Sinne on ehkä hieman hankala löytää, mutta kun Haagan Alppiruusupuistoon pääsee, ei voi muuta kuin huokaista. Näkymä on käsittämättömän kaunis.
Korkeiden mäntyjen alla levittäytyy laajalla alueella valtava määrä alppiruusuja, atsaleoja ja hortensioita. Valo siivilöityy alas ikivihreiden alppiruusujen oksistoihin. Atsaleoiden kukinnan loisto kattaa melkein koko väripaletin kirjon, vain sininen puuttuu.
– Vielä tällä hetkellä suopursujenkin kukinta on aivan mahtava! Suopursuhan on meidän kotimainen alppiruusumme ja sen tuoksu on aivan huikea, kertoo Satu Tegel, Helsingin kaupungin suunnitteluasiantuntija. Hän on tullut töihin Helsingin kaupungille melkein 30 vuotta sitten ja on seurannut rodopuiston tapahtumia jo pitkään.
Puisto sai alkunsa ideasta 1970-luvun alussa. Runsaat 40 vuotta sitten keksittiin nimittäin istuttaa 3000 alppiruusuristeymää Haagaan, tutkimustarkoituksiin. Rakennusvirasto ja Helsingin yliopisto halusivat kehittää Suomen oloihin sopivia alppiruusuja. Tässä on onnistuttu: Haagan rodopuistosta on peräisin useita alppiruusulajikkeita, tunnetuin ehkä puiston nimeä kantava "Haaga".
Ainutlaatuinen koepuisto
Sähkölinja jakaa puiston kahteen osaan. Eteläosassa kasvavat vaihtelevassa varjossa viihtyvät alppiruusut, alueen pohjoispäässä puolestaan ovat aurinkoa paremmin kestävät atsaleat.
Rodopuiston paikalla sijaitsi ennen sen perustamista suo.
– Kyllä, se oli ihan suomaastoa. Helsingin kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö ehdotti Alppiruusupuiston sijaintipaikaksi Haagassa olevaa suota. Se ojitettiin, rakennettiin tiet ja istutettiin taimet, kertoo Anu Väinölä. Hän on väitellyt atsaleoiden ja alppiruusujen kylmänkestävyydestä. Nykyisin Väinölä työskentelee Kekkilässä, ammattiviljelyn kasvualustojen parissa.
Atsaleaistutukset saivat puolestaan alkunsa vuonna 1988 käynnistyneestä atsalean jalostusohjelmasta, jossa Väinölä oli mukana. Varsinainen atsaleapuoli rakennettiin vuonna 1996. Tälläkin hetkellä Haagan rodopuistossa kasvaa Väinölän jalostamia atsaleoja.
Ainutlaatuiseksi puiston tekee Väinölän mukaan yhteistyö Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston välillä.
– Se että kaupunki nimesi näin laajan alueen tutkimusalueeksi on ainutlaatuista. Yliopisto tuotti taimet, kaupunki antoi maat ja hoitaa aluetta edelleen, Väinölä kertoo.
Alue osoittautui suotuisaksi kasvupaikaksi happamasta maasta pitäville alppiruusuille ja atsaleoille. Pinnassa on kahden metrin paksuinen kerros turvesuota, jonka päällä koko puisto lepää.
– Pohjoisosan atsaleoiden kanssa kokeilimme lisämaan tuomista, mutta maa-aineksen mukana tuli rikkaruohoja. Suopohja osoittautui parhaaksi näille kasveille, kertoo Anu Väinölä.
Alppiruusupuiston perustamista pidettiin aikoinaan todella uhkarohkeana ajatuksena.
– Se toteutettiin kuitenkin ja onhan se meidän kruununjalokivemme, sanoo Satu Tegel.
Enää Alppiruusupuisto ei toimi koealueena, se on muuttunut tavalliseksi puistoksi.
Pitkospuita ja näköalatasanteita
Vanhimmat alppiruusut on istutettu alueelle vuonna 1975. Ne kurottavat kukintonsa jopa kuuden metrin korkeuteen.
– Alppiruusupuistoa kunnostettiin muutama vuosi sitten. Kunnostuksen yhteydessä sinne rakennettiin esteettömät pitkospuut entisten, alkuperäisten pitkospuiden sijaan. Niitä pitkin pääsee helposti vaikka lastenrattaiden kanssa. Lisäksi alueelle on pystytetty katselutasanteita. Kasvithan ovat niin isoja, ettei niiden koko loistoa oikein pääse muuten katsomaan ilman näitä tasanteita, Anu Väinölä kertoo.
Vastaavia alppiruusujättiläisiä ei Suomen oloissa tavallisesti näekään. Niillä on ollut aikaa kasvaa. Näyttääkin siltä, ettei kasvulle ole rajoja.
– Tietyillä alueilla pensaat ovat suorastaan puita, valtavia jättiläisiä, joiden alla pääsee kulkemaan kuin tunneleissa ikään, kuvailee Satu Tegel.
Alppiruusujen ja atsaleoiden kukinta on parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella. Ensimmäisenä kukintansa aloittavat atsaleat. Viimeiset kukat ovat voimissaan alppiruusujen loiston jo sammuessa juhannuksen jälkeen.
Tegelin mukaan kukinta on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä. Hän epäilee, että viileät säät ovat aiheuttaneet sen, että kaikki kasvit ovat yhtä aikaa kukassa. Joka vuosi ei ole tällainen tuuri kukinnankaan kanssa. Alppiruusut ja atsaleat saattavat viettää hiljaiseloa aina silloin tällöin, runsaan kukinnan jälkeen.
Tegelin mukaan puiston kävijämäärät ovat kymmenissä tuhansissa. Etenkin nyt, parhaaseen kukinta-aikaan, puistossa on suorastaan ruuhkaa.
– Sosiaalinen media on auttanut ihmisiä löytämään rodopuiston, naurahtaa Satu Tegel.
Tarkkoja kävijämääriä ei ole tiedossa, koska puistossa ei ole mitään laskuria portilla.
Tämä yllätys keskellä metsää on kiinnittänyt myös turistien huomion. Helsingin Alppiruusupuisto mainitaan matkailijoille suunnatulla Trip Advisor -nettipalstalla (siirryt toiseen palveluun), jossa se on saanut korkeimman mahdollisen viiden tähden arvostelun.