Ylen kannatusmittaus: Vihreillä historiallisen korkea kannatus, SDP:n kannatus hupenee
Ylen kannatusmittauksessa vihreät saavat historiansa korkeimman kannatuksen. Puoluetta ilmoittaa kannattavansa yli 15 prosenttia vastanneista. SDP:n kannatus sen sijaan jatkaa laskuaan ja nyt puolue putoaa toiselta sijalta kolmanneksi Ylen mittauksessa. Asiantuntija arvioi, että puheenjohtajakamppailu nostaa entisestään vihreiden kannatusta.
Häpeä hankaloittaa lutikkasotaa
Lutikoista on tullut maailman suurkaupunkien ja myös Helsingin vitsaus. Lutikkahavaintojen määrä on lisääntynyt tasaisesti kymmenen vuoden aikana erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tuholaisiin liittyvä häpeä vaikeuttaa lutikoiden torjuntaa. Moni ei kehtaa kertoa, jos kotoa löytyy lutikoita vaikkapa matkan jälkeen. Näin kanta pääsee kasvamaan. Lue lisää
Britit äänestävät uuden parlamentin
Britanniassa äänestetään parlamenttivaaleissa. Pääministeri Teresa Mayn johtamalla konservatiivi-puolueella on mielipidetiedusteluissa johtoasema, mutta oppositiojohtaja Jeremy Corbynin johtama työväen-puolue on kirinyt konservatiiveja merkittävästi. Konservatiivit ovat perustaneet vaalikampanjansa pitkälti juuri Britannian EU-eron, eli brexitin varaan.
Trumpin kannatus pudonnut ennätyksellisen alas
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatus on tällä hetkellä 34 prosenttia, kertoo CNN. Quinnipiac-yliopiston tekemässä kannatustutkimuksessa Trumpin suosio on alhaisemmalla tasolla kuin vastaavassa kyselyssä kertaakaan aikaisemmin. Alhaisin kannatuslukema oli aiemmin 35 prosenttia. Lue lisää
FBI-johtaja todistaa senaatissa
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n entinen johtaja James Comey todistaa tänään senaatin tiedusteluvaliokunnassa. Comeyn lausunnon toivotaan valottavan presidentti Donald Trumpin toimia. Lehtitietojen mukaan Trump pyysi Comeyta lopettamaan FBI:n tutkinta, joka keskittyi entisen turvallisuusneuvonantajan Michael Flynnin yhteyksiin Venäjälle. Tiedusteluvaliokunta tutkii, sekaantuiko Venäjä Yhdysvaltojen viime vuoden presidentinvaaleihin.
Fossiililöytö: Ihmislaji vanheni sadallatuhannella vuodella
Käsitys ihmisen alkuperästä kääntyi keskiviikkona päälaelleen, kun ryhmä evoluutioantropologeja julkaisi Nature-lehdessä päätelmänsä siitä, että marokkolaiselta mäenrinteeltä löydetyt luut kuuluivat ihmiselle. Uusi päätelmä ulottaa ihmisen historian noin 100 000 vuotta aiemmaksi kuin ennen tiedettiin. Lue lisää
Suuressa osassa maata on lämmintä
Sää jatkuu suurelta osin poutaisena ja aurinkoisena sekä lämpimänä. Etelässä tulee kuitenkin reippaita sateita, ennustaa Ylen meteorologi Joonas Koskela. Maan länsiosaan yöllä saapunut sadealue liikkuu hitaasti itään ja sadealueen yhteydessä lämpötila jää alle 15 asteen. Tarkemmat säätiedot löytyvät osoitteesta yle.fi/saa.