhon taakse tapailemaan kappaletta. Hiljaisen valssinsoiton keskeytti salista kuuluva liikehdintä. Havakka raotti verhoa kurkistaakseen, mitä salissa oikein tapahtuu.
– Kysyin, että mitä te teette, menkää syömään?
Ihmiset olivat kuulleet pianon hiljaisen soiton ja alkaneet tanssimaan. Yleisö kehui kappaletta kauniiksi toivoen saavan kuulla sen illalla tansseissa. Havakka opetteli venäläisen kansansävelmän siltä istumalta ja otti sen ohjelmistoonsa.
Ensimmäinen Havakan julkaisu oli omakustannekasetti, jota soitettiin keskeneräisenä ensimmäistä kertaa Lapin Radiossa Lapin Ääni-nimisessä ohjelmassa. Ihmiset alkoivat kysellä kasetin perään ja Havakka ja muusikot kiirehtivät sen valmiiksi. Pian Saksasta saapui 2 000 kasettia.
– Tuumasin, että mä oon vielä vanhanakin kiikkutuolissa näitten kasettien kanssa, Havakka kertoo.
Toisin kuitenkin kävi. Puhelin soi jatkuvasti ja kasettia tilattiin eri puolilta Suomea. Havakka kiersi Lapissa bändinsä kanssa etsien samalla kuumeisesti postia, jotta sai lähetettyjä ennakkoon tilattuja kasetteja. Puhelin soi jälleen, mutta tällä kertaa puhelu tulikin Audiovoxin levytysyhtiöstä. Lokki-kappaletta haluttiin kuulla joka paikassa ja levy-yhtiö näki siinä potentiaalia.
– Mikä ihmisen sä oikein oot? Kysyi levy-yhtiön tyyppi ja sanoin, että olen ravintolamuusikko ja kaduttaa että olen itseni pistänyt tällaiseen liriin, että koko ajan pitää etsiä postia ja ajella pakettiautolla täällä Lapissa, Havakka kertoo.
Ilkka Vainio oli tuottajana Audiovoxilla ja siitä käynnistyi heidän pitkä yhteistyönsä. Levy-yhtiö osti Havakan tekemän omakustannenauhan ja rahat olivat pankissa heti seuraavana päivänä. Siitä alkoi valtava pyöritys. Kevään sovitut keikat peruttiin ja Havakan yhtye lähti levy-yhtiön kiertueelle esiintyen parhaimmillaan yhtenä kuukautena 33 kertaa tansseissa, tavarataloissa ja sunnuntai iltapäivisin.
– Loppukuusta kysyin, että anteeks saanko mä kysyä mihin me oikein ollaan menossa. Minä ajoin pakettiautolla tavaroiden kanssa ja jätkät tuli pikkuautolla perässä, Havakka sanoo.
Hotellin pihaan kurvatessaan Havakalta usein kysytiin, että jaa millon se Havakka tulee?
– Nauroin, että on tullu jo.
– En olisi uskonut mikä pyöritys yhdensä Lokki-valssista tulee.
Havakka myi Lokki-albumillaan kultaa. Hänet pyydettiin myös televisioon Agents-yhtyeen vieraaksi Laulava Sydän-ohjelmaan, missä oli mukana myös Danny.
– Onneksi olin ollut karikoilla ravintolamuusikkona ja elänyt sitä elämää. Jos olisi kokemattomana tullut tuollainen pömpsäys, olisin seonnut täysin, Havakka kertoo.
50-vuotinen korkeakoulu
Arja Havakka kuuluu Keminmaan Eläkeliiton Ämmikööri-kuoroon, joka käy laulamassa, räppäämässä ja laulattamassa vanhustentaloilla, vuodeosastoilla ja erilaisissa seniorijuhlissa.
Omaa ikääntymistään Havakka kommentoi pilke silmäkulmassa.
– Ennen oli sileä naama ja vekkihame, nyt on toisinpäin.
Havakka elää omien sanojensa mukaan tavallista elämään, ilman glamouria ja päivä kerrallaan. Pitkän muusikonuran jälkeen ei tarvitse enää hötkyillä, koska kaikki on jo tehty.
50-vuotisjuhlavuoden suunnitelmissa on julkaista uusi albumi syksyllä. Veri vetää mikrofonin taakse eikä ajatus lopettamisesta tunnu omalta.
– Olen aina ihmetellyt, kun joku sanoo että ärsyttää ja haluaa lopettaa. Mulle ei koskaan ole tullut oloa, että haluaisin lopettaa. Jos se tulee sisältä että voi jatkaa, niin miksi ei, Havakka kertoo.
Jos Havakka palaisi 50 vuotta ajassa takaisinpäin ja hänen täytyisi aloittaa kaikki alusta, oppia ja tehdä virheitä, virtaisi karjalaisveri kohisten.
– Ei tulis mitään, hermot menis heti. On se semmonen korkeakoulu ollut kumminkin. Kiitän kaikkia hyviä kavereita, jotka ovat auttaneet. Siinä on se voima, että jaksaa tehdä.