Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Näin maatalous muuttuu: härkäpapua viljellään jo enemmän kuin perunaa

Valkuaispitoinen suosikkikasvi härkäpapu maistuu niin ihmisille kuin tuotantoeläimille.

Maanviljelijä Jouko Laukkanen.
Jouko Laukkanen viljelee härkäpapua Joensuun Pyhäselässä. Kuva: Sakari Partanen / Yle
Jouki Väinämö,
Janne Ahjopalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Maassamme viime vuosina viljelyalaansa rajusti kasvattanut härkäpapu alkaa juurtua nyt myös Itä-Suomeen.

Sekä tuotantoeläimille että ihmisille maistuvan suosikkikasvin levittäytymistä helpottaa se, että siitä on kehitetty aikaisempia lajikkeita.

Entisen Lotokan hovin pelloilla Joensuun Pyhäselässä kasvaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa härkäpapua. Sitä on yli kuuden hehtaarin alalla, kertoo maanviljelijä Jouko Laukkanen.

– Tälle valkuaiselle on kasvava kysyntä. Pitää olla ajan hermolla, toteaa Laukkanen pellon reunalla.

Härkäpapuja.
Härkäpapuja. Kuva: AOP

Luonnonvarakeskuksen tilastot viljelyalojen muutoksista todistavat, että viljelijät yrittävät vastata kuluttajien ja tuotantoeläinten huutoon.

Härkäpavun viljely nousee vilkkaasta viime vuodesta jo yli kolmanneksen. 

– Nyt mennään jo peruna-alan ohi härkäpavun viljelyssä, toteaa Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Anneli Partala. 

Härkäpapua viljellään tänä vuonna jo 23 000 hehtaarilla, kun perunalla ala on 22 000 hehtaaria, käy ilmi Luonnonvarakeskuksen tilastosta.

Pitää olla ajan hermolla.

Jouko Laukkanen

Kulutustottumukset voivat muuttua hyvinkin pikaisesti, mutta on syytä muistaa, että maanviljelyssä eletään rauhallisempaa tahtia.

– Maatalouden kvartaali on 25 vuotta. Sillä aikapelillä kun pelataan, tiedetään, mitä tapahtuu, sanoo maanviljelijä Jouko Laukkanen.

Härkäpapu kasvamassa.
Härkäpapu kasvuvaiheessa. Kuva: Sakari Partanen / Yle

LISÄTTY 28.6.2017 kello 16:05 härkäpavun ja perunan viljelyala

Suosittelemme