Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Unohda lääkäripula: Nyt uhkaa lääkäritulva

Nykyisillä koulutusmäärillä jokaisesta nuoresta ikäluokasta joka 60:s valmistuu lääkäriksi.

Lääkäri.
Kuva: AOP
Paula Tiessalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Lääkärikoulutuksen lisääminen ja jatkuvasti yleistynyt lääketieteen opiskelu ulkomailla tuottavat pian lääkäritulvan. Edessä on varsinainen perhelääkäritulevaisuus – eli jokaisessa perheessä joku on lääkäri.

Näin heittää puoliksi vitsinä Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila. Vakavasta asiasta on kuitenkin kyse.

– Suomeen on jo tulossa liikaa lääkäreitä. Eläkkeelle jää jatkossa noin 500 lääkäriä vuodessa, ja ulkomailla opiskelevat mukaanlaskien uusia valmistuu tulevaisuudessa lähes 900 vuodessa.

Satoja lääkäreitä uhkaa siis työttömyys, varsinkin kun sosiaali- ja terveysmenoista pitäisi jatkuvasti säästää.

Lääkäripulaa ei enää ole

Ei ole kauan siitä, kun kohistiin lääkäripulasta. Lääkäriliiton selvityksen mukaan se on selvästi helpottanut. Viime syksynä terveyskeskusten lääkärivaje oli 3,5 prosenttia.

Suuret koulutusmäärät johtavat pian lääkäreiden ylitarjontaan. Miten tilanne on voinut yhtäkkiä kääntyä päinvastaiseksi?

– Lääkäreiden koulutusmäärät ovat tuplaantuneet parissakymmenessä vuodessa 350:stä lääkäristä 750:een, Halila selittää.

Uusi ilmiö on lääketiedettä ulkomailla opiskelevien määrän räjähdys. Ulkomailla opiskelevista valtaosa aikoo valmistuttuaan palata töihin Suomeen.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Eniten suomalaisia opiskelee Ruotsissa, Virossa ja Latviassa. Lääkäriliitto vaatii, että ulkomailta valmistuvat lääkärit pitää ottaa huomioon kotimaisten tiedekuntien aloituspaikkojen määrässä.

"Kuudes tiedekunta" houkuttelee opiskelijoita

Ulkomaisia opinahjoja onkin leikkisästi alettu kutsua Suomen kuudenneksi lääketieteelliseksi tiedekunnaksi. Lopputuloksena on kuitenkin, että ikäluokasta yksi 60:sta valmistuu lääkäriksi.

– En tiedä yhtään maata maailmassa, jossa suhdeluku olisi tällainen. Aletaan puhua varsinaisesta perhelääkärisysteemistä, jossa joka perheessä on lääkäri!

Pohjoismaissa toimivaksi lääkärien määräksi on vakiintunut yksi lääkäri 300 kansalaista kohden.

Työtön lääkäri on kallis lääkäri

Lääkäriliitto vaatiikin koulutuspoliittisessa ohjelmassaan, että kotimaisiin tiedekuntiin otettavien uusien opiskelijoiden määrää vähennetään välittömästi. Liiton mukaan hyvä sisäänottomäärä olisi noin 600 opiskelijaa vuodessa nykyisen 750:n sijaan.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Opiskelijamäärien pienentäminen takaisi myös opetuksen hyvän laadun.

– Jos opiskelijamääriä ei vähennetä tai koulutusresursseja lisätä, niin suuri joukko lääkäreitä ei pääse erikoistumaan. Heidän asemansa terveydenhuollossa on aika lailla ongelmallinen.

Ilman alan työpaikkaa jäävät valmistuneet lääkärit saattavat myös nostaa terveydenhuollon kustannuksia, arvioi Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.

– On kansainvälistä näyttöä, että mitä enemmän lääkäreitä sitä kalliimpi on terveydenhuolto. Alityöllistetytkin lääkärit keksivät aina jotain tekemistä, joka ei välttämättä ole kovin perusteltua ja kustannustehokasta.

Suosittelemme sinulle