Kalkki kuivattaa kotilon? Ei sittenkään. Puutarhanhoidossa on monta väärää uskomusta ja käytäntöä lehtokotiloiden ja espanjansiruetanoiden torjumiseksi.
Kolmen K:n sääntö auttaa muistamaan, mitä EI kannata tehdä.
1. Kalkitseminen
Leena Luoto on biologi, joka on kyllästynyt kuulemaan kalkista ja lehtokotiloista.
– Lehtokotilo on lehtojen laji. Lehtojahan on enää aika vähän Suomessa. Jäljellä olevat lehdot ovat rauhoitettuja alueita ja luonnonsuojelualueita. Mutta minne ovat lehdot tulleet? Pihoihin.
Luoto nimeää kotipuutarhojen lehdoiksi muuttumisen syyksi turhanpäiväisen kalkitsemisen. Lisäksi puutarhaan valitaan kalkinsuosijakasveja. Sellaisia ovat esimerkiksi kirsikka, syreeni ja useat monivuotiset ruohovartiset perennat.
Kalkkia kylvetään pihaan siinä uskossa, että se torjuisi etanoita. Että ne kuivaan kalkkin osuessaan ajautuisivat liman ylituotantoon ja kuivuisivat kuoliaaksi.
– Mutta onko kalkki kuivaa enää sateen jälkeen? kysyy Leena Luoto.
Sekä kotilot että etanat tarvitsevat kalsiumia kilpensä rakennusaineeksi. Ihminen tuottaa siis nilviäiselle rakennusaineita tahtomattaan.
– Mitä enemmän on kalkinsuosijakasveja, sitä paremmin maaperä pitää kalkkia – ja sitä enemmän ne nilviäiset siellä pikku kätösiään taputtaa, että kiva ihminen!
Leena Luoto kuvailee luonnon olevan kuin iso pallomeri. Jos ihminen nostaa yhtä palloa, liikahtavat kaikki muutkin pallot. Pahimmillaan koko pallomeri sortuu. Luodon mielestä ihmisen ei tarvitse puuttua eliöiden lukumäärään tai runsauteen, koska luonto hoitaa itse itsensä.
– Joskus jokin laji runsastuu, mutta sitten tulee jokin tauti ja laji taas taantuu. Kun ihminen aloittaa puutarhassaan puuttumisen, tulee siitä helposti kierre – ja puututaan koko ajan kaikkeen.
Mutta vielä siitä kalkitsemisesta. Kuiva kalkkiraita puutarhan rajamailla ei etanaa kauaa pidättele. Luoto kertoo etanoiden olevan joukkuepelaajia. Pari lehtokotiloa venyttää itsensä kalkkiesteen päälle ja yli, ja lajitoverit käyttävät näitä itsensä suuremman joukon edun vuoksi uhranneita siltana. Sillan toisella puolella odottavat nälkäisen nilviäisen herkkupöydät.
2. Kastelu
Tavallisesti Suomen kesässä tulee ainakin jokunen sateeton kausi, jolloin puutarhan kasveja on kasteltava. Tavallisesti puut ja pensaat kyllä pärjäävät ilman kasteluakin. Hyötykasvit, kuten vihannekset, tarvitsevat kastelua poutaisina jaksoina.
Ai kuinka kiva ihminen, se on kastellut puutarhansa illalla, mulla ei nahka kuivu yöllä!
Lehtokotilo kiittää ihmistä, sanoo biologi Leena Luoto
Ja miten meidät on opetettu kastelemaan kasvejamme? Iltaisin, koska silloin vettä ei haihdu niin helposti taivaan tuuliin, kuin jos kastelisimme puutarhamme auringon paahteessa. Ilta-aikainen veden käyttö on siis taloudellista.
– No nämähän ovat yökulkijoita nämä lehtokotilot. Ne miettivät, että "ai kuinka kiva ihminen, se on kastellut illalla, mulla ei nahka kuivu yöllä", nauraa Leena Luoto.
Eli: kastele aamulla. Silloin ei aurinko vielä porota. Aamukastelun hyödyt ovat vähintään yhtä hyvät kuin iltaisen kastelun. Etkä tule myöskään tarjonneeksi lehtokotilolle turhan helppoa kulkua läpi kostean-luistavan puutarhan.
3. Katteet
Haihtumisen vähentämiseksi ja kasvien kosteuden turvaksi käytetään usein myös erilaisia katteita mullan päällä. Usein katteeksi tarjotaan puun kuorikatetta. Pintamultaa voi suojata myöskin ruohosilpulla, oljilla tai hakkeella – tai vaikkapa koristekivillä.
– Esimerkiksi puunkuorikate on hirmuisen hyvä talvisuoja kotiloille ja etanoille, sanoo Luoto.
Lehtokotilot muuttavat ennen talvea ruumiinnesteensä koostumuksen. Talvilevolle mennessään ne hautautuvat maahan – tai vielä helpommin siihen kuorikatteeseen – ja suojaavat itsensä kalvolla, jonka tekevät kilpensä suulle.
– Nyt kun oli lämmin maaliskuu, ne lähtivät liikkeelle tavallaan väärin varustein. Ne olivat jo purkaneet talvisuojauksensa, eivätkä enää olleet turvassa. Retki koituikin kohtalokkaaksi, kun tuli pakkasta ja kylmää, Luoto pohtii.
Leena Luoto on tehnyt tänä keväänä kartoitusta lehtokotiloiden talvenkestävyydestä puunkuorikatteessa.
– On mielenkiintoista nähdä, ovatko ne säilyneet talven siellä paremmin kuin jos puunkuorikatetta ei ole käytetty.
Mitä kattamisen sijaan suojaksi?
– Istuta tiheään! Ei sinne väliin tarvita mitään katetta, kun kasvit ovat oikean matkan päässä toisistaan, mutta tarpeeksi tiukassa. Sitten ne suojaavat maan pintaa, ei sinne mikään rikkaruohokaan pääse pesiytymään, Luoto sanoo.
Kikkakolmoset
Leena Luoto ja hänen biologi-miehensä Heikki Luoto asuvat pääkaupunkiseudulla omakotitalossa, jonka puutarhasta löytyy monenmoista perennaa, puuta, köynnöstä, hyötykasvia, kasvilavaa ja vähän vähemmän hyötykasviksi luokiteltavaakin, kuten voikukkia. Niitä menee tutuille kanojen nokittavaksi.
– Hallittu hoitamattomuus. Siinä on meidän ideologiamme. Esimerkiksi lehtiä emme haravoi koskaan syksyisin. Ne ovatkin ainoa kate jota meillä käytetään, Leena Luoto kertoo.
Hänen mukaansa lehdet ovat samalla luonnon oma peliluola rastaille. Nurmella köllöttävä lehti on niin kiinnostava, ettei rastas voi sitä jättää kääntämättä. Joskus lehden alta voi löytyä myös mehukas kotilo tai muu nilviäinen.
Luotojen pihalla kasvaa istutuslavoissa vihanneksia. Niitä ei ole sen kummemmin suojattu nilviäisiltä.
– Minulla on tämä nokkosbarrikadi tässä metsän reunaa vasten. Olen jättänyt sen ihan tarkoituksella siihen. Katsos kun se on niiden herkkubuffet! Ei ne siitä liikahda mihinkään. Siitä nokkospuskasta kotiloiden kerääminenkin on helpompaa. Eli: älä kerää ruokaa, kerää ensiksi syöjä!
Leena Luodon mielestä puutarhoja ei pitäisi siistiä viimeisen päälle. Jos pihan perällä antaa vaikkapa puunkappaleen lahota itsekseen, voi siitä olla hyötyä myös nilviäisten luonnonmukaisessa torjunnassa. Lahopuiden ja kivien suojissa asustelee monenlaisia koppakuoriaisia, jotka ovat nilviäisten luontaisia vihollisia. Sellaisia ovat esimerkiksi kiitäjäiset.
– Nyt on huomattu, että nämä kiitäjäiset syövät erittäin hyvin espanjansiruetanoita. On myös kiitäjäisiä, jotka syövät kotiloita. Niiden leuat ovat kuin hohtimet.
Puutarhoissa espanjansiruetanat ovat haitallisia vieraslajeja. Ne ovat saapuneet ulkomaisten kasvien ja mullan mukana. Eräällä tavalla itseaiheutettu ongelma siis.
– Ruotsissahan espanjansiruetanaongelma on todella suuri. Ruotsalaisetpa ovat keksineet laittaa kasvatuslaatikon reunaan sähköpaimenen, sen voi tehdä ihan heikkovirralla.
Laatikon reunaan pannaan kaksi ohutta rautalankaa, joihon johdetaan taskulampun patterin suuruinen voima.
– Kun etanat kiipeävät laatikon reunaa, niiden lima johtaa sähköä ja ne saavat sähköiskun. Ne tippuvat kuolleina maahan, Luoto kertoo.
Viime aikoina Leena Luoto on miettinyt, miksi havukasvien joukossa ei näe etanoita taikka kotiloita. Hän kertoo pohtineensa, voisiko esimerkiksi sembramännyn neulasilla kattaa istutusalueita.
– Pihkallahan saatiin ennenvanhaan pitoa suksien pohjiin. Sama logiikka voisi toimia nilviäisten torjuntaan: pannaan vähän pihkaa etanan anturaan, niin luisto vähenee. Sembramännyn neulasissa pihkapitoisuus on suuri.
Tunne pihasi nilviäiset
Suomessa on 22 etanalajia. Kotiloita puolestaan on 72 erilaista. Leena Luoto on huolissaan siitä, että espanjansiruetanapelon takia tuhotaan myös meidän alkuperäiseläimiämme, kuten ukko- ja metsäetanoita.
– Ne erottaa hengitysaukon sijainnista. Etanoiden hengitysaukko on aina oikealla kyljellä. Espanjansiruetanalla se on aivan kilven etuosassa. Niin myös metsäetanalla. Ukko- ja peltoetanalla taasen aivan kilven takaosassa. Myös väritys on erilainen.
Ukkoetana on täysin harmiton puutarhaan eksyessään. Metsäetanakin aiheuttaa tuhoa kasveille vain harvoin.
Tehokas lisääntyjä
Espanjansiruetana munii jopa 300 munaa kesässä. Jokaisen sadekuuron jälkeen espanjansiruetana tuuttaa useita kymmeniä kappaleita uutta sukupolvea karikekasoihin ja lehtiruusukkeisiin.
Etanoiden ja kotiloiden munat ovat läpikuultavia palleroita, jotka muistuttavat hieman lannoiterakeita. Ne on helppo havaita keväällä, kun kasvit eivät vielä ole räjähtäneet täyteen mittaansa.
– Ei ole olemassa yhtä ainoaa neuvoa päästä eroon etanoista ja kotiloista. Pitää yrittää muuttaa puutarhan olosuhteet sellaisiksi, etteivät nilviäiset siellä tee tuhoa niin paljon. Olutansat kannattaa unohtaa kokonaan, Luoto sanoo.
Niin, ja aina kannattaa poimia etanoita ja kotiloita pois puutarhasta, kun niitä näkee. Jokainen pihasta poistettu yksilö vähentää seuraavan kesän nilviäismäärää kymmenillä. Keinot hävittää etanat vaihtelevat: jotkut vannovat keittämisen nimeen, toiset uskovat etikkaan upottamiseen – ja sitten on heitä, jotka panevat nilviäiset muovipussissa pakastimeen kohtaamaan viimeisen hetkensä.