Pitkään taksikuskina työskennellyt Outi Huttunen sai taksiluvan vuosi sitten ja yritysideaa hän on kehitellyt siitä lähtien. Nyt Huttunen pyörittää napapiirin tuntumassa Lady Taxia, joka on nimensä mukaisesti naisyrittäjän ja naiskuljettajan luotsaama firma.
Kilpailuvaltikseen Huttunen on valinnut palvelun, joka menee askeleen edemmäs kuin perinteisesti on totuttu. Outi Huttunen hakee tarvittaessa asiakkaan vaikka sisältä kotoa ja tarkistaa, että avaimet tulevat mukaan. Erikoista on myös bonus-kortti, jolla voi kerryttää etuisuuksia.
– Erityisesti ikäihmiset ovat löytäneet meidät. Sekä omaiset että ikäihmiset ovat tyytyväisiä siihen, että huolehdimme heistä pidemmälle kuin kotiovelle saakka. Olemme valmiita myös käymään yhdessä asiakkaiden kanssa vaikka apteekissa tai muilla asioilla.
– Tarjoan myös muita kuljetuspalveluja kuin henkilökuljetusta.
Ala mullistuu – kisa kovenee
Ensi vuonna voimaan astuva taksilaki vähentää merkittävästi alan sääntelyä. Taksilupien määrää ei enää rajoiteta ja hintasäätelystä luovutaan. Käytännössä tämä tarkoittaa kilpailun kovenemista.
Monet taksiyrittäjät vastustavat uudistusta, mutta Outi Huttunen haluaa olla valmistautunut.
– Mielestäni erikoistuminen pitää tehdä nyt eikä sitten, kun taksilupien vapauttaminen on jo käsillä. Rovaniemi on varmasti kiinnostava kohde valtakunnan isoille toimijoille, joten haluan erottua joukosta.
– En usko, että hinnalla voi kilpailla kovin paljon, sen sijaan palvelulla voi. Itse toivon, että muutaman vuoden kuluttua minulla olisi muutama auto lisää tai että joku suuri firma kiinnostuisi brändistäni.
Rovaniemen isoin alan toimija Rovaniemen Aluetaksi kertoo myös valmistautuvansa ensi vuoteen. Toimitusjohtaja Juha Hotti sanoo, että suunnitelmat ovat täydessä käynnissä.
– Yrityskuvaa terävöitetään ja aluetaksit tulevat erottumaan muista jatkossa myös ulkoisesti.
Mutta miten, sitä hän ei vielä halua paljastaa. Julkisuudessa on arveltu taksien saavan joulunpunaisen kuosin. Juha Hotti uskoo että Aluetaksi tulee pärjäämään uudessa tilanteessa.
– Varmasti Rovaniemi on kiinnostava paikka taksifirmoille, mutta täällä pärjääminen vaatii tekemistä. Meillä on osaamista ja kontakteja pitkältä ajalta, joten tulemme varmasti selviämään.