Yhdysvaltain viranomaiset uskovat Pohjois-Korean testanneen viime yönä ensi kertaa mannertenvälistä ohjusta, kertovat Fox News ja NBC.
Siten kyseessä olisi tosiaan merkittävä edistysaskel Pohjois-Korean ohjusohjelmassa.
Aiemmin Pohjois-Korean ilmoitukseen on suhtauduttu epäilevästi, mutta Foxin ja NBC:n nimettöminä pysyttelevät viranomaislähteet vahvistavat, että kyseessä oli todennäköisesti mannertenvälinen ballistinen ohjus.
Tällaisen ohjuksen kantomatka voisi ylettää Alaskaan saakka.
NBC-kanavan haastattelemien kahden viranomaisen mukaan ohjus oli kaksivaiheinen ja sillä olisi ainakin 3 500 mailin eli 5 600 kilometrin kantama.
Myös uutiskanava CNN:n lähteen mukaan Yhdysvaltain viranomaisten arvio alkaa kallistua mannertenvälisen ohjuksen suuntaan.
Pohjois-Korea laukaisi maanantain ja tiistain välisenä yönä ohjuksen, joka putosi Japaninmereen. Erityistä symboliikkaa on nähty siinä, että testi tapahtui juuri Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän aattona.
Yhdysvaltain puolustusministeriö arvioi aiemmin, että kyseessä oli todennäköisesti keskimatkan ohjus.
Analyytikot ovat arvioineet, että Pohjois-Korea ei vielä ole kyennyt valmistamaan riittävän pientä ydinkärkeä sijoitettavaksi ohjukseen.
Lähde: Reuters
Lisää aiheesta:
Pohjois-Korea ei voi tuhota Los Angelesia, mutta uhka kasvaa – 6 kysymystä ohjuskokeesta
Muu maailma epäilee Pohjois-Korean väitettä – Onko Pohjois-Korealla todella mannertenvälinen ohjus?
Pohjois-Korea ohjuskokeestaan: Kykenemme iskemään mihin tahansa maailmassa – video