Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Aikuinen koira voi reagoida kodinvaihtoon yllättävästi – "Aloite on annettava eläimelle"

Kun hankkii aikuisen koiran, on tärkeää tietää, että pystyy itse sitoutumaan koiraan. Arka koira voi saada uudessa kodissa itseluottamusta.

Englanninspringerspaniel Klaara.
Aikaisemmasta kodista Klaaran mukaan tuli sopeutumista helpottamaan laatikkokaupalla tavaroita: ne veivät autosta enemmän tilaa kuin uusi perheenjäsen. Kuva: Laura Tolonen / Yle
Mika Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

KAJAANI Aikuisen koiran hankkiminen on jännittävä ja tärkeä hetki paitsi omistajalle myös koiralle. Tällöin on tärkeä muistaa muutamia asioita.

Koiran tausta tulisi eläinalan yrittäjän ja opettajan Teija Viljanmaan mukaan selvittää mahdollisimman hyvin. Tällöin on tietoinen, minkälaista elämää koira on aikaisemmin elänyt ja kuinka se sopeutuu uuteen laumaansa.

– Jos ostaa koiraa lapsiperheeseen, niin aina olisi parempi, jos ostaa koiran perheestä, jossa on ollut lapsia, Viljanmaa sanoo esimerkkinä.

Kannattaa myös selvittää, miksi koira on kodinvaihtaja. Muuttuisiko uudessa ympäristössä asia, joka on mahdollisesti ollut pulma koiran edellisessä kodissa?

Koirakouluyrittäjä Camilla Peura muistuttaa, että aikuiset koirat ovat yksilöitä. Aluksi kannattaa totuttaa koira uuteen ympäristöön kävelemällä samoja lenkkejä. Peura vinkkaa ylipäätään rauhalliseen alkuun.

– Niin koira pääsee kiintymään uuteen porukkaansa ja vasta sitten otetaan kylään vierailijoita.

Vanhoja tavaroita mukaan

Aikuisesta koirasta tulee selvittää samoja asioita kuin pentukoirankin osalta. Esimerkiksi luonteeseen, käytökseen, rotuun ja terveyteen liittyviin asioihin kannattaa perehtyä.

Koiraa kannattaa käydä tapaamassa ennen hankintaa, jotta huomaa sopivatko luonteet yhteen.

Sopeutumista voi auttaa pyytämällä vanhasta kodista mukaan tavaroita, kuten pedin ja leluja. Niissä on vanhat ja tutut hajut.

– Koiraa kannattaa ruokkia aluksi samalla ruokavaliolla, jotta sen ruoansulatuskanava ei joutuisi kodin vaihdoksen ohella muutoksen kouriin, Viljanmaa vinkkaa.

Myös liikunta on hyvä lääke uuteen ympäristöön sopeutumisessa. Jos koira saa liikkua ja haistella uudella reviirillään, on sopeutuminen helpompaa.

Koira syö kuonu kupissa
Aikuinen koira on yleensä tottunut olemaan yksinkin. Toki joskus sitäkin tulee opetella riippuen koiran taustasta. Kuva: Mari Jäntti / Yle

Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suoninen kertoo, että sopeutumista auttaa yksinkertaisesti myös se, että tutustuu koiraan ja oppii ymmärtämään koiran käytöstä. Aikuisella koiralla on omat tapansa ja uusien rutiinien syntymiseen menee aikansa.

– On tärkeää, että omistaja tarkkailee koiraa, oppii tuntemaan sen mahdollisimman hyvin ja löytää oikean kommunikointitavan koiran kanssa, Suoninen sanoo.

Koira elää hetkessä

Sopeutuminen voi muuttua haastavaksi jos ympäristö muuttuu radikaalisti. Näin voi olla, jos koira on esimerkiksi ennen asunut maalla ja muuttaa yhtäkkiä kaupungin vilskeeseen.

– Tai jos koira on ennen ollut isossa koiralaumassa ja sitten muuttaakin yhden ihmisen kaveriksi, joka käy päivät töissä ja koira joutuu olemaan yksin päivät, Viljanmaa pohtii.

Onko itsellä aikaa ja tarjottavana sellaista, mikä kenties on ollut ongelma edellisessä perheessä?

Teija Viljanmaa

Osa koirista on kokenut väkivaltaa aiemmissa perheissä. Viljanmaa kertoo, että väkivalta jättää jäljen. Koira tarvitsee tällöin uudessa perheessä aikaa ja ymmärrystä.

– Koira vastaa siihen, mitä sille tarjotaan. Koira, joka on kokenut väkivaltaa, on usein valmis puolustautumaan, Viljanmaa sanoo.

– Kun koira huomaa että uudessa paikassa sillä on sekä henkistä että fyysistä tilaa ja sitä ei kohdella huonosti, niin se ei jää pohtimaan vanhoja asioita vaan elää siinä hetkessä.

Koira omistajan sylissä
Aikuisen koiran totuttaminen uuteen kotiin voi kysyä aikaa ja hermoja. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Entä aiheuttaako koiran ikä mahdollisesti haasteita? Viljanmaan mukaan nuori, 1–2-vuotias koira sopeutuu uuteen elämänmuutokseen todennäköisesti paremmin kuin vanhempi, noin 4–5-vuotias koira.

– Toisaalta vanhempi, yli 7-vuotias koira voi olla niin elämää nähnyt ja kokenut, että sen sopeutuminen voi olla myös helppoa, Viljanmaa sanoo.

– Enemmän siis varmastikin on merkitystä yksilöllä, rodulla ja ympäristön muutoksen erilaisuudella kuin koiran iällä.

Pelokasta koiraa ei saa pakottaa

Koiran käytös voi myös muuttua uudessa kodissa. Arka koira voi saada itseluottamusta uudessa perheessä.

Jos koiralla on esimerkiksi huonoja kokemuksia miehistä, on se miehiä kohdatessaan ennen saattanut vetäytyä kuoreensa. Itseluottamuksen myötä se voi osoittaa miehiä kohtaan myös aggressiivisuutta.

Koira syö.
Uudessa kodissa koiralle kannattaa tarjota tuttua ja turvallista ruokaa. Kuva: Koen van Weel / EPA

Tilanteen saa usein kuitenkin kouluttamisella hallintaan. On kuitenkin hyvä tietää, että koiran käytös voi myös muuttua odottamattomasti.

– Sama voi olla myös toisinpäin. Koira, joka on osoittanut aggressiivisuutta edellisessä paikassa, saattaa uudessa kodissa – kun on rauhoittunut ja stressitasot ovat laskeneet – ymmärtää, että ei ole tarvetta puolustautua, Koirakouluyrittäjä Camilla Peura sanoo.

Sopeutumisaikaa tarvitaan molemmin puolin, jotta koira oppii uuden talon tavoille.

Teija Viljanmaa

Esimerkiksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksessä on ohjeita löydetyille ja huostaan otetuille koirille. Eläintä ei saa esimerkiksi pakottaa fyysiseen kontaktiin.

– Aloite on annettava eläimelle. Eläimelle kannattaa antaa aluksi maltillisesti huomiota ja sen läsnä ollessa on käyttäydyttävä rauhallisesti ja johdonmukaisesti, kertoo HESYn tiedottaja Erja Veivo sähköpostitse.

HESYstä kerrotaan, että myös löydettyjen tai huostaan otettujen koirien kohdalla sopeuttaminen onnistuu parhaiten, kun uudessa kodissa on valmistauduttu perehtymällä koiran erityisiin piirteisiin ja tarpeisiin. Myös arkirutiinien tulee tukea kotiutumista.

Klaara tuli uuteen kotiin

Yrittäjä Teija Viljanmaa alleviivaa, että koira on sopeutuva eläin. Kun entinen perhe ei enää ole läsnä, pyrkii koira osaksi uutta laumaa.

– Toki sopeutumisaikaa tarvitaan molemmin puolin, jotta koira oppii uuden talon tavoille. Aika, tilan antaminen ja koiran ymmärtäminen tässä uudessa elämäntilanteessa auttavat asiaa, Viljanmaa sanoo.

Teija Viljanmaa ja englanninspringerspaniel Klaara.
Englanninspringlerspanieli Klaara muutti Teija Viljanmaan perheeseen vuoden ikäisenä. Sitä ennen edellinen omistaja haastateltiin hyvin. Kuva: Laura Tolonen / Yle

Viljanmaan perhe on myös itse ottanut vastikään perheeseen uuden koiran: englanninspringerspanielin Klaaran. Yhteinen tarina alkoi toukokuun alussa. Klaara muutti perheeseen vuoden ikäisenä.

– Klaara asui aiemmin perheessä, jossa se oli ainoa koira, mutta on sopeutunut meidän laumaamme hyvin, Viljanmaa kertoo.

Ennestään perheessä on jo neljä koiraa. Kaikki ovat saaneet tutustua Klaaraan vuorollaan. Viljanmaa huomauttaa, että uutta koiraa hankkiessa tulee pohtia, kuinka muut koirat sopeutuvat uuteen toveriin.

Viljanmaa kertoo, että Klaaran sukua tutkittiin ja omistajaa haastateltiin: mitä kaikkea Klaaran kanssa on tehty ja miten koira käyttäytyy missäkin tilanteessa. Tarkoituksena oli löytää koira, joka sopeutuisi juuri heidän perheensä arkeen.

On tilanteita, että koiraa hankkiessaan ei ole tarkkaan tiennyt, mitä kaikkea omistajuus tuo tullessaan.

Liisa Suoninen

– Totta kai tarkistimme terveyden ja rotuominaisuudet ja tämänkaltaiset asiat. Kävimme myös katsomassa Klaaraa ennen ostopäätöstä, hän sanoo.

Lopulta sovittiin kauppahinnasta ja tehtiin kauppasopimus. Klaara on rekisteröity koira ja se siirrettiin Kennelliiton rekisterissä Viljanmaan nimiin.

Elämäntilanne saattaa muuttua

Tyypillisin syy luopua koirasta on Kennelliiton mukaan yleisellä tasolla muuttunut elämäntilanne. Koiraa ei syystä tai toisesta pystytä enää pitämään.

– On tilanteita, että koiraa hankkiessaan ei ole tarkkaan tiedetty mitä kaikkea omistajuus tuo tullessaan, Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suoninen sanoo.

Yrittäjä Teija Viljanmaa arvioi, että taustalla voi olla esimerkiksi sairastuminen, avioero tai lapsen syntyminen.

Koira ei itse pysty tekemään valintoja elämässään.

Liisa Suoninen

– Ei sillä, etteivätkö lapset ja koirat tulisi toimeen, mutta lapsi vie paljon aikaa ja samoin koirat. Voi olla, että tilanne muuttuu liian rankaksi, hän pohtii.

Viljanmaa lisää, että taloudellinenkin tilanne voi muuttua liian raskaaksi.

– Yllättävimmät kulut tulevat terveydenhuollon puolelta. Jos koira on kovinkin sairas ja joutuu käymään paljon eläinlääkärin luona, niin kulut voivat nousta sellaisiksi, mihin omistaja ei ole osannut varautua, Viljanmaa sanoo.

Koiran etu tärkein

Viljanmaan perhe etsivät aluksi pentukoiraa, mutta Klaarasta kuultuaan he muuttivat mieltään. Klaarasta kasvatetaan myös yritykselle työntekijää – se kävisi esimerkiksi tervehtimässä ikäihmisiä vanhainkodeissa.

Viljanmaan mukaan yleisellä tasolla pennun kanssa elämä voi olla hiukan raskaampaa kuin aikuisen koiran, sillä hoitamiseen voi mennä enemmän aikaa. Pentukoira syö useita kertoja päivässä ja sillä on muutamien tuntien välein tarve käydä ulkona.

– Aikuinen koira on myös tottunut jo olemaan yksinkin. Aikuinen koira on tiettyihin elämäntilanteisiin hyvä ratkaisu, Viljanmaa sanoo.

– Varmaan ihmiset haluavat myös tarjota kotia sellaiselle koiralle, joka etsii uutta perhettä, eli auttaa toisia ihmisiä elämäntilanteen muutoksessa, Viljanmaa sanoo.

Koira katsoo kameraan.
Uuteen ystävään tutustumiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Alku kannattaa ottaa rauhallisesti. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle

Kaikista tärkeintä on olla varma, että itse pystyy sitoutumaan koiraan, jotta koti ei vaihdu taas. Pysyvyys on koiralle tärkeätä.

Samaa sanoo myös Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suoninen.

– Koira ei itse pysty tekemään valintoja elämässään, vaan ihmisen täytyy tehdä valinnat koiran puolesta, Suoninen kuvailee.

– Koiran etu on aina tärkein, hän sanoo.

Suosittelemme