OULU Kiekkotähti Sebastian Aho viettää jääkiekkoilijan kesää kotikaupungissaan Oulussa. Vapaaseen kuuluu mökkeilyä, sukulointia ja ystävien tapaamista.
Aho treenaa yhdessä kolmen muun Kärppä-taustaisen kiekkoammattilaisen kanssa liikuntakeskuksessa, saman katon alla kasvattajaseuransa Kärppien pelaajien kanssa.
Joukkueen fysiikkavalmentaja Samppa Jaakolan laatima harjoitusohjelma on monipuolinen. Ahon mukaan kesäharjoittelussa porukassa treenaminen on tärkeää, koska siinä tulee samalla mitattua oma taso ja onnistumiset.
– Olemme analysoineet yhdessä, miksi mitäkin harjoitusta tehdään ja mitä oikeasti halutaan, Aho kertoo.
Tärkeää on myös kilvoittelu, voittaminen.
Sebastian Aho
Ahon omaan kesäharjoitusrutiiniin kuuluu punttien nostoa ja erilaisia nopeushajoituksia, kuten loikkia. Harjoittelu on kaikin puolin monipuolista. Aho tarttuu mielellään myös tennismailaan.
– Tärkeää on myös kilvoittelu, voittaminen. Juuri pelasin toisen NHL-pelaajan Joonas Donskoin kanssa tennistä. Tiukkaa vääntöä oli loppuun asti, onneksi voitin, virnistää Aho.
Kärpistä kokemusta matkustamiseen
Sebastian Ahon ensimmäinen kausi rapakon takana Pohjois-Carolinassa sujui hyvin. Farmikomennusta ei tullut, mutta 20. ottelun jälkeen Aho vakiinnutti paikkansa.
– Olihan jo pääsyt NHL:ään haaveista suurin. Halusin heti alusta alkaen auttaa joukkuetta. Pystyin pelaamaan NHL-kiekkoa ja kehittyä pelaajana, Aho kertoo.
– Suurin muutos oli päästä pelirytmiin mukaan. Minut otettiin hyvin vastaan, ja nuori joukkue kasvoi kauden aikana.
Suurimmat erot kotoisen Liigan ja NHL:n välillä olivat pelimäärät ja matkustaminen. Myös aika-erojen muutokset vaikuttavat. Ammattilaiskiekkoilijan arki on raskaampaa kuin Suomessa.
– Pelimäärän kasvun takia jouduin myös hiukan säästelemään itseäni. Matkustusrumbaankin tottui, koska Kärpissä olin tottunut kulkemaan pitkiä matkoja jo juniorivuosina.
Nuori, nälkäinen joukkue
19-vuotias Sebastian Aho pelasi Carolina Hurricanesissa 82 ottelua tehoin 24+25. Pitkä kausi jatkui A-maajoukkueessa Pariisin ja Kölnin MM-kisoissa.
Mennyt kausi jätti nuoren miehen tavoittelemaan vielä parempaa.
Minut otettiin hyvin vastaan, ja nuori joukkue kasvoi kauden aikana.
Sebastian Aho
– Meillä on Carolinassa nuori joukkue, jossa on paljon potentiaalia. Pelasimme välillä hyviä jaksoja, mutta toisaalta oli vaisujakin vaiheita. Jäimme play-offsien ulkopuolelle.
– Nälkää jäi paljonkin. Pelasimme hyvää, liikkuvaa kiekkoa ja itseluottamus kasvoi kauden edetessä. Nuori joukkue voi venyä pitkälle. Carolinaan on tullut uusia, nälkäisiä pelaajia, kuten huippumaalivahti Scott Darling.
Carolinan manageri Ron Franchisin mukaan neuvotteluita pelaajahankinnoista käydään kokoa ajan. Yksi uusi tulokas on ruotsalainen puolustaja Philip Samuelsson.
Muuten, Sebastian Ahon ruotsalainen nimikaima pelaa New York Islandersin puolustajana.