Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Norjalainen joukkosurmaaja Anders Breivik vaihtoi nimensä

21-vuotista tuomiotaan 77 ihmisen tappamisesta istuva norjalainen joukkosurmaaja ei ole enää Anders Behring Breivik.

Anders Brejvik
Vuonna 2011 77 ihmistä tappanut Anders Brejvik on muuttanut nimensä Fjotolf Hanseniksi, kertoo norjalaislehti. Kuva: Lise Aaserud / EPA
Risto Mattila
Avaa Yle-sovelluksessa

Norjalainen sanomalehti Verdens Gang kertoo uutistoimisto AP:n mukaan, että pitkää vankeustuomiota istuva, 38-vuotias norjalainen joukkosurmaaja on nykyisin nimeltään Fjotolf Hansen. Lehti oli saanut tietonsa kansallisesta keskusrekisteristä.

Breivikin asianajaja Oeystein Storrvik kertoo lehdelle, ettei tiedä, miksi Breivik päätyi vaihtamaan nimensä Hanseniksi.

Viimeksi Breivik, nykyisin siis Hansen, oli esillä julkisuudessa torstaina, kun Norjan korkein oikeus kieltäytyi käsittelemästä hänen vetoomustaan. Siinä hän esitti muun muassa, että eristäminen vankilassa loukkaa hänen ihmisoikeuksiaan.

Suosittelemme