Sodankylän elokuvajuhlat olivat menestys, sillä sunnuntaina päättyneillä festivaaleilla oli järjestäjien mukaan noin 28 000 vierasta. Määrä sivuaa viimevuotista ja samalla festivaalin historian kaikkien aikojen toiseksi suurinta kävijämäärää.
Loppuunmyytyjä näytöksiä elokuvajuhlilla oli peräti 24 kappaletta. Festivaalin päävieraina nähtiin Espanjan merkittävimpiin ohjaajiin jo puolen vuosisadan ajan kuulunut Carlos Saura ja saksalainen "uuden aallon" keskeinen näyttelijä Hanna Schygulla.
Kotimaisista vieraista elokuvajuhlilla nähtiin muun muassa näyttelijä Sinikka Sokka, joka oli mukana Peter von Baghin jäähyväiselokuvassa Lauluja utopiasta, jonka Jouko Aaltonen viimeisteli.
Satavuotiasta Suomea juhlistettiin monin tavoin
Sodankylän elokuvajuhlat alkoivat keskiviikkona suomalaisen elokuvan ja historian matinealla ja torstaina kunnantalon valtuustosalissa juhlistettiin sodankyläläisen tieteenteon satavuotista historiaa.
Jälkimmäisessä esiintynyt professori Esko Valtaoja käynnisti elokuvajuhlien Carte Blanche -perinteen esittelemällä suosikkielokuvansa Kiinatar ja Peili.
Järjestäjät toteavat tiedotteessaan, että Suomen juhlavuosi näkyi muun muassa suomalaisen elokuvahistorian aarteista kootun "Suomi 100"-elokuvasarjan merkeissä.
Korjattu 21.6.2017 kello 14:42 Lauluja utopiasta elokuvan viimeisteli Jouko Aaltonen, ei Veikko Aaltonen.