OULU Ulla Flinkin elämä muuttui kymmenen vuotta sitten, kun hänen äitinsä sairastui yllättäen vakavasti. Polven tekonivelleikkaukseen mennyt nainen palasi sairaalasta vyötäröstä alaspäin halvaantuneena ja aivoverenvuodon kokeneena. Puudutus oli mennyt pahasti pieleen.
– Siihen jäivät kävelyt. Hänet oli ennenkin puudutettu, mutta nyt vaan kävi huono mäihä, Ulla kertoo.
Sairaala-aika venyi lopulta puolen vuoden mittaiseksi, jolloin Ulla otti äitinsä asioita hoidettavaksi ja huolehti asunnon muutostyöt. Ullasta tuli äitinsä etäomaishoitaja. Hän ei ole virallinen omaishoitaja, sillä he eivät asu yhdessä. Ulla ei myöskään saa mitään omaishoitajille tarkoitettuja tukia.
Ajokortiton hoivaaja tarvitsee kuljettajan
Ullan äiti oli tuolloin 70-vuotias, mutta vielä aktiivisesti mukana työelämässä omassa myymälässään. Äiti ei onnistunut hoitamaan enää asioita itsenäisesti, sillä hänen lähimuistinsa oli heikentynyt aivoverenvuodon seurauksena. Hän palasi kuitenkin vielä osittain töihin myymäläänsä.
Hiljattain Ullan äidillä todettiin myös muistisairaus, ja työelämä sai jäädä kokonaan.
– Työssäkäynti oli hänelle henkireikä ja terapiaa. Kotona olisivat käyneet pelkästään hoitajat, Ulla sanoo.
Ullan äiti asuu Oulun Jäälissä ja Ulla miehensä kanssa Kempeleessä. Vaikka välimatka ei ole kovin pitkä, niin välillä se tuottaa hankaluuksia, sillä Ullalla ei ole ajokorttia. Kuljettajan rooli on langennut Ullan puolisolle.
Ulla käy äitinsä luona vähintään kerran viikossa. Äiti on vielä toistaiseksi pystynyt asumaan omassa kodissaan, mutta muistisairauden vuoksi hän ei enää välttämättä muista syödä tai juoda. Kunnan hoitajat käyvät viidesti vuorokaudessa.
– Nyt menemme kotona selviytymisen kanssa päivä kerrallaan.
Huolen määrä kasvaa koko ajan
Ulla pitää huolta äitinsä raha-asioista, käy kaupassa ja on mukana lääkärikäynneillä. He ovat myös tehneet edunvalvontavaltuutuksen, joka tosin nyt hiertää välejä. Äiti ei muista, että he olisivat käyneet yhdessä tekemässä sopimuksen juristin luona.
Edunvalvontavaltuutuksen ansiosta Ulla pystyy hoitamaan äitinsä asioita nyt myös virallisesti. Aiemmin hän piti huolen esimerkiksi pankkiasioista epävirallisesti. Paperitöiden ja asioiden selvittely on ollut työlästä, ja Ullan mukaan välillä myös stressaavaa.
Nyt menemme kotona selviytymisen kanssa päivä kerrallaan.
Ulla Flink
– Yritän kuitenkin tehdä parhaani, jotta äiti saisi asua mahdollisimman pitkään kotona. Suosin kotihoitoa, sillä laitos on laitos. Olen itsekin ollut muistiosastolla töissä.
Muistisairauden edetessä myös Ullan huoli äidistään on lisääntynyt. Hän pelkää esimerkiksi keittolevyjen jäävän päälle ja on muistuttanut asiasta äidin luona käyviä hoitajia. Ulla myöntää olevansa hälytysvalmiudessa lähes jatkuvasti.
– Yöllä minulla on puhelin äänettömällä, mutta herään aina välillä katsomaan sitä.
Äiti ja potilas eri persoonia
Ulla on vielä itse työelämässä mukana omassa hoitolassaan. Välillä äidin asioita täytyy lähteä hoitamaan yllättäen, jolloin hoitoaikoja täytyy perua.
– Asiakkaat ymmärtävät, sillä moni heistä on itsekin samassa tilanteessa. Meitä on paljon.
Vaikka Ulla on aikoinaan hoitanut muistisairaita oman työnsä puolesta, oman äidin sairauteen on vaikea suhtautua. Hänen mielestään oma äiti ja hoidettavana oleva potilas ovat täysin eri asioita.
– Omaisena tilannetta seuraa aivan liian läheltä.
Hän joutuu sinne väistämättä jossain vaiheessa, päätyy vuodepotilaaksi, lopettaa puhumisen ja syömisen ja hiipuu pois.
Ulla Flink
Ulla kertoo käyneensä puhumassa tilanteestaan myös ammattilaisten kanssa. Heiltä on saanut neuvoja, kuinka kohdata muistisairauden vuoksi ajoittain ilkeäksikin muuttunut omainen.
– Yksi geriatri sanoi minulle, että tärkein henkilö on sylkykuppi. Välillä tulee sanottua takaisin ja sitten harmittaa, Ulla sanoo.
Ulla kokee, että ei voi hylätä äitiään, vaikka keskustelu ja asioiden hoito hänen kanssaan tuntuu toisinaan mahdottomalta. Ullan puoliso on ollut välillä toista mieltä ja pyytänyt häntä lopettamaan huolenpidon. Laitoshoidon kehnon hoitajatilanteen vuoksi Ulla ei ole vielä valmis siirtämään äitiään hoivakotiin, vaikka se helpottaisi hänen omaa elämäänsä. Laitoshoidossa äiti olisi valvovan silmän alla ympäri vuorokauden.
– Hän joutuu sinne väistämättä jossain vaiheessa, päätyy vuodepotilaaksi, lopettaa puhumisen ja syömisen ja hiipuu pois. Olen nähnyt sen työssäni, että näin käy.
Lomalle ja puhelin äänettömälle
Oman jaksamisensa ylläpitämisen Ulla kokee erittäin tärkeäksi. Välillä on päästävä lomalle ja laitettava puhelin hetkeksi äänettömälle. Ulla kokee, että moni omaistaan hoitava unohtaa oman elämänsä, kun laittaa hoidettavan kaikessa etusijalle. Vapaata ei pidetä edes silloin, kun siihen annetaan mahdollisuus.
Monet omaishoitajat käyvät esimerkiksi päivittäin syöttämässä tai katsomassa puolisoaan, kun nämä ovat hoitojaksolla laitoksessa.
– Olen itse sanonut omaisiaan hoitaville, että ei tarvitse. Se ei ole silloin mitään lepoa.
Ullan mukaan riskinä on, että hoitaja uupuu itsekin hoidettavaksi, mikäli ei pidä omasta hyvinvoinnistaan huolta. Sen vuoksi edessä voi olla tilanne, että perheestä kaksi henkilöä tarvitsee laitospaikan. Samalla on vaarana, että tulee laiminlyöneeksi muun perheen.
Ulla pitää tärkeänä, että omaishoitajuudesta ja etäomaishoitajuudesta puhutaan ja asiaa pidetään esillä. Moni ajautuu esimerkiksi oman vanhempansa huoltajaksi ja hoitajaksi aikaa myöten ja käyttää lopulta kaiken vapaa-aikansa siihen.
– Tähän tilanteeseen voi joutua ihan kuka vain, milloin vain, Ulla sanoo.
Omaishoitajien ja läheiset liitto ry ja Orion ovat käynnistäneet kampanjan, jolla tuetaan omaishoitoperheitä. Välittämö100.fi-verkkopalvelussa omaishoitajille on tarjolla apua esimerkiksi arjen askareisiin.