Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Yle Pohjois-Koreassa: Pjongjangin parturissa ei suosita Kim Jong-unin leikkausta

Parturi päätti tehdä minulle maan suosituimman hiustyylin, joka on nimeltään ”kunnialaukaus”, kertoo Pjongjangissa parturiin päässyt Ylen kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Munsun vesipuistossa parturikäynti maksaa 3000 wonia, noin virallisen kuukausipalkan verran.
Munsun vesipuistossa parturikäynti maksaa 3000 wonia, noin virallisen kuukausipalkan verran. Kuva otettu 14.4.2017. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle
Mika Mäkeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

PJONGJANG Parturin odotushuoneen seinällä komeilee jättimäinen taulu, jossa esitellään 15 melko lyhyeksi kynittyä kuontaloa. Pohjoiskorealaisille hiusmalleille on annettu taulussa lennokkaat nimet: aalto, siipi, kunnialaukaus, auringonpaiste, veden väreily, viuhka, ja niin edelleen.

– Katso tätä taulua ja valitse mikä tahansa näistä, parturi Yun Kum-sun sanoo topakasti.

Changgwangin hoitolaitoksen parturissa miehet valitsevat 15 eri hiustyylistä mieleisen.
Changgwangin hoitolaitoksen parturissa miehet valitsevat 15 eri hiustyylistä mieleisen. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Mallit näyttävät aika samanlaisilta. En osaa heti valita, joten kysyn parturilta, mikä hänen mielestään sopisi minulle parhaiten.

– Sellainen, jossa sivut on leikattu lyhyeksi. Haluatko vielä lyhyemmäksi vai haluatko miettiä hetken valintaasi? Sinun pitää valita sellainen, josta itse tykkäät, Yun opastaa.

Osoitan oikeassa yläkulmassa olevaa mallia, joka on nimetty "nuorekashenkiseksi".

– Okei, sanoo parturi Yun hyväksyvästi.

Pjongjangissa sijaitsevan Changgwangin hoitolaitoksen parturin odotushuoneen peräseinällä loistaa kuitenkin vielä kaksi mallia lisää. Korkealla katon rajassa kansalaisia valvovat vierekkäin Kim Il-sung ja Kim Jong-il. Ne kuvat eivät ole erityisen nuorekashenkisiä.

Kim-hallitsijasuvun kahden ensimmäisen sukupolven kuvat ovat vakiovarustus kaikissa pohjoiskorealaisissa kodeissa ja työpaikoissa. Niitä kunnioitetaan kaikessa muussa – mutta hiusmallin valinnassa niistä ei ole pohjoiskorealaisten esikuvaksi. Ex-johtajien hiukset näyttävät nykymuotia pidemmiltä.

Eikä esimerkiksi kelpaa edes maan nykyisen johtajan Kim Jong-unin omalaatuinen tyyli: paksu tukka nousee korkealle, mutta sivut on ajettu paljaiksi. Kim Jong-unin hiusmallia ei löydy taulusta eikä liioin kaduilta. Aivan samaa kampausta en ole nähnyt yhdelläkään toisella pohjoiskorealaisella.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi sotilasparaatia Pjongjangissa huhtikuussa 2017
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi sotilasparaatia Pjongjangissa huhtikuussa 2017. Kuva: How Hwee Young / EPA

Kim Jong-unin tukkamallia ei pakoteta eikä kielletä

Pohjois-Korean miesten hiusmuodista on levinnyt maailmalla kahdenlaisia räikeitä väärinkäsityksiä: joko väitetään, että kaikilla pitäisi olla sama malli kuin Kim Jong-unilla tai että kukaan ei saisi pitää samaa tyyliä.

Molemmat väitteet ovat vääriä.

Radio Free Asia uutisoi vuonna 2014, että opiskelijoita olisi käsketty leikkauttamaan tukkansa Kim Jong-unin mallin mukaan. Myöhemmin määräystä täsmennettiin puolueen suositukseksi.

Pikavilkaisu Pjongjangin jalkakäytäville riitti jo silloin osoittamaan, ettei ainakaan pääkaupungissa matkittu johtajan hiusmuotia sen paremmin pakolla kuin vapaaehtoisesti. Vastaavaa ei näy nytkään.

Toisaalta on väitetty, ettei kukaan saisi leikkauttaa tukkaansa nykyjohtajan mallin mukaan. Minulle kerrotaan Pjongjangissa, ettei sekään pidä paikkaansa, vaan että Kim Jong-unin hiusmallia ei yksinkertaisesti pidetä hyvännäköisenä.

Mitään muuta seikkaa Kim Jong-unista ei sitten saakaan arvostella, ja hiustyylistäkin puhutaan vain kuiskimalla.

Pitkä tukka on länsimaista hapatusta

Pohjois-Korean hiusmuotia säädellään tarkkaan. Malliston 15 kuvaa ovat kampauksen lähtökohtia, joita voi halutessaan säätää. Miehillä ei kuitenkaan hyväksytä pitkää tukkaa.

– Se ei kuulu meidän kulttuuriimme, minulle kerrotaan.

Pohjois-Koreassa sosiaalinen paine on riittävän kova, eikä hiustyyleistä tarvitse määrätä lailla. Mallitaulut ovat silti viranomaisten tuotantoa, ja kaikki viralliset parturit ovat valtion työntekijöitä.

Changgwangin parturissa asiakkaita viihdytettiin sotaelokuvalla.
Changgwangin parturissa asiakkaita viihdytettiin sotaelokuvalla. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Joka paikassa mallitaulut eivät silti ole aivan identtisiä. Munsun vesipuistossa miesten parturin ulkopuolella näen mallitaulun, jossa on vain 14 nimettyä kampausta.

Tarkempi vertailu paljastaa, että siipi-nimistä kampausta edustaa taulussa vain yksi malli, kun taas Changgwangissa siipikuvia oli kaksi. Molempien taulujen taustakuvana on Changgwangin hoitolaitoksen sisätiloissa sijaitseva suihkuallas.

Pohjois-Korean televisiossa ja muissa tiedotusvälineissä on ollut kampanjoita poliittisesti korrektin tukkamallin puolesta. Televisiossa on jopa selitetty, että pitkä tukka heikentää älyllistä kehitystä.

Yleensä pitkää tukkaa on vain tyydytty haukkumaan imperialistisena hapatuksena. Parturikäyntiä suositeltiin kahden viikon välein.

Lyhyiden ja siistien hiusten katsotaan heijastavan sosialistisia arvoja.
Lyhyiden ja siistien hiusten katsotaan heijastavan sosialistisia arvoja. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Pitkästä tukasta on voinut seurata ainakin julkinen nolaaminen. En näe Pjongjangin kaduilla yhtäkään miestä, jonka tukka peittäisi korvat tai ylettyisi hartioille.

Tosin liian lyhytkään tukka ei kuulemma ole ollut hyväksi – silloin näyttäisi kiinalaiselta salakuljettajalta, sanotaan.

Hiusten pituudessa vanhoille kaljuuntuville miehille sallitaan enemmän pelivaraa. Hiukset saavat olla pidempiä kaljun peittämiseksi.

Joitakin vanhuksia lukuun ottamatta kaduilla ei päälaki paista. Kukaan mies ei vapaaehtoisesti aja päätään kaljuksi. Kuulen tutun selityksen: – Se ei kuulu meidän kulttuuriimme.

Palveluun kuuluu maailman paras päähieronta

Changgwangin hoitolaitoksen parturissa kaikki parturit ovat naisia ja kaikki asiakkaat miehiä.

Kampaamopuoli on vielä erikseen.

Istun parturintuoliin. Nelipaikkainen parturi on täynnä. Viereisessä tuolissa miehen pää on painettu alas tukanpesua varten. Jaan saman kohtalon.

Pohjois-Koreassa hiukset ovat tärkeät ja parturikäyntiin suhtaudutaan asian vaatimalla vakavuudella. Parturintuolissa vierähtää kokonainen tunti.

Parturikäyntiin kuului myös parranajo, päähieronta ja hartiahieronta.
Parturikäyntiin kuului myös parranajo, päähieronta ja hartiahieronta. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Tukka pestään kahteen kertaan, monia hiustenhoitotuotteita kokeillaan, parransänki ajetaan huolellisesti, kulmakarvat trimmataan ja korvistakin nypitään pari karvaa.

Silmäilen hiustenhoitotuotteita, joista osa näyttää kiinalaisilta. Peilin vieressä nojaa merkki, joka kehottaa pohjoiskorealaisia työntekijöitä huolehtimaan laitteidensa huollosta ja ylläpidosta maan edellisen johtajan Kim Jong-ilin esimerkin mukaan.

Sekä kesken tukanleikkuun että sen lopuksi saan päähieronnan, paremman kuin koskaan ennen. Niska ja hartiat pehmitetään myös. Parturintuoli tärisee, minkä olisi kai tarkoitus hieroa myös selkää – mutta se on pelkkää tärinää.

Viihteestä vastaa takaseinällä pauhaava televisio, joka näyttää isänmaallista sotaelokuvaa. Siinä riittää räiskettä, pauketta ja suuria tunteita.

Naisten tukan vaalentaminen kiellettyä

Myöhemmin Munsun vesipuistossa Pjongjangissa pääsen kurkistamaan myös kampaamoon. Sukupuolten tasa-arvo toteutuu ainakin hiustenleikkuussa, sillä myös naisille annetaan valittavaksi 15 erilaista mallia.

Naisten 15 tukkamallia Munsun vesipuiston kampaamossa.
Naisten 15 tukkamallia Munsun vesipuiston kampaamossa. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Pituudessa on enemmän valinnanvaraa, mutta naisetkaan eivät saisi värjätä tukkaansa. Kampaamossa näen yhdellä naisella papiljotit, joten keinokiharat eivät sentään ole pannassa.

En nähnyt Pohjois-Koreassa yhtään naista, jonka hiukset olisi värjätty. DailyNK-nimisen uutissivuston pohjoiskorealaisiin lähteisiin perustuvan uutisen mukaan hiusten värjäys vaaleammaksi on kuitenkin yleistyvä trendi nuorten naisten keskuudessa.

Uutisen mukaan maan pohjoisosassa naiset eivät enää nykyisin pelkää hiusten vaalentamisesta määrättyjä rangaistuksia. Värjäyksen sanotaan olevan virallisesti kiellettyä, koska sitä pidetään länsimaisena muotina.

Pohjoiskorealaisten naisten kampausten esikuvat löytyvät kuitenkin yhä useammin eteläkorealaisista tv-ohjelmista. Niiden katsominen on kiellettyä, mutta siitä huolimatta yleistä. Televisiosta matkittua värjäystä ei pidetä poliittisena kannanottona vaan ainoastaan yhtenä itseilmaisun muotona.

Changgwangin parturi Yun Kum-sun kieltää, että pohjoiskorealaiset omaksuisivat hiusmuotinsa televisiosta tai elokuvista, vaan pitää tärkeimpänä kriteerinä käytännöllisyyttä.

– Pitkää tukkaa pidetään epämukavana ja kuumana. Tärkeintä on se, että hiustyylin pitää sopia aktiiviseen toimintaan, Yun sanoo.

Munsun vesipuistossa naiset saavat kihartaa hiuksensa, mutta hiusten värjäystä vaaleammiksi ei hyväksytä.
Munsun vesipuistossa naiset saavat kihartaa hiuksensa, mutta hiusten värjäystä vaaleammiksi ei hyväksytä. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

NK News -sivuston Etelä-Koreassa haastatteleman loikkarin mukaan Pohjois-Koreassa on myös kotikampaamoita, jotka toimivat ilman hallituksen lupaa ja leikkaavat tukan täysin asiakkaan toiveiden mukaan – mutta viisinkertaiseen hintaan.

Riskistä on maksettava, sillä artikkelin mukaan vaikkapa hiusten vaalentaminen voi johtaa sekä kampaajan että asiakkaan rankaisemiseen.

Parturikäynti voi maksaa kuukauden palkan

Changgwang on 80-luvulla rakennettu valtava spa, mutta spa-sanaa ei käytetä, vaan Pohjois-Koreassa tällainen terveyskylpylä tunnetaan "terveyskompleksina". Changgwangia pidettiin pitkään Pjongjangin parhaimpana, ja siksi myös ulkomaalaiset voidaan päästää sinne.

Changgwangissa parturikäynti maksoi ulkomaalaiselle kuusi ja puoli euroa, mutta paikallinen kuulemma selviäisi puolellatoista eurolla. Saamani kuitti paljastaa hinnaksi kuitenkin vain 1 500 wonia, mikä epävirallisen ja käytännössä ainoan oikean vaihtokurssin mukaan on vain noin 18 senttiä.

Uudessa ja hienossa Munsun vesipuistossa hiustenleikkuu maksaa tuplasti, 3 000 wonia eli 36 senttiä.

Pohjois-Korean hiusmalleista on paljon vääriä käsityksiä. Valinnanvaraa on, mutta pitkät hiuksia ei miehillä suvaita.
Pohjois-Korean hiusmalleista on paljon vääriä käsityksiä. Valinnanvaraa on, mutta pitkät hiuksia ei miehillä suvaita. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Sekään ei kuulosta paljolta, mutta 3 000 wonia on tavallisen virallisen kuukausipalkan luokkaa. Se, että palveluun on monilla varaa, kertoo vain siitä, että pohjoiskorealaisilla on paljon epävirallisia tuloja.

Changgwangin parturissa lopputulos on joka tapauksessa ulkomaalaiselle hinta–laatu-suhteeltaan loistava.

Käynnin kruunaa parturin arvio lopputuloksesta.

– Se nuorentaa sinua kymmenen vuotta, parturi Yun Kum-sun kehuu.

Täytyypä siis poiketa toistekin Pjongjangin parturissa.

Onko minulla siis nyt se "nuorekashenkinen" leikkaus? Eipä olekaan. Parturi Yun paljastaa, että hän päätti sittenkin tehdä minulle maan suosituimman hiustyylin, joka on mallitaulun keskellä ja jonka nimi on "kunnialaukaus".

Tämä hiustyyli tunnetaan Pohjois-Koreassa nimellä kunnialaukaus, ja sitä sanotaan maan suosituimmaksi.
Tämä hiustyyli tunnetaan Pohjois-Koreassa nimellä kunnialaukaus, ja sitä sanotaan maan suosituimmaksi. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Se on varmaankin suuri kunnia, sillä ehkä tässä parturissa ei ole koskaan ennen käynyt ulkomaalaista toimittajaa.

Lue lisää Ylen juttuja Pohjois-Koreasta:

Harvinainen video: Tältä näyttää ajomatka maailman suljetuimmassa pääkaupungissa Pjongjangissa

Pohjois-Korea on valmis puhumaan 40 vuotta vanhasta velasta Suomelle – Ylen erikoishaastattelu Pjongjangissa

Yle Pohjois-Koreassa: Toimittajat herätettiin ennen auringonnousua seuraamaan Kim Jong-unin katujuhlaa

Suosittelemme