Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Putin uutiskanava NBC:lle: "Väitteet Trumpia vahingoittavista tiedoista ovat pötyä"

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vastaillut uutiskanava NBC:n haastattelussa väitteisiin ja epäilyihin, jotka koskevat Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin välistä suhdetta.

Vladimir Putin
Vladimir Putin Kuva: Mikhail Klimentyev / Sputnik / EPA
Raisa Pöllänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän presidentti Vladimir Putin kiistää jyrkästi, että hänellä olisi mitään paljastavaa tietoa Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista.

Putin kertoi asiasta yhdysvaltalaisen NBC-kanavan ”Sunday Night with Megyn Kelly” –keskusteluohjelmassa. Toimittaja Megyn Kelly sai Putinin vieraakseen yksinoikeudella.

– Tämä on jälleen yhtä hölynpölyä, Putin vakuutti, kun häneltä kysyttiin mahdollisista Trumpiin liittyvistä arkaluonteisista tiedoista.

Presidentin mukaan hänellä ei ole minkäänlaista suhdetta Trumpiin, huolimatta siitä, että Trump vieraili aiemmin usein Venäjällä liiketoimiensa takia. Putinin mukaan maassa on vierailulla tälläkin hetkellä johtajia jopa sadasta amerikkalaisyhtiöstä.

– Luuletteko, että me olemme parhaillaan keräämässä heistä kaikista arkaluonteisia tietoja? Oletteko menettäneet järkenne? hän puuskahti.

Yhdysvaltalaisviestimet kertoivat tammikuussa vuodetusta tiedusteluraportista, jonka mukaan Venäjällä on hallussaan raskauttavaa aineistoa, joka liittyy Trumpin yksityiselämään, epäsopivaan käytökseen, liiketoimiin Venäjällä ja kampanjatiimin suhteisiin Venäjään.

Tällä materiaalilla Venäjä voisi halutessaan kiristää presidentti Trumpia, raportti arvioi.

"En edes puhunut kunnolla Flynnin kanssa"

Putin kiisti tiukasti myös yhteytensä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entiseen turvallisuusneuvonantajaan Michael Flynniin, jolla väitettiin olleen Venäjä-yhteyksiä liiankin kanssa ennen presidentinvaaleja ja sen jälkeen.

Flynnin tiedetään muun muassa vierailleen Moskovassa joulukuussa 2015 ja istuneen gaalaillallisella presidentti Vladimir Putinin vieressä. Hän on myös ollut lukuisia kertoja yhteyksissä Venäjän suurlähettilääseen.

NBC:n haastattelussa Putin kertoi, mitä kohutulla gaalaillallisella Moskovassa joulukuussa 2015 tapahtui.

– Sinulla ja minulla on henkilökohtaisella tasolla paljon läheisempi suhde kuin minulla oli Flynnin kanssa. Sinä ja minä olemme työskennelleet yhdessä koko päivän ja nyt tapaamme tässä jälleen, Putin aloitti tarinansa Kellylle. 

– Kun saavuin Russia Today –yhtiömme tilaisuuteen ja istuin pöytään, vieressäni toisella puolella istui eräs herrasmies, Putin jatkoi. 

– Pidin puheeni. Sitten me puhuimme jostakin, jonka jälkeen nousin ja poistuin. Jälkikäteen kuulin, että kyseessä oli amerikkalainen herrasmies, joka oli sekaantunut johonkin… että hän oli ennen salaisessa palvelussa. Siinä kaikki. En ole edes kunnolla puhunut hänen kanssaan. Siinä kokemukseni tuttavuudesta herra Flynnin kanssa.

Michael Flynn joutui eroamaan Trumpin turvallisuusneuvonantajan tehtävistä helmikuussa, vain muutama viikko Trumpin presidenttikauden alkamisen jälkeen. Kävi ilmi, että hän oli salannut varapresidentti Mike Penceltä yhteydenpitonsa Venäjän suurlähettilääseen.

Myöhemmin paljastui, että Flynn oli myös jättänyt kertomatta viranomaisille Venäjän valtiolliselta televisiokanavalta ja muilta venäläisyhtiöiltä saamistaan palkkioista.

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone, senaatti sekä liittovaltion poliisi FBI tutkivat, oliko Trumpin kampanjaväki yhteydessä Venäjään vaalikampanjan aikana.

NBC:n yksinoikeudella saama haastattelu näytettiin Yhdysvalloissa sunnuntai-iltana paikallista aikaa.

Lähteet: Reuters

Suosittelemme