Vesi ryöppyää valtavalla voimalla horisontissa siintävää Suomenlahtea kohti. Kimmellyksen lomasta erottuu puiden siimeksessä kohoava punainen hirsitalo. Se on keisarillinen kalastusmaja, jossa Venäjän keisariperhe vietti kalastuslomia – siitä Langinkoskikin tunnetaan.
Kymijoki on ollut kautta historian yksi Suomen tärkeimmistä kalastusjoista. Harva kuitenkaan tietää, että Langinkosken lohet ovat olleet tärkeä tulonlähde luostariväelle. Joen alajuoksun kalastusoikeudet ovat kuuluneet katolilaisille nunnille ja Valamon luostarin munkeille, jotka rakensivat alueelle luostarin.
– Langinkoski tunnetaan Venäjän keisareiden kalastus- ja kesänviettopaikkana, mutta moni ei tunne sen aiempaa historiaa, Langinkoski-museon entinen intendentti Ragnar Backström toteaa.
Satoja vuosia sitten joen antimet jopa koettelivat nunnien ja munkkien uskoa. Valtavat saaliit saivat molempien luostarien väen ahneiksi.
1380-luvulla ruotsalainen suurmies Bo Jonsson Grip testamenttasi Langinkosken kalastusoikeudet yksinoikeudella ruotsalaiselle Vadstenan nunnaluostarille. Testamentissaan Grip selvitti lahjoittavansa kalastusoikeudet nunnille sielunsa pelastamiseksi.
Viipurin linnanherra oli niin kova jätkä, ettei hän tainnut ottaa piispan vaatimuksia kuuleviin korviinsa.
Ragnar Backström
Vadstenan luostari on osa katolilaista Pyhän Birgitan luostarijärjestöä. Langinkoskea alettiin kutsua Pirkonkoskeksi birgittalaisnunnien mukaan.
Pitkän välimatkan vuoksi nunnat eivät itse käyneet kalastamassa Langinkoskella vaan pestasivat aliurakoitsijaksi Viipurin linnanherran.
– Nunnilla ei ollut kokemusta kalastuksesta eikä heidän pukeutumisensa olisi soveltunut liukkailla rantakivillä liikkumiseen, Langinkoski-museon entinen intendentti Ragnar Backström kertoo.
Kalastuksen hoitanut linnanherra lähetti suolatut kalat laivateitse nunnille Ruotsiin.
Selkkauksia saaliista
Nunnat eivät olleet tyytyväisiä heille toimitettuun saaliiseen. Langinkosken maine tuottoisana kalastuspaikkana oli kiirinyt luostariin ja he uskoivat linnanherran pitäneen suurimman osan kaloista itsellään.
Nunnat kantelivat tilanteesta ruotsalaiselle piispalle, joka toimitti linnanherralle valituskirjelmän.
– Viipurin linnanherra oli niin kova jätkä, ettei hän tainnut ottaa piispan vaatimuksia kuuleviin korviinsa, Backström pohtii.
Kalalähetykset pysyivät samankokoisina ja piispa lähestyi linnanherraa toistamiseen. Lukuisista yhteydenotoista huolimatta tilanne ei parantunut. Ongelmien ja epävakaan poliittisen tilanteen seurauksena nunnien toiminta Langinkoskella hiipui.
Mielenkiintoisimmat ajat olivat kuitenkin vasta tulossa.
Nunnat vaihtuivat munkkeihin
Paavali I kruunattiin Venäjän keisariksi Moskovan Kremlissä vuonna 1797. Laatokan saariston Valamon luostarin munkit esiintyivät edukseen keisarin kruunajaisissa ja pääsivät keisariperheen suojelukseen.
Luostareiden kalastustoiminta Kymijoella sai jatkoa, kun keisari lahjoitti Langin- ja Siikakosken kalastusoikeudet yksinoikeudella Valamon munkeille.
Munkit rakensivat Siikakoskelle vaatimattoman sivuluostarin, jossa he elivät tavallista luostarielämää. Koskien kuohuista nousi runsaasti kalaa ja lohenpyynnistä muodostui tärkeä tulonlähde munkeille. Saalis kaupattiin Ruotsinsalmen varuskuntakaupungissa nykyisen Kotkansaaren alueella.
– Lohella oli suuri menekki. Kalansyönti oli sallittua myös paastoaikana, jolloin muu liha oli kielletty. Uskonto oli huomattavasti suuremmassa roolissa yhteiskunnassa kuin nykypäivänä ja kirkon määräyksiä noudatettiin tarkasti, Ragnar Backström kertoo.
Valamon luostariin kalaa ei viety, sillä maantiet olivat huonoja ja satojen kilometrien matka vei paljon aikaa hevoskyydillä taitettuna. Runsaasti suolattunakin kala olisi pilaantunut ennen perille pääsyä.
Lähialueiden asukkaat pitivät munkkien toimintaa riistokalastuksena.
Ragnar Backström
Munkit rakensivat Langinkoskelle 1800-luvun alussa ortodoksisen kappelin eli tsasounan, joka seisoo edelleen alkuperäisellä paikallaan kosken äärellä.
Oikeustaisteluita kalastuksesta
Munkkien usko ei sallinut lain rikkomista. Tästä huolimatta munkit eivät noudattaneet kalastusaikoja ja -rajoituksia ja riitaantuivat alueen asukkaiden kanssa. Muiden rikkomusten ohella asukkaita kismitti munkkien kalastustapa.
– Munkit olivat rakentaneet ajanmukaisen ja tehokkaan kalastusvälineen, jolla sai kerralla paljon kalaa. Lähialueiden asukkaat pitivät munkkien toimintaa riistokalastuksena ja päättivät yhteistuumin olla käyttämättä vastaavia välineitä.
Asukkaat haastoivat munkit oikeuteen. Oikeudenkäyntiin erikoistunut munkkiveli Magarios esitti asukkaita kohtaan vastasyytöksiä ja onnistui lykkäämään asioiden käsittelyä useaan otteeseen.
Kansalaiset yrittivät nostaa uusia haasteita, mutta asia jäi loppujen lopuksi käsittelemättä. Munkeilla oli takanaan Pietarin ortodoksisen kirkon ylin johto, joka osaltaan auttoi munkkeja selviämään kiistatilanteista.
Kalatarinan loppu
Munkkien kalakauppa koki kuolemansa syksyllä 1809, kun Ruotsi ja Venäjä solmivat Haminan rauhan ja Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle. Ruotsinsalmen varuskuntakaupunki tuli tiensä päähän, eikä menekkiä lohelle enää ollut. Munkit jättivät Kymijoen taakseen ja luostari purettiin.
Kesällä 1887 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna vierailivat Langinkoskella ja ihastuivat paikkaan. Keisaripari rakennutti kosken äärelle kalastusmajan, josta Langinkoski tunnetaan.
Aleksanteri III menehtyi vuonna 1894 munuaistulehdukseen vain 49-vuotiaana. Valtaan astunut Nikolai II ei innostunut kalastuksesta. Hän vieraili Langinkoskella vain kerran vuonna 1906.
Suomen itsenäistyttyä kalastusmaja siirtyi valtion omistukseen. Rakennus on entisöity lähes samanlaiseksi, kuin se oli valmistuttuaan.
Kalastusoikeus säilyi Valamon luostarilla 1950-luvulle saakka, jolloin Suomen valtio lunasti oikeudet itselleen.
Vedenpinta on laskenut joen yläjuoksulle rakennettujen voimalaitosten myötä. Runsaslukuiset lohet nousevat kuitenkin yhä samoja reittejä kutupaikoilleen Langinkoskelle ja Siikakoskelle.