Juuri ”rapakon takaa” Suomeen palannut Jussi Kanervo on jo kaksi vuotta kärsinyt nivusvaivoista.
Muutama viikko sitten Kanervolle tehtiin Yhdysvalloissa molempien puolien nivusiin niin kutsuttu jännityksen poistoleikkaus ja nyt hän on toipumassa siitä. Tämä merkitsee myös sitä, että Lontoon MM-kisahaaveet oli lopullisesti haudattava.
- Tänä kesänä ei juosta metriäkään. Hyvä että pääsee kävelemään. Ei ole mitään jakoa MM-kisoihin, kertoo leikkauksesta toipuva Kanervo suorasukaiseen tyyliinsä Yle urheilun haastattelussa.
400 metrin aitajuoksun MM-kisaraja on 49,35 ja Kanervon nuorten EM-finaalissa juostu parin vuoden takainen ennätys on 49,66. Normaalikunnossa hänellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet juosta Lontoon MM-raja, mutta tämä kesä menee kuntoutuessa.
- Ohje oli, että vasta neljän kuukauden jälkeen saa alkaa hölkkäämään. Eipä tässä ole kovin paljon harjoitusvaihtoehtoja. Ensin pitää yrittää päästä kiinni normaalielämään. Pitkin kesää voi sitten hieman lisätä harjoittelua, pohdiskelee Kanervo kuntoutusurakkaansa.
Haaveena olympialaiset
Kanervo oli viime syksynä jo toisessa nivusoperaatiossa. Paraneminen siitä sujui hyvin ja aituri pystyi maaliskuussa kilpailemaan. Mutta 800 metrin kisan jälkeen vedetty 4 x 400 metrin viesti oli liikaa ja hän loukkaantui uudelleen.
- Miamissa vedin sisällä ensin 800 metriä 1.55 ja se meni ihan hyvin, mutta viestissä jotain meni sisältä rikki ja jouduin uudelleen leikkaukseen. Olisi varmaan tarvinnut vielä lisää palautumisaikaa, mietiskelee Yhdysvalloissa opiskeleva Kanervo.
Myös pika-aidoissa kolme Suomen mestaruutta voittanut juoksija valmistuu Etelä-Carolinan yliopistosta ensi joulukuussa tittelillä The Bachelor of Business Administration, pääaineenaan management ja marketing. Siviilissä kaikki on siis hyvin, mutta urheilun ykköstavoitteena on saada terveys kuntoon.
- Tässä on nyt mennyt pari vuotta kipujen kanssa. Pitää katsoa rauhassa päivä päivältä, ilman aikatauluja. En ole vielä jaksanut paljonkaan miettiä tulevia kilpailuita, pohdiskelee Kanervo tulevaisuuttaan huippu-urheilijana.
Juuri tällä hetkellä vuoden 2018 yleisurheilun EM-kisat ovat siis Kanervon osalta vielä hämärän peitossa, mutta kipujen keskelläkin 24-vuotias aituri pystyy väläyttämään mielikuvan, joka antaa uskoa tulevaisuuteen.
- Kyllä mielessä elää edelleen vahva haave olympiakisoista.
Faktalaatikko Jussi Kanervo
Syntynyt: 1.helmikuuta 1993 Tornio
Seura: HIFK
Saavutukset: 110m aidat: nuorten olympiapronssia /2010, 110 m aidat nuorten MM-5./ 2011, 400 m aidat nuorten EM-hopeaa / 2015 400 m aidat EM-kisat välierät / 2014
_SM-mitalit: 110m aidat kultaa 2011, 2012, 2013 _
Ennätykset: 100m 10,78, 200m 21,58 110m aidat 13,88, 400m aidat 49,66