Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuistoon kerääntyi sunnuntaina runsaasti ihmisiä. He olivat tulleet nauttimaan kirsikankukkien loistosta jokavuotisessa Hanami-juhlassa. Monet vierailijat söivät eväitään maahan levitetyillä vilteillä.
Perinteistä juhlaa jouduttiin siirtämään viikolla eteenpäin, koska kolea sää oli viivästyttänyt kirsikan kukintaa, mutta viime päivien lämpöaalto oli jouduttanut kukkien puhkeamista.
Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa ja Kirsikkapuistossa kasvaa yhteensä noin 240 kirsikkapuuta.
Ihmiset nautiskelivat kauniista ilmasta Roihuvuoren Hanamissa. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Kauniit kukinnot vetivät kansaa puoleensa. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Ihmiset kuvasit kirsikan kukintaa. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Monet olivat pukeutuneet pukukilpailua varten. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Kirsikkapuut täydessä kukinnassa Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Koko kansan piknik kirsikkapuistossa ja asusteisiin panostetaan. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle