Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin – Timo Soini yli 20 lähtijän joukossa

Lähtijät perustavat uuden eduskuntaryhmän, jonka nimeksi tulee Uusi vaihtoehto. Uusi ryhmä on valmis jatkamaan hallituksessa.

Perussuomalaisista uuteen ryhmään irtautuneita kansanedustajia saapui median eteen Helsingissä tiistaina.
Perussuomalaisista uuteen ryhmään irtautuneita kansanedustajia saapui median eteen Helsingissä tiistaina. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Matti Koivisto,
Jussi Virkkunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksikymmentäyksi perussuomalaisten kansanedustajaa lähtee ja muodostaa oman eduskuntaryhmän.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa. Myös muut perussuomalaisten ministerit, Sampo Terho, Jussi Niinistö, Jari Lindström ja Pirkko Mattila ovat lähtijöiden joukossa. Loikkarien nimilistalta löytyy ministerien lisäksi myös eduskunnan puhemies Maria Lohela.

Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta eduskunnassa. Elon mukaan ryhmän nimi on ainakin toistaiseksi Uusi vaihtoehto.

– Ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla, Elo sanoi.

Elo toimi pikaisesti järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ryhmän puhemiehenä. Hän toimii uuden ryhmän puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Tiina Elovaara.

– Tänään emme ole politiikkoja vaan isänmaan asialla. Kyse ei ole vain siitä, että Jussi Halla-aho valittiin vaan niistä tahoista, jotka puolueen kaappasivat, Elo sanoi.

Päätös oli lopulta yllättävän helppo, Elo sanoi.

Työministeri Jari Lindström sanoo joutuneensa raskain mielin myöntämään, että perussuomalaiset ei ole se puolue, johon hän liittyi.

– Kun menin Jyväskylään, minulla oli vielä poliittinen koti. Lauantaina minulla ei sitä enää ollut, Lindström kertoi.

Tiedotustilaisuuden jälkeen kansanedustaja Veera Ruoho kertoi eroavansa perussuomalaisten ryhmästä ja liittyvänsä Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään.

Valmis hallitukseen

Elon mukaan ryhmä on valmis hallitusneuvotteluihin. Häneltä kysyttiin, onko pääministeri Juha Sipilä tietoinen perussuomalaisten hajoamisesta.

– Pääministeri kuulee tästä vähintäänkin nyt, Elo sanoi.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini hymyilevänä Helsingissä 13. kesäkuuta.
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini hymyilevänä Helsingissä 13. kesäkuuta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Timo Soini kertoi olevansa ryhmässä rivijäsen. Soini sanoi muiden tavoin, että perussuomalaiset ei ole enää sama puolue. Vielä ennen perussuomalaisten puoluekokousta Soini kirjoitti kotisivuillaan, että ajatus hänen loikaamisestaan on järjetön.

Uusi ryhmä ei tule saamaan puoluetukea, koska lainsäädäntöä muutettiin pari vuotta Timo Soinin aloitteesta.

– Setelit jäivät, selkäranka pysyi, Elo vastasi kysymykseen tuen menettämisestä.

Uusi vaihtoehto -ryhmän jäsenet löytää tästä jutusta. Mikäli keskusta ja kokoomus muodostavat hallituksen uuden ryhmän kanssa, on sillä 106 kansanedustajan enemmistö.

Halla-ahon ryhmällä 15 edustajaa

Myös kansanedustaja Arja Juvonen ilmoitti eroavansa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, mutta hänen nimeään ei ole uuden ryhmän listalla.

Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten eduskuntaryhmään jäi 15 kansanedustajaa.

Juttua päivitetty kello 14.23. Veera Ruoho ilmoitti myös liittyvänsä uuteen ryhmään.

Lue myös:

Tällainen on Uusi vaihtoehto – Nämä kansanedustajat jättivät perussuomalaiset

Politiikan jännitysnäytelmä jatkuu – näin hallituskriisin selvittely etenee tänään

Hallitus kriisissä, perussuomalaisten ryhmä hajosi – Mitä sanoo Jussi Halla-aho? Yle näyttää suorana puolueen tiedotustilaisuuden klo 14.55 alkaen 

A-Studio: Jussi Halla-aho illan erikoislähetyksessä

Sipilä: Hallitukseen tulossa perussuomalaisista irronnut ryhmä – Yle seurasi hetki hetkeltä 

Suosittelemme sinulle