Aurinkosuojatuotteen valitseminen pienelle lapselle voi tuottaa päänvaivaa. Tarjolla on lukuisia tuotemerkkejä ja sekä kemiallisia että fysikaalisia suojia.
Ensisijainen suositus on, että lapsi tulisi suojata suoralta auringonvalolta vaatteilla ja pitää varjossa. Aivan pienten lasten päiväunet olisi hyvä ajoittaa kaikkein kuumimpaan aikaan ja pysytellä poissa auringosta.
Alle 1-vuotiaiden ei tulisi olla suorassa auringonvalossa lainkaan. Vauvojen lämmönsäätelyjärjestelmä ei ole vielä kehittynyt, joten heillä on lämpöharvausriski.
– Jos oleillaan auringossa, lapset pitää suojata vaatteilla, päähineellä ja aurinkolaseilla. Jos kaikkia ihoalueita ei pysty suojaamaan vaatteilla, voi käyttää aurinkosuojatuotetta, jossa on vähintään suojakerroin 30, sanoo Teknokemian yhdistyksen kosmetiikkalainsäädännön asiantuntija Eeva-Mari Karine.
Voidetta vai ei?
Syöpäjärjestöjen ohje kehottaa olemaan tarkkana alle 2-vuotiaiden lasten aurinkorasvan käytössä. Rasvan sopivuutta olisi hyvä testata pienellä ihoalueella. Alle puolivuotiaille rasvaa ei suositella lainkaan ja joissain oppaissa kehotetaan välttäämään suojatuotteen käyttöä myös alle 2-vuotiailta.
Kyse on varotoimenpiteestä, jolla halutaan minimoida ohuen ihon kemikaalikuormaa.
– Ensisijainen suoja on aina varjo ja vaatteet. Jos on pakko, voi käyttää vauvoille tarkoitettuja voiteita. En tunne tarkkaan kaikkia vaihtoehtoja, mutta valitsisin varovaisuussyistä fysikaaliset voiteet, sanoo Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Eeva Ollila.
– Aurinkovoiteet ovat viimeinen keino, mutta pääasia on se, että iho ei pääse palamaan, korostaa Suomen säteilyturvakeskuksen apulaisjohtaja Riikka Pastila.
EU:n kosmetiikkalainsäädäntö säätelee myös aurinkosuojatuotteiden sisältöä. Lisäksi komission aurinkosuojasuosituksessa ohjeistetaan, miten aurinkosuojatuotteet tulee testata ja mitä väitteitä saa käyttää markkinoinnissa. Arvioinnissa huomioidaan niin yksittäiset ainesosat kuin tuotteen turvallisuus kokonaisuutena. Sallittujen aineiden turvallisuutta kuten uv-suodattimia tarkastellaan jatkuvasti.
– Kaikki UV-filtterit, joita kosmetiikkatuotteissa käytetään, ovat riippumattoman tiedekomitean turvalliseksi ja tehokkaaksi toteamia eli kyllä niitä uskaltaa käyttää, toteaa kosmetiikkalainsäädännön asiantuntija Eeva-Mari Karine Teknokemian yhdistyksestä.
Turvallisuusarviointi kattaa kaikki mahdolliset riskit mukaan lukien mahdolliset hormonihäiritsijät. Jos tuotteen yksittäisen ainesosan turvallisuutta ei voida varmistaa, sitä ei saa käyttää kosmetiikassa. Lisäksi aurinkosuojatuotteiden suojakertoimet pitää määrittää standardisoiduilla kansainvälisillä testeillä.
Lapsi altistuu UV-säteilylle aikuista enemmän
Lapsen ihon suojaaminen riittävän tehokkaasti auringon polttavilta säteiltä on tärkeää, koska ihon palaminen jättää ihoon muistijäljen. Iho muistaa koko eliniän aikana kerryttäneet UV-säteet.
Lapset viettävät paljon aikaa ulkona, joten noin 25 prosenttia koko aurinkoaltistuksesta tulee ennen 19 ikävuotta. Lapsen iho altistuu auringon UV-säteilylle jopa kolme kertaa aikuisen ihoa enemmän. Palaminen ja liiallinen altistuminen auringolle lapsuudessa lisää riskiä sairastua ihosyöpään myöhemmässä elämänvaiheessa.
– Lapsen iho on herkempi ja saavuttaa vasta teini-iässä oman ihotyypin mukaisen sietokyvyn UV-säteilylle. Lapsen ihon pinta-ala on myös suhteessa painoon suurempi kuin aikuisilla, minkä vuoksi sen palamisesta on enemmän haittaa, perustelee Teknokemian yhdistyksen kosmetiikkalainsäädännön asiantuntija Eeva-Mari Karine.
Fysikaalinen vai kemiallinen suoja?
Lapsille tarkoitettujen aurinkosuojavoiteiden suojausteho perustuu joko kemiallisiin tai fysikaalisiin reaktioihin. Kemialliset UV-filtterit imevät auringon säteilyä itseensä ja muuttavat sen lämmöksi. Fysikaalisten aurinkosuojatuotteiden teho perustuu titaani- ja sinkkioksidihiukkasiin, joiden tehtävä on heijastaa säteet pois iholta.
Netissä löytyy artikkeleita, joissa on väitetty kemiallisissa suojavoiteissa olevan hormonaalisesti aktiivisia aineita, jolloin niistä olisi potentiaalisesti haittaa lapsen kehitykselle. Fysikaaliset suojavoiteet puolestaan sisältävät titaani- ja sinkkioksidia, jotka ovat nanopartikkeleita. Tutkijat ovat epäilleet, että haitallisia partikkeleita saattaisi joutua verenkiertoon.
Kosmetiikka lain mukaan kosmetiikka ei saa sisältää terveydelle haitallisia aineita. Näin ollen se ei saa aiheuttaa häiriötä hormonitoiminnalle, koska silloin tuote olisi lainvastainen eli haitallinen terveydelle.
– EU-lainsäädäntö on tässä kohtaa sen verran tiukka, että jos tulee uutta tietoa niin lainsäädäntöäkin päivitetään, sanoo Teknokemian yhdistyksen asiantuntija Eeva-Mari Karine.
UV-filtterien tapaan myös EU:ssa sallittujen nanomateriaalien turvallisuuden selvittää komission riippumaton tiedekomitea.
– Esimerkiksi aurinkosuojatuotteissa käytettävää titaanidioksidia esiintyy sellaisenaan myös luonnossa mineraalina. Fysikaaliset filtterit eivät imeydy ihon läpi, toteaa kosmetiikkalainsäädännön asiantuntija Eeva-Mari Karine.
Monet lapsille suunnatuista, suojakertoimella 30 varustetuista aurinkovoiteista sisältävät sekä fysikaalisia että kemiallisia suodattimia.
– Jos käyttää lapsella aurinkovoiteita, kannattaa aina valita sellainen aurinkosuoja, joka on tarkoitettu lapsille. Näille tuotteille turvallisuusarviointi on tehty niin, että siinä on huomioitu nimenomaan lapset, korostaa Teknokemian yhdistyksen kosmetiikkalainsäädännön asiantuntija Eeva-Mari Karine.
Suomessa myytävät tuotteet tarkasti testattuja ja valvottuja
Karinen mukaan kuluttajien tulee voida luottaa siihen, että markkinoilla oleva kosmetiikka on turvallista.
– Jos tuotteessa on UVA- ja UVB-suoja sekä suojakertoimet ilmoitettuna, kuluttajan pitää pystyä luottamaan siihen, että tuote on turvallinen ja täyttää lupauksensa eli suojaa auringolta, korostaa asiantuntija Eeva-Mari Karine Teknokemian yhdistyksestä.
Suomen säteilyturvakeskuksen apulaisjohtaja Riikka Pastila muistuttaa, että ei ole olemassa absoluuttista oikeaa ja väärää.
– Maalaisjärjen käyttäminen on suotavaa.
Pastilan mukaan myös vanhempien oma esimerkki on tärkeä. Ihon palaminen on parempi ehkäistä vaikkapa aikuisille tarkoitetulla suojavoiteella, jos mitään muuta ei ole saatavilla.
– Myös aikuisten tulisi esimerkillään näyttää mallia ja suojata myös itsensä esimerkiksi käyttämällä päähineitä ja suojavoiteita.
Kaikessa suojauksessa on muistettava, että mikään ei anna säteilyltä sataprosenttista suojaa. Edes vaatteiden antama suoja ei ole täydellinen. Aurinkosuojavoiteita taas on käytettävä suositeltava määrä ja niitä tulee lisätä, jotta niiden suojausteho on lupauksensa mukainen.
Euromelanooma on eurooppalainen kampanja, jota johtavat eurooppalaiset ihotautilääkärit. Se ohjaa kuluttajia mm. auringolta suojautumisessa ja suosittelee myös aurinkosuojavoideiden käyttämistä osana suojautumista.