KUOPIO Helsinki-Vantaan Hilton-hotelli kaksi vuotta sitten. 200 lentoa vuosittain työnsä takia ympäri maailman, pääasiassa Kuopion ja Helsingin välillä, lentävä Mika Sutinen on taas lähdössä. Rinnassa, vasemmalla puolella muljahtaa. Rytmihäiriöitä taas.
Kotiin Kuopioon on matkaa 336 kilometriä. Määränpäähän, Jorvin sairaalaan, matkaa on 25 kilometriä. Jälkimmäinen tuntuu pidemmältä.
Nyt Musti ja Mirri -ketjun toimitusjohtaja on Kuopion-toimistossaan. Yleensä hänen kanssaan puhutaan lemmikkieläintarvikebisneksestä. Ei tällä kertaa. Nyt puhutaan siitä, miten helposti työnteko menee liiallisuuksiin.
Sutinen tuntee itsensä ja tietää, että rajaviiva sopivan ja liiallisen välillä on hyvin ohut.
– Elän jatkuvan pienen riskin kanssa siinä, että työnteko meinaa mennä överiksi ja ajan itseni piippuun, Mika Sutinen tunnustaa.
Näin kävi viimeksi tuolloin kaksi vuotta sitten, kun Sutinen joutui toistamiseen muutaman vuoden sisään tutkimuksiin rytmihäiriöiden takia. Hiltonista Jorviin ja vuorokauden mittaisen sairaalareissun jälkeen lomamatkalle perheen kanssa.
Kun sydän oireili aiemmin, vuonna 2010, hän oli ollut kotiseudullaan Kuopiossa hoidettavana. Kroppa huusi vastalauseensa nyt toista kertaa päällekkäisten, peräkkäisten ja limittäisten projektien takia. Kiireinen syksy vaati veronsa.
– Ensimmäinen kerta ei ilmeisesti opettanut. Toinen opettaa. Oppii tulkitsemaan oireita ja reagoimaan sen myötä. Toivon mukaan ainakin, Sutinen uskoo.
Ennen sydänoireiden ilmaantumista Sutinen oli tottunut siihen, että raskas työpuristus nollataan rankoilla urheilusuorituksilla. Pyöräilyä, lumilautailua, triathlonia, lajilla ei ollut niin väliä, kunhan oli numerolappu rinnassa ja mahdollisuus itsensä ylittämiseen.
– Ikä on sillä lailla epäreilu, että se sama mekanismi ei vaan enää toimi. Kun kuormitus kasvaa, liikuntaa ei voi lisätä, vaan sen sijaan sitä pitää vähentää. Sen oppimiseen meni ehkä itsellä hieman aikaa, 51-vuotias Sutinen pohtii.
Rakkaudesta lajiin
Kuopiossa Mika Sutinen ottaa toimistoonsa tulevan vastaan hyväntuulisena. Vaatteiden vaalea sävy korostaa rusketusta, joka on tullut maantiepyöräilyn oheistuotteena. Vaikka numerolappu ei enää ole Sutisen rinnassa urheillessa, menee pyörän selässä viikonlopun aikana melkein 10 tuntia.
Sutisen Kuopion toimisto on Sanna-vaimon valokuvausstudion yhteydessä. Mustin ja Mirrin pääkonttori on Helsingissä, jossa Sutinen työskentelee kolmesta neljään päivää viikossa. Kuopion ja Helsingin väliä Sutinen on kulkenut nyt seitsemän vuoden ajan.
Ennen tätä Sutinen työskenteli VPG Finland Oy:n, sittemmin Best Friend Groupiksi muuttuneen lemmikkituoteyhtiö toimitusjohtajana, jonka brändin kasvun hän kiihdytti moninkertaiseksi yksittäisellä tempauksella.
Tempaukseen liittyi Jari Sarasvuon ja hänen perheensä kutsuminen Kuopioon lomalle. Kutsuna toimi koko sivun ilmoitus Helsinkin Sanomissa. Sarasvuot tulivat, saivat koirille vaatteita ja brändi kasvoi.
Tulosta on tullut myös Mustin ja Mirrin toimitusjohtajana: hän on viisinkertaistanut yrityksen liikevaihdon ja turvannut itselleen ja perheelleen taloudellisesti huolettoman tulevaisuuden. Muutaman vuoden takaiset yrityskaupat nostivat Sutisen Pohjois-Savon tulokuninkaaksi 5,7 miljoonan euron tuloilla.
Elän jatkuvan pienen riskin kanssa siinä, että työnteko meinaa mennä överiksi.
Mika Sutinen
Tunnustustakin on vuosien aikana tullut. Viimeisimmäksi toukokuussa, kun hänet valittiin Vuoden markkinointijohtajaksi.
Sutisen ei olisi pakko tehdä töitä, silti hän niitä tekee. Intohimolla.
– Niin kauan kuin minussa henki pihisee, tulen olemaan jollain tavalla tekemissä liike-elämän kanssa. Sillä ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Rahaa en tarvitse. Sitä minulla on ihan riittävästi, Sutinen sanoo.
– Mutta nautin älyllisistä ponnisteluista, älyllisistä haasteista. Minulle tämä on ollut aina tietyllä tavalla intohimo. Kai se on sitä tiettyä kilpailuhenkisyyttä, hän jatkaa.
En minä ainakaan siitä purnaa mitenkään, se on ihan itse aiheutettua.
Mika Sutinen
Jääkiekkoseura KalPan entisen hallituksen jäsenen puhe vilisee urheiluvertauksia, vaikka ”ne ovatkin vähän kökköjä”. Sutinen esimerkiksi vertaa yritysjohtajan työtä ammattiurheilijan työhön. Syyt tehdä töitä ovat samanlaisia.
Esimerkkinä Sutinen kertoo aikoinaan kuulemansa Jari Litmasen haastattelun, jossa toimittaja tivasi, miksi Litmanen vielä pelaa puolikuntoisena, kun rahaa on riittävästi.
– Litmanen kysyi, että riittääkö vastaukseksi, että rakastan pelata? Musta se oli aika helkkarin hyvä vastaus ja sanoisin itse saman: riittääkö vastaukseksi, että mää vaan rakastan tätä työtä?
Täysillä päätyyn
Kello herättää Sutisen Helsingissä puoli seitsemän aikaan. Virta latautuu tunnin lenkillä tai salikäynnillä. Työpäivä alkaa puoli yhdeksän maissa, täyttyy kasvokkain käytävistä tai video- ja puhelinpalavereista, ja loppuu kellon kierrettyä ympäri. Illalla saattaa vielä ehtiä kuntopyörän selkään.
Arki on hektistä, mutta Sutinen ei kaipaa siihen hengähdystaukoa.
– Arki menee kauhean sujuvasti, kun kalenteri on täynnä. Ehkä se tietty puuskuttaminen ja lataaminen tulee viikonloppuna, Sutinen pohtii.
Sutinen tekee mielestään hyvin tyypillistä toimitusjohtajan työtä. Yhtä hektistä arkea elää moni kollega ja harva pitää siitä ääntä.
– Työ on haastavaa ja se on yksi keskeinen osa miksi siitä nauttii. En minä ainakaan siitä purnaa mitenkään, se on ihan itse aiheutettua.
Sutinen haluaa välttää uhriutumista. Hän toistaa moneen otteeseen, että näin työskentely on hänen oma valintansa. Perfektionisti tarvitsee haasteita.
– Jos jotain yksittäistä asiaa haluaa muuttaa, varmaan pitäisi olla parempi ja herkempi siinä, että kun huomaa kuormituksen kasvaneen yli, pitäisi olla rohkeus perua sovittuja asioita.
Sutinen on arkena koko ajan toisten ihmisten ympäröimänä palavereissa ja tapaamisissa. Vapaalla hän haluaakin erakoitua omien harrastustensa pariin vain perheen ja läheisten ystävien läsnä ollessa. Järjestö- tai yhdistystoiminta vapaa-aikana ei tule kysymykseenkään.
– Olin 26- tai 27-vuotias, kun olin yhden vuoden Lions Clubin jäsen. Toiminnassa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Se on kunnioitettavaa toimintaa, mutta totesin silloin, että minulla on niin vähän vapaa-aikaa, että en halua viettää sitä kokouksissa istumalla.
Arjen vastapainoksi Sutinen pyhittää viikonloput perheelle ja harrastuksille. Vähintään joka toinen kuukausi hän karkaa pitkälle viikonloppuvapaalle vaimon kanssa ja yrittää pitää viikon loman joka kolmas kuukausi.
Täysi tunnustus kaverille
Mika Sutisen työhuone Kuopiossa on vaatimaton. Ensimmäisenä silmä hakeutuu huoneen vihreisiin tekstiileihin, jotka luovat raikkaan kokonaisuuden muutoin valkoisen toimiston kanssa. Tekstiilit ovat varmaan vaimon valitsemat.
– Ei. Ihan itse Ikeasta valitsin. Vaimo päinvastoin on kritisoinut noita verhoja, Sutinen naurahtaa.
Olisi luonnollista, että verhot olisivat Sanna-vaimon valitsemat, sillä hänen valokuvausstudionsa on samassa tilassa, viereisessä huoneessa. Oman yritystoimintansa ohella Sanna on vastannut perheen arjen pyörittämisestä miehensä työn luonteen vuoksi. Sanna on tehnyt selväksi, että hän on koti-nimisen yrityksen toimitusjohtaja.
– Tietyllä tavalla varmaan vakka kantensa valitsee. Olen ollut suhteessa myös tosi etuoikeutettu, sillä olen saanut koko työurani elää ja tehdä niin, että tiedän puolison tuen olevan koko ajan takana, Sutinen huomauttaa.
Lapset ovat Sutisen mukaan sopeutuneet tilanteeseen. Lapsista kaksi on jo aikuisia ja nuorimmainenkin on jo 12-vuotias. Vaikka työura on ollut tietoinen valinta, ei Sutinen voi väittää, etteikö nuorimmaisen lapsen kysymys olisi aikoinaan viiltänyt.
– Hän kysyi tässä muutama vuosi sitten pienempänä: ”Isä, missä sinä oikeasti asut”. On se vähän pisto, eikä mikään pisto vaan kuin tikari. Kyllä se osui ja upposi.
Asia keskusteltiin läpi. Sutinen kertoo minimoineensa poissaolon kotoa, mutta on sinut sen asian kanssa, että elämässä ei voi saada kaikkea. Kompromisseja on tehtävä.
Millä mielin seuraavaan erään?
Mika Sutinen nauttii työn tekemisestä. Se on selvää. Mutta miten pitkään? Puretaan asiaa jälleen urheiluvertauksen kautta.
– Minun mielestä se menee niin, että kun ei pysty tai halua enää pelata ylimmällä sarjatasolla, kannattaa ennemmin hakeutua toiseen rooliin kuin jäädä kentälle jäähdyttelemään. Vaikka sitten valmentajaksi, Sutinen aloittaa.
– Olen ajatellut asian omalta kohdaltani vähän samalla tavalla. Teen tätä niin kauan kuin koen kunnon kestävän. Kun siltä tuntuu, hakeudun toiseen rooliin ja keksin muuta mielenkiintoista tekemistä, koska maailma on täynnä sellaista, hän jatkaa.
Sutisella on jo tarkka ajatus siitä, mitä hänen ”höntsäkiekkonsa” on, mutta vielä on kuulemma liian aikaista puhua siitä.
Kesän hän kuitenkin perhokalastaa ja maantiepyöräilee. Ilman numerolappua.
– Jos jotakin olen oppinut, niin se, että aina ei tarvitse olla kympin poika.
