MOSKOVA Aidoilla karsinoihin jaettu ihmisjoukko jonottaa Moskvajoen eli Moskovanjoen rannassa kohti Kristus Vapahtajan kirkkoa.
Kolmen kilometrin pituisessa jonossa odotetaan kärsivällisesti vuoroa Nikolaos Ihmeidentekijän pyhäinjäännösten luokse. Jonottajat uskovat hänen toteuttavan toiveet.
Moskovalainen Ljuba Turkina kertoo hakevansa apua vakavasti sairaan äitinsä parantamiseksi. Hän kertoo kääntyvänsä elämässään nyt ensimmäisen kerran pyhäinjäännösten puoleen.
Moskovan alueelta paikalle saapuneet eläkeläiset Nina Nikolajevna, Galina Vjatšeslavovna ja Tatjana Nikolajevna ovat jo kokeneita pyhiinvaeltajia. He pyytävät terveyttä itselleen ja sukulaisilleen sekä rauhaa maailmalle.
– Toivon kaikkea hyvää ja että amerikkalaiset ja muut eivät enää napisisi meille, Tatjana Nikolajevana lisää.
Kahden tunnin jonotuksen jälkeen eläkeläisrouvat ovat vasta jonon alkupäässä. Auringon paahteesta huolimatta he vakuuttavat jaksavansa useiden tuntien verran.
Matkustajien suojelija ja joulupukin esihahmo
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä on yksi suosituimmista pyhimyksistä niin katolisen kuin ortodoksisen kirkon piirissä.
Häntä pidetään merellä kulkevien ja matkustajien suojelijana. Pyhän Nikolaoksen myös kerrotaan antaneen erityistä huomiota lapsille. Hän onkin nykyaikaisen joulupukin esihahmo.
Osa Nikolaoksen pyhäinjäännöksistä tuotiin toukokuun 21. päivänä ensimmäistä kertaa Venäjälle. Italian Barista tuodut pyhimyksen ruumiinosat ovat herättäneet valtavaa mielenkiintoa venäläisten keskuudessa.
Pyhäinjäännöksille omistetut verkkosivut seuraavat tarkkaan Nikolaoksen reliikkien kävijämäärää. Kesäkuun lopussa Moskovassa pyhäinjäännöksillä on vieraillut jo 1 200 000 ihmistä.
Heinäkuun loppupuoleksi pyhäinjäännökset on määrä viedä näytille Pietariin. Tämän jälkeen ne palaavat takaisin Italiaan.
Jonotus kestää jopa 14 tuntia
Suurin osa pyhäinjäännöksille jonottajista on keski-iän ylittäneitä naisia, mutta paikalla on myös miehiä ja kokonaisia perheitä.
Pisimmillään jono pyhäinjäännösten luo on ollut kahdeksan kilometriä pitkä. Silloin jonotukseen kului jopa 14 tuntia.
Kuuden tunnin jonottamisen jälkeen moskovalainen Sergei Zinovje on jo pääsyt Kristus Vapahtajan katedraalin kulmalle. Sairaalle miehelle jonotus on ollut rankkaa, mutta mieli on korkealla H-hetken lähestyessä.
– Toivon itselleni ja sukulaisilleni terveyttä ja Venäjälle vakautta. Emme tarvitse mitään hötkyilyä, vaan vakautta, vaikka se tarkoittaisikin materiaalisesti hieman rankempaa eloa, Sergei Zinovjev kertoo.
Pyhiinvaeltajat päästetään metallinpaljastimien läpi ryhmittäin katedraalin sisään. Siellä jonotus jatkuu avustajien valvomana.
Odotus huipentuu muutaman sekunnin hetkeen
Nikolaos Ihmeidentekijän pyhäinjäännöslipasta lähetystyville kerrotaan toimintaohjeita, jotta ihmisvirta saadaan ohjattua katkeamattomana pyhien ruumiinosien ohi.
Ristinmerkki tulee tehdä jo etukäteen. Huulilla kumarrutaan koskettamaan nopeasti lippaan pintaa ja sitten matkaa on jatkettava ripeästi eteenpäin.
Jono jakautuu ennen pyhäinjäännöksiä, sillä lipasta suudellaan sen kummaltakin puolelta. Lippaan äärelle mahtuu yhtä aikaa neljä ihmistä.
Kirkkokuoron laulaessa hallelujaa tuntikausien jonotus huipentuu muutaman sekunnin hetkeen. Katedraalista poistuvien kasvoilla on helpottunut hymy.
– Sielussani on rauha, kuvaa tuntemuksiaan Natalia Gribneva.
Lue ortodoksisen uskonnon merkityksestä nyky-Venäjällä: