Suomen hallituskriisi on pantu merkille maailmalla.
Maanantaina hallituksen horjuminen kytkettiin kansainvälisissä viestimissä perussuomalaisten johtajanvaihdokseen ja Jussi Halla-ahon nousun myötä jyrkentyneeseen puolueen linjaan.
Tiistaina kansainväliset uutistoimistot raportoivat nopeasti perussuomalaisten puolueen hajoamisesta.
Uutistoimistojen, kuten Reutersin, AP:n ja AFP:n kautta uutinen hallituskriisistä levisi nopeasti jo maanantai-iltana maailmalle.
Halla-ahon saamat tuomiot kiinnostavat
Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tullut kertaheitolla tunnetuksi kansainväliselle yleisölle. Useat viestimet kuvasivat Halla-ahon taustoja ja nostivat esille muun muassa hänen saamiaan tuomioita vihapuheesta. Halla-aho tuomittiin vuonna 2012 uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Talouslehti Financial Times kuvasi hallituksen kaatuneen sen jälkeen kun "äärioikeisto valitsi kovan linjan johtajan". Lehti luonnehti Halla-ahoa "ultranationalistiksi" eli äärikansallismieliseksi, joka "on verrannut islamia pedofiliaan ja haluaa Suomen lähtevän EU:sta".
Lehti muistutti hallituskriisin koittaneen juuri kun Suomi oli vastikään päässyt pahimman yli vaikeimmassa taantumassaan kahteen vuosikymmeneen.
Myös Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoitti verkkouutisessaan, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei voinut jatkaa yhteistyötä eurokriittisten perussuomalaisten kanssa sen jälkeen kun "maahanmuuttovastainen kovan linjan kannattaja" valittiin puolueen johtoon. Halla-aho vaati välittömästi "aggressiivisempaa" EU- ja maahanmuuttopolitiikkaa, BBC kirjoitti.
BBC huomioi, että Halla-aho on tuomittu vihapuheesta islamin- ja somalivastaisissa blogikirjoituksissaan.
Brittilehti Guardian puolestaan toi esiin Halla-ahon kommentit siitä, kuinka pakolaisia Välimerellä auttavia järjestöjä tulisi rankaista, jotta muuttoliikettä Afrikasta Eurooppaan ei kannustettaisi.
Ruotsissa Dagens Nyheter -lehti muistutti niin ikään Halla-ahon saaneen tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Lehden pääkirjoitustoimittaja Gunnar Jonsson luonnehti Halla-ahoa "epämiellyttävän islamkammoiseksi". Halla-aho aikoo tehdä maahanmuuton vastustamisesta puolueen pääkysymyksen ja hän ajattelee EU:n olevan roskaa, Jonsson kirjoitti.
"Halla-aho on punainen vaate"
Kovan linjan äärioikeistolainen hajotti hallituskoalition, otsikoi Die Welt. Aikamoinen pommi Suomessa, saksalaislehti kuvaa. Myös Die Welt kertoo Halla-ahon aiemmasta tuomiosta.
Kiista radikaalista puoluejohtajasta aiheutti hallituskriisin Suomessa, otsikoi puolestaan uutiskanava Deutsche Welle. DW kertoo, että pääministeri haluaa sulkea kansallismielisen perussuomalaiset hallituksesta. Oikeistopopulistinen puolue valitsi viikonloppuna puheenjohtajakseen rasismista tuomitun poliitikon, DW toteaa.
Mittlerdeutscher Rundfunk otsikoi Suomen hallituksen hajoavan maahanmuuttopolitiikkaan. Halla-aho on hallituskumppaneille punainen vaate, saksalainen MDR sanoo. MDR kertoo jutussaan Halla-ahon olevan suomalaisen maahanmuuttopolitiikan kova kriitikko. Jutussa kerrotaan myös Halla-ahon saaneen vuonna 2012 tuomion islaminvastaisista ja rasistisista kommenteistaan.
Ranskalaislehti Le Monde laski, että äärioikeiston ja muiden hallituspuolueiden liitto kesti hädin tuskin kahta vuotta. Lehden haastattelemat politiikan tutkijat kuvasivat perussuomalaisten vallanvaihdosta "palatsivallankumoukseksi".
Ranskalainen talouslehti Les Échos puolestaan nimitti Halla-ahoa yhdeksi Suomen kiistellyimmistä poliitikoista ja muistutti tämän vastustavan monikulttuurisuutta ja Euroopan yhdentymiskehitystä.
Mikäli pienpuolueet RKP ja kristillisdemokraatit nousevat hallitukseen, Suomen talouspolitiikka tuskin muuttuu, lehti huomioi ennen kuin tieto perussuomalaisten hajoamisesta tuli julki.
Talousnäkökohtiin kiinnitti huomiota myös saksalainen Handelsblatt. Halla-ahon valinta tulee epäedulliseen aikaan Sipilälle, jonka hallitus on pari viime vuotta yrittänyt nostaa Suomen talouskriisistä. Lehden mukaan kommentaattorit epäilevät, että hallituksesta erottaminen voi tuoda Halla-aholle pluspisteitä puolueeseen myönteisesti suhtautuvilta.