Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Automallien kolaritutkimus: Iso vanhempi auto edelleen turvallisempi kuin uusi mutta pieni

Joidenkin automallien kuljettajista jopa puolet on nuoria miehiä. Tietyn automallin korkea onnettomuusriksi johtuu yleensä kuskista, selviää yli neljännesmiljoonan kolarin suomalaisaineistosta.

mies tutkii kolariautoa
Autot ovat entistä painavampia, mutta automallien painon kasvu on hidastunut. Kuva: AOP
Marcus Ziemann
Avaa Yle-sovelluksessa

Onnettomuustietoinstituutin ja Trafin rahoittamassa automallitutkimuksessa käytiin läpi Suomessa liikennevakuutuksesta vuosina 2005-2014 korvattuja kahden auton välisiä yhteenajo-onnettomuuksia automallin tarkkuudella.

Auton kuljettajiin keskittynyt tutkimusaineisto kattoi kaikkiaan 254 943 kolaria, joissa loukkaantui 35 511 kuljettajaa. Tutkimuksessa oli mukana 172 yleisintä automallia eli mallit, joilla oli ajettu vähintään 400 kolaria.

Tutkimuksessa havaittiin, että kolariturvallisuus uusimmissa ajoneuvoissa on erinomainen. Suomessa autojen keski-ikä on kuitenkin EU:n toiseksi vanhin. Ja se on vaarallista.

– Ajoneuvokannan keski-iän nuorentaminen yhdellä vuodella vähentäisi pelkästään yhteenajoissa loukkaantuneiden kuljettajien määrää kahdella prosentilla. Eli 71 kuljettajaa vuodessa selviäsi kokonaan vammoitta, jos autokanta olisi vuoden nuorempi, sanoo tutkija Esa Räty.

Autot ovat entistä painavampia, mutta automallien painon kasvu on hidastunut. Varsinkin pienemmät autot painavat enemmän ja painoero suurempiin on kaventunut.

– Positiivinen turvallisuuskehitys on ollut suurinta pienissä autoissa. Melkein kaikki mitä passiivisen turvallisuuden eteen on voitu tehdä, on jo tehty. Paukut alkavat olla käytetty varsin isommissa autoissa.

Mutta silti kolariturvallisuuden kannalta painavammat autot ovat kuljettajilleen edelleen turvallisempia. Erot ovat kuitenkin tasoittuneet. Tutkimuksessa havaittiin, että auton massalla on suurempi yhteys auton turvallisuuteen kuin auton valmistusvuodella.

– Ei se meitä yllättänyt, sillä taustalla ovat kuitenkin fysiikan lait, Räty toteaa.

Heikoimmilla kolareissa ovat fyysisesti heikot

Uudet automallit ovat vastaavia vanhempia malleja turvallisempia miten tahansa mitattuna. Keskimäärin uudessa autossa loukkaantumisriski voi olla jopa viidenneksen pienempi kuin 10 vuotta vanhassa autossa.

– Viime vuosina on ollut taas trendinä, että yli kuusi vuotta vanhojen määrä kasvaa, sanoo tutkimuksen dataa analysoinut Timo Kari Liikennevakuutuskeskuksesta.

Uudemmissa autoissa paremmin kokoonpuristuvat ulkorakenteet sitovat enemmän törmäysenergiaa. Samalla ajoneuvoon ohjaamo pysyy entistä paremmin muodoissaan törmäyksen aikana. Tämä on parantanut kuljettajien turvallisuutta.

– Jos katsotaan vain absoluuttisia lukuja, niin isoissa autoissa loukkaantuu noin kuusi kuljettajaa sadassa onnettomuudessa. Pienimmissä kahdeksan, Esa Räty sanoo.

Tutkimuksen mallinnukset tuovat lukuihin kuitenkin useita muuttujia. Esimerkiksi kuljettajan iällä ja sukupuolella on merkittäviä vaikutuksia vammautumisriskiin. Ikääntyneiden kuljettajien keho ei kestä samanlaisia iskuja kuin nuorempien. Myös naiset kestävät törmäyksestä tulevia voimia huonommin kuin miehet.

Loukkaantumisista on Suomessa vaikea saada tietoa. Melkein puolet kolariloukkaantumisista jää tilastoimatta. Poliisille asti tietoa tulee vain murto-osasta. 

– Se menee vielä niin, että syyttömään koskee vähän enemmän kuin syylliseeen ja syytön ilmoittaa innokkaammin loukkaantumisestaan eteenpäin, toteaa Räty.

Naiset pienissä autoissaan

Autojen haltijoista Suomessa noin kolmannes on naisia. Kuitenkin useiden pienien ja kevyempien automallien ajajista selvästi yli puolet on naisia.

Huolestuttavaa on tutkija Rädyn mukaan, että nuoret miehet ajavat tietyillä automalleilla jopa puolet kaikista vahingoista.

– 18-24 -vuotiaat nuoret miehet ajavat aika kevyillä ja vanhoilla autoilla. Ne ovat keskivertoautoa huonompia. Vastaavasti 65-84 -vuotiailla miehillä on usein uudempia autoja, mutta naiset taas ajavat kevyemmillä ja kaikenikäisillä autoilla. 

Uudet ja kookkaat perheautot ovat yleisiä kaupungeissa. Vanhemmalla kalustolla taas ajetaan yhä enemmän maaseudulla. Tyypillistä on, että kaupungeissa kolaroidaan suhteessa paljon, mutta hitailla ajonopeuksilla. Maaseudulla taas onnettomuudet ovat vakavampia, kun vauhtiakin on enemmän.      

”Romutus on ikävä sana”

Trafin tieliikennejohtaja Marko Sillanpää muistuttaa, että ajoneuvokannan uudistaminen on merkittävä turvallisuuskysymys, mutta paljon muutakin. Uusien autojen parempi myynti olisi Sillanpään mukaan merkittävä ympäristöteko ja vauhdittaisi myös liike-elämää.

– Ja jos mietitään näitä uusien autojen aktiivisia turvallisuusjärjestelmiä, niin ne suojaavat myös liikenteen kolmansia osapuolia kuten pyöräilijöitä. Mutta meillä autojen keski-ikä on EU:n toiseksi korkein. Romutus on kuitenkin ikävä sana ja se voi kääntyä itseään vastaan. Puhuisin mieluummin kierrätyksestä.

Aktiivisien turvatekniikoiden yleistymien autoissa vaikuttaisi eniten peräänajojen määrään.

– Kuljettaja on kuitenkin edelleen se tärkein turvallisuustekijä. Vaikka auto olisi kuinka hyvä, niin kuljettaja pystyy kyllä torppaamaan sen turvallisuuden omalla käytöksellään, Esa Räty muistuttaa.

Trafin ja OTI:n tiistaina julkaistussa kuudennessa automallitutkimuksessa kolariturvallisuus näkyy mallien tarkkuudella.

– En lähtisi näiden tulosten perusteella vertailemaan eri automalleja. Yksittäisten automallien välisistä turvallisuuseroista ei siis voi vetää johtopäätöksiä, Räty sanoo. 

Suosittelemme sinulle