Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Muistatko kuka kukin on Jari Aarnion huumevyyhdessä? Uusi kierros mammuttijutussa alkaa tänään

Suomen historian suurin poliisirikosjuttu lähtee uusintakierrokselle Helsingin hovioikeudessa tänään.

Jari Aarnio
Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Marjatta Rautio
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön, Jari Aarnion, huume- ja virkarikosjuttua käsitellään jälleen oikeussalissa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion viime vuoden lopussa kymmeneksi vuodeksi vankeuteen törkeistä huumausaine- ja virkarikoksista. Käsittely jatkuu nyt Helsingin hovioikeudessa, sillä muun muassa Aarnio valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Myös syyttäjä oli tyytymätön tuomioon.

Niin sanotun tynnyrihaaran käsittely alkaa hovioikeudessa tänään valmistelevalla istunnolla, jossa sovitaan syksyllä alkavan pääkäsittelyn aikatauluista. Jari Aarniota eikä muita syytettyjä nähdä salissa, mutta paikalla on avustajia ja syyttäjiä.

Tässä ovat tynnyrijutun keskeiset henkilöt:

Jari Aarnio

Jari Aarnio.
Kuva: Derrick Frilund / Yle

Käräjäoikeus katsoi, että Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio on huumekauppaa johtanut "Pasilan mies", jonka johdolla Suomeen tuotiin tynnyreissä lähes 1 000 kiloa hasista. Aarnio on jo aiemmin tuomittu Trevoc-seurantalaiteyhtiöön liittyvistä rikoksista kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Syyttäjä ei vaadi rangaistuksen pidentämistä tynnyrijutussa, sillä Aarniolle on jo tuomittu maksimimäärä eli 13 vuotta vankeutta.  Aarnio vaatii hovioikeudessa käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja syytteiden hylkäämistä.

Keijo Vilhunen

Törkeästä kiristyksestä epäilty Keijo Vilhunen laajan kiristysjutun käsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa 28. helmikuuta
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Rikollisjärjestö United Brotherhoodin entinen johtohahmo, jonka käräjäoikeus katsoo toimineen Aarnon rikoskumppanina hasiksen maahantuonnissa ja levittämisessä.

Käräjäoikeus tuomitsi Vilhusen törkeistä huumausainerikoksista, todistusaineiston vääristelemisestä ja oikeudessa kuultavan uhkailusta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Syyttäjä katsoo, että Vilhunen syyllistyi myös syyttömän miehen lavastamiseen "Pasilan mieheksi", ja vaatii siksi rangaistuksen koventamista.

"Savon nainen"

Savon nainen -hahmo
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Savolainen maatilan emäntä, jonka veli pyöritti suurta huumeiden salakuljetusorganisaatiota 1980-luvulla. Käräjäoikeus katsoi naisen välittäneen tietoa Hollannin huumekauppiaiden ja Aarnion välillä, järjestelleen Hollannin matkoillaan hasiksen tuontia Suomeen ja levittäneen sitä.

Käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeistä huumausainerikoksista seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Syyttäjä vaatii rangaistuksen koventamista.

Aarnion entinen alainen

mies-hahmo
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Helsingin poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli, joka tuomittiin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen yhdeksästä virkarikoksesta, joista osa oli törkeitä. Käräjäoikeuden mukaan mies muun muassa käytti pakkokeinoja laittomasti ja haki Aarniolle tietoja rekistereistä ilman perusteita.

Oikeus katsoi miehen menetelleen Aarnion hyväksymällä tavalla ja osin Aarnion aloitteesta, mutta ei tienneen Aarnion huumekaupoista. Syyttäjä vaatii rangaistuksen koventamista

"Malmin nainen"

malmin nainen -hahmo
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Helsingin Malmilla asunut, hasispiireissä vuosia liikkunut nainen, jonka käräjäoikeus katsoi välittäneen Aarniolle huumekontakteja ja hankkineen hasista Hollannista.

Oikeus tuomitsi naisen törkeistä huumausainerikoksista kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Käräjäoikeuden tuomiota ankaroitti naisen toiminta hasiksen levittämisessä. Syyttäjä vaatii rangaistuksen korottamista.

Rikostutkinnassa naista kuulustellut Keskusrikospoliisin tutkija antoi naiselle muun muassa skootterin ja rahaa. Tutkija tuomittiin virkarikoksesta sakkoihin.

Syyttäjät

Pihla Keto-Huovinen ja Antti Sundberg valmistautuvat oikeudenkäyntiin Helsingin käräjäoikeudessa.
Kihlakunnansyyttäjä Pihla Keto-Huovinen, valtionsyyttäjä Mikko Männikkö ja kihlakunnansyyttäjä Antti Sundberg. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Syytteet Aarnion rikosvyyhdessä nosti apulaisvaltakunnansyyttäjänä toiminut Jorma Kalske, ensimmäiset joulukuussa 2014. Sen jälkeen huumesyytteitä nostettiin lisää ja syytteitä oikeudessa ajaneet syyttäjät ovat osin vaihtuneet.

Pisimpään juttua ovat istuneet kihlakunnasyyttäjä Pihla Keto-Huovinen, valtionsyyttäjä Mikko Männikkö ja kihlakunnansyyttäjä Antti Sundberg, jotka jatkavat myös hovioikeudessa. Syyttäjät kokosivat tutkinnan perusteella laajan mosaiikkimaisen näytön, jossa televalvontatiedot ovat suuressa roolissa.

Riitta Leppiniemi

Riitta Leppiniemi
Jari Aarnion puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Espoolainen varatuomari ja kokenut asianajaja, joka on avustanut Jari Aarniota tynnyrivyyhteen ja Trevoc-seurantalaiteyhtiöön liittyneissä rikosepäilyissä ja oikeudenkäynneissä. Hän on arvostellut kovin sanoin Aarnion rikosjuttujen tutkintaa ja tynnyrivyyhden tutkinnan paisumista käräjäoikeuskäsittelyn loppumetreille asti.

Leppiniemi on antanut kasvot Aarnion puolustukselle. Hänen työnparinaan on toiminut varatuomari ja asianajaja Heikki Uotila.

"Saara"

Saara-hahmo
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Prostituoitu, joka käynnisti Jari Aarniota koskevan rikostutkinnan. Nainen otti keväällä 2013 yhteyttä sisäministeriöön ja kertoi näkemyksiään Aarnion toiminnasta. Nainen otti yhteyttä myös Helsingin Sanomien toimittajiin.

Valtakunnansyyttäjänvirasto perusti erikoisryhmän selvittelemään naisen kertomuksia ja rikostutkinta alkoi kesällä 2013. Naista ei ole syytetty Aarnion rikosvyyhdessä.

Lue lisää Suomen laajimman poliisirikosjutun käänteistä: Jari Aarnion kujanjuoksu – ilotyttötuttavuudesta huumekäräjille 

Suosittelemme sinulle