Kalifornian kuvernööri Jerry Brown luki viisi vuotta sitten tiedelehti Naturea. Hän valpastui.
Maapallo on suistumassa uuteen tilaan. Ihminen lisääntyy liikaa, kuluttaa tolkuttomasti ja sotkee samalla koko luonnonjärjestelmän. Pian ihminen itse on pulassa.
Kuvernööri tarttui puhelimeen ja soitti artikkelin pääkirjoittajalle professori Anthony Barnoskylle. Kalifornialainen professori oli saanut mainetta jo aikaisemmin julkaisemalla tutkijoiden havaintoja eläinlajien katoamisesta. Tutkijat pitävät mahdollisena, että maailman historian kuudes lajien sukupuuttoaalto olisi lähellä. Edellinen sukupuuttoaalto hävitti maapallolta muun muassa dinosaurukset.
– Miksi tutkijat eivät kerro tietojaan suureen ääneen koko maailmalle, Brown ihmetteli.
Kummaa porukkaa nuo tutkijat.
Muutos saattaa odottaa jo vuonna 2050
Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Anthony Barnosky pelastaa maapalloa viemallä viestiä eri maihin. Loppuviikosta hän puhui Helsingissä.
Maapallon luonnonjärjestelmän muutos voi hänen mukaansa olla yhtä raju kuin vaikkapa viimeisen jääkauden loputtua. Tilanne, josta ei ole enää paluuta nykyisen kaltaiseen luonnontilaan, voi olla hyvinkin lähellä. Barnosky suostuu ennustamaan pienen painostuksen jälkeen, että käännepiste voisi odottaa jo vuonna 2050.
Professori Barnosky ei olisi Helsingissä kuitenkaan ilman viiden vuoden takaista kuvernöörin puhelua.
– Puhelu oli onnekas käänne, Barnosky sanoi Helsingin yliopistolla luentonsa jälkeen.
Ilman kuvernööri Brownin soittoa tutkijoiden hätähuuto olisi jäänyt ehkä kuulematta tiedepiirien ulkopuolella. Professori Barnosky oli luullut, että tieto leviää tiedejulkaisujen kautta. Kuvernööri opetti, että poliitikoille on kerrottava asioista yhdellä A4:n paperilla.
Tutkija: Pahin seuraus on sota
Poliittisia päättäjiä puhutteleva paperi syntyi Jerry Brownin puhelun jälkeen. Barnosky ja kymmenet muut tutkijat kirjoittivat Brownille selvityksen maapallon luonnonsysteemin uhista. Kirjoittajien joukossa oli myös kaksi suomalaista tutkijaa, evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius ja dosentti Jussi T. Eronen Helsingin yliopistosta.
Tutkijat luettelivat puolenkymmentä maapalloa uhkaavaa ilmiötä. Kasvi- ja eläinlajien kannat heikkenevät, ilmastonmuutos etenee, ihminen valtaa yhä enemmän maapallon pintaa käyttöönsä, saasteet leviävät, ihminen tuhlaa luonnonvaroja sekä – viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä – ihmisiä on yhä vain enemmän.
Jos luonnonjärjestelmät muuttuvat tarpeeksi paljon, sillä on vaikutusta ihmisen elämään. Tutkijat pelkäävät, että esimerkiksi ruuasta, vedestä ja elintilasta tulee pula.
– Pahimmillaan muutoksesta voi seurata uusi maailmansota, Barnosky sanoi yliopistoväelle Helsingissä.
Barnoskyn ja muiden tutkijoiden paperi on levinnyt viidessä vuodessa usean merkkihenkilön käsiin. Kuvernööri Brown toimitti sen pian presidentti Barack Obamalle ja käännätti kiinaksi Kiinan presidentille Xi Jinpingille.
Tutkijat usuttavat ratkaisemaan ongelmat
Tutkijoiden paperi poliitikoille sisälsi myös neuvoja.
– Turha kertoa vain ongelmista, jos ei esitä myös ratkaisuja, Anthony Barnosky opasti Helsingissä suomalaisia tutkijoita.
Suomessa tutkijat ovat tuskailleet viime vuosina sitä, että maan hallitus väheksyy tiedemaailmaa päätöksiä tehdessään. Tutkijat ovat kutsuneet hallitusta myös tiedevastaiseksi, kun yliopistojen rahoitusta on vähennetty.
Barnoskya ja joukkoa muita tutkijoita on kuitenkin kuultu. Heidän neuvonsa kuulostavat tutuilta myös Suomessa. Ensimmäinen neuvo on, että ilmastonmuutoksen torjunta on otettava tosissaan.
– Pariisin ilmastosopimus on ensimmäinen askel, Barnosky sanoo tyytyväisenä.
Suunta on siis oikea professorin mielestä. Barnosky neuvoo seuraavaksi korvaamaan hiilellä, öljyllä ja maakaasulla tuotetun energian päästöttömällä energialla pikavauhtia.
Ruoka pitäisi kasvattaa tehokkaammin
Barnosky käskee myös pysäyttää maailman väestönkasvun. Suomessa ongelma saattaa tuntua kaukaiselta. Lapset syntyvät etenkin Afrikassa, mutta täällä väestö vanhenee.
Barnoskyn mielestä paras konsti vaikuttaa lapsilukuun vaikkapa Afrikassa, on naisten kouluttaminen. Se pienentää syntyvyyttä.
Seuraava neuvo maailman pelastamiseksi koskee hyvin paljon suomalaisiakin.
– Täytyy vähentää luonnonvarojen käyttöä per henkilö, Barnosky sanoi.
Amerikkalaisittain ajatteleva professori neuvoo esimerkiksi ajamaan sähköllä käyvällä pihillä autolla. Suomessa autoilijoiden toivotaan siirtyvän junamatkustajiksi tai polkupyöräilijöiksi.
– Esimerkiksi ruokaa on opittava tuottamaan nykyistä paljon tehokkaammalla tavalla, Barnosky jatkoi.
Tärkein Anthony Barnoskyn neuvoista on, että maapallon stressiä on helpotettava heti, nyt.
Kenraalit saarnaavat ilmastonmuutoksesta
Presidentti Donald Trumpin suhtautuminen maailman tilasta huolestuneiden tiedemiesten viesteihin hiljentää professori Barnoskyn. Hän puisteli päätään, kun Helsingin yliopiston tilaisuuden jälkeen tuli puhe Yhdysvaltojen vetäytymisestä Pariisin ilmastosopimuksesta. Professorin on vaikea arvioida, mihin se johtaa.
Jos Yhdysvaltojen presidentti Trump sivuuttaa ilmastonmuutoksen uhat, niin tiedemiehet ovat saaneet tukea viime aikoina yllättävältä taholta. Eläkkeellä olevat Yhdysvaltojen kenraalit ovat ryhtyneet puhumaan ilmastonmuutoksen vaaroista.
– He kulkevat nyt ympäriinsä puhumassa ilmastonmuutoksesta, Barnosky kertoi hämmentyneenä.
Joukko yhdysvaltalaisia puolustusasiantuntijoita julkaisu viime syksynä julkilausuman, jossa ilmastonmuutoksen sanottiin heikentävän maan turvallisuutta. Allekirjoittajista suuri osa oli eläkkeelle siirtyneitä korkearvoisia sotilasjohtajia.
Nykyään myös Anthony Barnosky elää osittain matkasaarnaajan elämää.
– Olen ollut vaikka missä viime vuosina, Barnosky sanoi ennen kuin nousi Helsingistä Turun junaan.