Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Seuralta vahvistus: Keane ennätyskaupassa Evertoniin

Toppari Michael Keane on solminut Valioliigaseura Evertonin kanssa viisivuotisen sopimuksen.

Michael Keane
Michael Keane Kuva: AOP
Otto Rönkä
Avaa Yle-sovelluksessa

Englantilaistoppari Michael Keane palloilee ensi kaudella Evertonin paidassa. Seura tiedotti hankkineensa 24-vuotiaan Keanen Valioliigan kilpailijasta Burnleysta.

Keane saapuu Goodison Parkille viisivuotisella sopimuksella. BBC:n mukaan siirtohinta saattaa nousta seuran ennätyslukemiin 30 miljoonaan puntaan, eli yli 34 miljoonaan euroon.

- Michael oli haluttujen pelaajien listallamme korkealla, ja olemme iloisia, että saimme hänet, sanoi Everton-luotsi Ronald Koeman.

Keane aloitti uransa Manchester Unitedissa, mutta vuonna 2015 silloinen päävalmentaja Louis van Gaal kauppasi topparin Burnleyyn 2 miljoonan punnan hintaan. ManU tienaa uudestakin siirrosta, sillä vanhassa kaupassa oli rojaltipykälä.

Everton on ollut ahkera siirtomarkkinoilla, sillä Keane on jo seuran viides hankinta tänä kesänä. Rahaa uusiin pelaajiin on palanut yhteensä jo yli 90 miljoonaa puntaa.

Suosittelemme sinulle