Väriskaala liukuu haaleasta punaisesta leiskuvaan tulenpunaiseen ja kirkkaankeltaisesta puhtaanvalkoiseen. Atsalea- ja alppiruusupensaat kaartuvat kukkiensa painosta.
Ilmassa leijuu huumaava tuoksu.
Mustilan arboretumin alppiruusulaakso ja atsalearinne kukkivat runsaammin kuin koskaan ennen puulajipuiston 115-vuotisen historian aikana.
Tavallisesti pensaat aloittavat kukintansa jo vapun tietämillä, mutta tänä vuonna viileät säät viivästyttivät kukinnan alkua. Viileys ei kuitenkaan selitä kukkien suurta määrää. Alkukesällä kukkivat kasvit päättävät jo edellisen kasvukauden aikana, kasvattavatko ne seuraavana vuonna kukkanupun vai jatkavatko ne pelkästään kasvuaan.
– Sitä ei kuitenkaan kovin hyvin tiedetä, millaiset tekijät vaikuttavat kukkien määrään. Varmasti se kaikki lähtee sopivista lämpötilajaksotuksista jo edellisen kesän aikana. Myös sademäärät saattavat vaikuttaa, Arboretum Mustilan toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen toteaa.
Viileä sää ei säikäytä jo kukkivia kasveja
Kukkivat alppiruusut ja atsaleat eivät säikähdä kylmää säätä. Kovalla helteellä kukinta-aika jäisi huomattavasti lyhyemmäksi.
– Varsinaista ihanteellista lämpötilaa on vaikea sanoa, mutta viileät kelit ovat loistavia kukinnan keston kannalta. Kasvit eivät kärsi, vaikka lämpötila olisi kymmenen astetta. Viileä keli voi vaikuttaa kukintaan lähinnä siten, jos pölyttäjät eivät halua pörrätä.
Mustilassa alppiruusut ovat metsän suojassa, eivätkä myöhäisetkään hallayöt pääse vahingoittamaan nuppuja. Myöskään kukinnan myöhästymisestä ei ole kasveille haittaa.
Muihin arboretumeihin verrattuina Mustila on toiminnaltaan eri tasolla.
Jukka Reinikainen
Mustilan henkilökunta osasi aavistaa, että tästä vuodesta tulisi epätavallisen runsaskukkainen. Ennustus tehtiin tutkimalla pensaita viime kesän lopulla.
– Tavallaan runsaus kuitenkin vähän yllätti, kun kukat aukesivat ja niiden määrän alkoi hahmottaa. Hyvä kukkavuosi näkyy myös ihmisten pihoissa.
Kansallisesti tärkeä puisto
Mustilassa eletään mielenkiintoisia aikoja muutenkin kuin poikkeuksellisen kukkaloiston puolesta. Suomen vanhin puulajipuisto hakee kansallisarboretumin arvoa. Tavoite on sisällytetty Suomi 100 -hankkeen aiheeksi.
Olisi outoa, jos käyttäisimme ainoastaan Suomen luonnosta löytyneitä kasveja.
Jukka Reinikainen
Mustilaa pidetään epävirallisesti Suomen kansallisarboretumina, mutta varsinaista nimitystä ei ole koskaan tehty. Mustilan toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen pitäisi nimitystä hienona eleenä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Statuksella olisi merkitystä myös toiminnan turvaamisen kannalta.
– Muihin arboretumeihin verrattuina Mustila on toiminnaltaan eri tasolla. Kaikki lähtee jo puiston iästä ja tehdyn istutustoiminnan laajuudesta. Kansallisarboretum olisi ilman muuta Mustila.
120 hehtaaria laaja arboretum on koti sadoilletuhansille kasveille. Erilaisia puulajeja on noin 250.
– Vastaaviin mittasuhteisiin on vaikea päästä nykypäivänä. Vaikka tehtäisiin kovasti työtä, pitäisi pystyä odottamaan sata vuotta ennen kuin saavutetaan yhtä näyttävä arboretum. Puut voivat elää tuhatvuotiaksi. Se tuo mukaan dimension, jota ei saavuteta rahalla.
Lisää kasveja Suomeen
Mustilan toiminnan punainen lanka ja pääpaino on Suomen ilmastoon sopivien kasvien etsimisessä. Puiston lajisto kasvaa jatkuvasti. Vuosittain kokeilukasvatukseen otetaan satoja kasvieriä, joista noin puolet jää henkiin.
– Opimme siitä, miten kasvit pärjäävät. Opimme kasvupaikoista kuten maaperästä ja istutuspaikoista, ja mahdollisista ongelmista esimerkiksi paikallisten tuholaisten suhteen. Samalla syntyy fyysinen puisto, joka tarjoaa oppia ja elämyksiä.
Kasveja hankitaan Suomen ilmastoa vastaavilta alueilta pohjoiselta pallonpuoliskolta. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan, Japanin ja Venäjän Kaukoidän kasvit sopeutuvat hyvin Suomen oloihin.
– Suomen kasvilajiston laajentaminen on tärkeää, sillä Pohjois-Euroopan kasvilajisto on kauhean köyhä. Olisi outoa, jos kaupungeissamme ja kulttuurimaisemassamme käytettäisiin ainoastaan Suomen luonnosta löytyneitä kasveja. Kaikkialla maailmassa käytetään muualta tuotuja kasveja.
Mustilan seuraava kasvinhakumatka suuntautuu syksyllä Pohjois-Amerikkaan Appalakeille. Jukka Reinikainen odottaa matkan olevan tuottoisa etenkin lehtipuiden ja -pensaiden saralla.
– Pohjois-Amerikassa on todella rikas kasvivalikoima. Siellä on kymmeniä potentiaalisia kasveja, jotka voisivat menestyä Suomessa.
Mustila on Suomen ainoa arboretum, jossa on vakituista henkilökuntaa. Se on toiminut tienviitoittajana muille Suomen arboretumeille vuodesta 1902 saakka. Muita pitkään toimineita arboretumeja ovat esimerkiksi 1920-luvun alussa Orivedelle perustettu Hörtsänä ja 1930-luvulla perustettu Tammisto Karjalohjalla. Sekä Hörtsänä että Tammisto ovat yksityisessä omistuksessa.
– Suomen yksityisten arboretumeiden historia ei ole ollut ruusuinen siinä mielessä, että ne ovat päässeet vähän ränsistymään. Sitä ei pystytä korjaamaan edes harventamalla. Pienten arboretumeiden tieteelliset kokeet eivät myöskään ole olleet samalla tavalla merkittäviä kuin Mustilassa, jossa istutustoiminta on dokumentoitu hyvin tarkasti.