Viimeiset vuodet ovat olleet ihmiskunnan historian loistokkaimpia. Lähes kaikki mitä edistykseltä olemme uskaltaneet odottaa on tapahtunut, tai tapahtumassa.
Ja paljon enemmänkin.
Koskaan ei ole ollut yhtä turvallista. Väkivaltaisen kuoleman mahdollisuus ei koskaan ole ollut vielä näin matala.
Teknologinen kehitys on huimaa. Keinoäly päihittää ihmisen yhä useammissa älyä vaativissa tehtävissä. Robottiautoja testataan monien kaupunkien kaduilla. Helsingissäkin kokeiltiin robottibusseja.
Reilusti yli kaksi miljardia ihmistä kantaa mukanaan laitetta, jolla pääsee internetiin ja jonka avulla saataa pikaviestiä, harrastaa verkkojuttelua, lähettää kuvia ja videoita sekä soittaa kuvapuheluja minne tahansa maailmassa.
Maailma on vauraampi kuin koskaan, globaali kansantulo oli noin kolminkertainen verrattuna vuoteen 1990, ja maailmantalous kasvoi edelleen 4,2 prosenttia.
YK:n vuosituhattavoitteista on onnistuttu esimerkiksi köyhyyden puolittamisessa ja koulunkäynnin aloittaneiden tyttöjen määrän saamisessa samalle tasolle kuin poikien kolmessakymmenessä vuodessa.
Enemmän ihmisiä kuolee ylipainosairauksiin kuin nälkään
Puhtaan energian vallankumouksessa otettiin uusi askel, kun aurinkoenergian tuotantohinnassa päästiin uusiin ennätyslukemiin, alle 0,03 Yhdysvaltain dollariin kilowattitunnilta.
Kuivuus, epidemiat, tulvat ja muut luonnonkatastrofit tappavat enää aniharvoin, verrattuna edelliseen vuosisataan.
Ja kaiken huipuksi, enemmän ihmisiä kuolee ylipainosairauksiin kuin nälkään. Vaikka kurjuutta on, se on kautta linjan vähentynyt. Ennen kaikkea siitä on tullut hallittavaa. Maailma on käsissämme.
Me ihmiset hallitsemme maailmaa, ja jopa myyttinen maailman rauha on sekin lähes toteutunut – sodat eivät ole enää kontrolloimattomia ilmiöitä, eivätkä siis uhkaa koko maailmaa. Ne ovat paikallisia kriisejä. Tiedämme miten niitä voi hillitä ja estää, mikä on rauhanneuvottelun prosessi ja hinta.
Vuonna 1966 olimme erittäin epätasa-arvoisia
Jostain syystä tämä kehitys ei miellytä meitä. Emme enää usko tulevaisuuteen.
Tutkimuslaitos Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan 44 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi loppuvuodesta 2016, että elämä oli parempaa 50 vuotta sitten (siis vuonna 1966) ja vain 36 prosenttia koki kehityksen suunnan olleen myönteinen.
Vain alle kolmannes yhdysvaltalaisista ja eurooppalaisista uskoi, että heidän lapsensa tulevat aikuisena paremmin taloudellisesti toimeen kuin vanhempansa. Vastaavasti kiinalaisista 80 prosenttia uskoo, että heidän lastensa tulevaisuus on taloudellisesti valoisampi.
Vuonna 1966 olimme erittäin epätasa-arvoisia. Nälänhätää ei osattu ennakoida, eikä siihen puuttua. Naiset olivat vasta liittymässä yhteiskuntien koulutettuun eliittiin. Homous oli kiellettyä. Kylmä sodan ydinpelote hengitti niskaan.
Palkat olivat pieniä, suurin osa rahoista meni ruokaan. Katseltiin mustavalkotelevisioita, ruutuja oli vain yksi per koti. Diskoissa ei tanssittu. Tansseissa miehet hakivat ja naiset pelkäsivät seinäruusun kohtaloa. Mihin vain katsookin, vuosi 1966 oli surkea vuosi verrattuna viime vuoteen.
Silti valtaosa yhdysvaltalaisista uskoo sen olleen parempaa aikaa kuin nyt elämämme.
Mitä ihmettä on meneillään? Meillä menee paremmin kuin koskaan ja samaan aikaan toivo paremmasta kutistuu länsimaissa kapeaksi.
Tähän voi olla muutama eri syy.
On tietenkin mahdollista, että ihmiskunnasta on tullut itsetuhoinen, emme halua hyvää emmekä pidä siitä, että meillä tai muilla menee hyvin. Kärsimme globaalista masennuksesta, joka saa meidät haluamaan pahaa itsellemme ja muille. Edistyksen sijaan meitä kiinnostaa taantumus. Olemme voittajan krapulassa. Kun on saavuttanut paljon, mikään ei tunnu miltään.
Toinen mahdollisuus on, että mittarit ovat vääriä. Menestyksemme ei olekaan menestystä. Edistys ei ole vain kasvanutta vapautta ja vaurautta. Elämme suurta historian murroskohtaa, jossa tapamme ymmärtää mitä on kehitys, edistys ja hyvä tulevaisuus on muuttumassa.
Puolustuskannalla olevat puristavat rystyset valkoisena vanhoja rakenteita, joiden uskotaan suojaavan uhkaavalta tulevaisuudelta
Uskon jälkimmäiseen. Jokin selvästi haraa vastaan. Valtava kehitys sekä vauraudessa, teknologiassa että globaalissa tasa-arvossa on muuttanut ihmiskuntaa perinpohjaisesti. Yhteiseloamme hallitsevat instituutiot eivät ole sopeutuneet uuteen aikaan. Poliittiset ideologiat, työpaikat, markkinat, perheet, kaupungit ja yhteisöt eivät sovi uuteen aikaan.
Olemme ristiriitaisessa tilanteessa, jota italialainen filosofi Antonio Gramsci on kuvannut “seisauksena” ja “väliaikana” (interregnum). Gramscin mukaan välitila syntyy kun “Vanha maailma on kuolemassa, uusi ei ole vielä syntynyt.”
Vanhan maailman kuolema on näkyy monella tavalla ympärillämme, esimerkiksi::
- Lisääntynyt epäluulo poliittisiin puolueisiin ja edustukselliseen demokratiaan kasvaa.
- Pysyvien työpaikkojen määrä ei kasva suhteessa pätkätöihin. Keskitulot eivät nouse.
- Digitaalitekniikka ja digitaaliset liiketoimintamallit “murtavat” vakiintuneita markkinoita
- Markkina-arvoltaan maailman suurimmat yritykset luovat digitaalista teknologiaa
- Liikevaihdoltaan suurimmat yritykset myyvät fossiilisia polttoaineita
- Maailman kilpailukykyisimmissä kaupungeissa on keskiluokalle liian kallista asua
- Yritykset hakevat kuumeisesti uusia missioita, visioita ja pohtivat olemassaolon tarkoitustaan.
- Yritykset eivät investoi valtavia voittojaan vaan maksavat ne osinkoina
- Informaation tuotannon marginaalikustannukset lähestyvät nollaa ja silti kulttuuriteollisuus ei löydä kannattavaa liiketoimintamallia
- Alueelliset erot kasvavat suuriksi, teollisten alueiden taantuessa.
Onkin kuin maailma olisi jakaantunut pieneen edistysuskoisten joukkoon, joka uskoo uudenlaiseen tapaan ymmärtää tulevaisuus: monimutkaisena, mutta jännittävänä. Haastavana, mutta mielenkiintoisena.
Vaikka teollinen aikakausi on ohi, emme ole vielä korjanneet sen jätöksiä
Edistysuskoisten mantra on, että tulevaisuus on joko valtavan hieno tai huono, ja se on meistä kiinni. Edistysjengi uskoo, että vaikka edessä on ilmastonmuutoksen kaltaisia koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavia ja kovaa vauhtia eteneviä ilmiöitä, on meillä myös paremmat välineet ongelmien ratkaisuun. Kohta eletään ikuisesti, lennetään marssiin ja editoidaan geeneistämme pois perinnölliset sairaudet.
Toinen porukka on puolustuskannalla. Se puristaa rystyset valkoisena vanhoja rakenteita, joiden uskoo suojaavan uhkaavalta tulevaisuudelta. Rystysjengin tunnistaakin siitä, että he puolustavat asioita.
Katsopa nykypoliitikkaa, se on pääosin puolustamista. Kuka puolustaa suomalaisuutta, kuka markkinoita, kuka hyvinvointivaltiota, kuka yliopistoa, kuka autoilijoiden oikeuksia, kuka perinteistä perhemallia, kuka talouskasvua, kuka raskasta teollisuutta, kuka kulttuuria, kuka jotain muuta fundamenttia, jonka on määrä säilyttää asiat sellaisina kuin ne ovat.
Uskon, että edistysuskoiset voittavat.
Olemme laskeneet liikkeelle voimia, joita ei voi ohittaa: luoneet todellisia, materiaalisia ja pysäyttömiä ilmiöitä, kuten digitaaliset tietoverkot ja ilmastonmuutoksen
Vaikka teollinen aikakausi on ohi, emme ole vielä korjanneet sen jätöksiä. Kehitykselle kohti ihmiskunnan yhteistä kehitystä ja kasvua ei ole moraalisesti vaihtoehtoja. Ihmisten ja ihmiskunnan on kehityttävä uudelle tasolle, jotta voimme ratkaista niitä ongelmia, joita teollistumisen aika ja siihen liittyvä nopea vaurastuminen sivuvaikutuksineen saivat aikaan.
Uskon, että meillä on moraalinen velvollisuus olla ensimmäisessä porukassa, eli uskoa edistykseen. Eli suomeksi: on yksinkertaisesti väärin uskoa, että tulevaisuus ei ole parempi kuin eilinen. Emme voi vain kääntää selkäämme maailman ongelmille, tarrata menneisyyteen ja toivoa, että teollisen ajan vakaa kasvu palauttaisi kaiken ennalleen.
Olemme laskeneet liikkeelle voimia, joita ei voi ohittaa: luoneet todellisia, materiaalisia ja pysäyttömiä ilmiöitä, kuten digitaaliset tietoverkot ja ilmastonmuutoksen. Nämä ylittävät paitsi yksittäisen ihmisen iän ja käsityskyvyn, myös olemassaolevien instituutioiden vallan.
Meidän on siis pystyttävä luomaan Gramscin sanoin “uusi maailma”, halusimme sitä tai emme.
Roope Mokka
Kirjoittaja on tulevaisuudentutkija, joka uskoo, että elämme juuri nyt ihmiskunnan historian parasta ja epävarminta aikaa. Mokka työskentelee ajatushautomo Demos Helsingissä ja on toinen sen perustajista.