Kun metsästäjä-keräilijä sai niin suuren saaliin, ettei hän kyennyt sitä yksin syömään, minne hän varastoi loput? Tietenkin kavereidensa vatsalaukkuun. Kun kaverit myöhemmin saivat suuren saaliin, he maksoivat takaisin ja säilöivät ylijäämän takaisin ystävänsä vatsalaukkuun. Näin kaikki saivat syödäkseen.
Jos tämä kuulostaa järkevältä, sitähän se on, ja näin me toimimme edelleen. Emme suhteessa ravintoon, vaan suhteessa tietoon. Tietoa on niin paljon, ettemme voi säilyttää kaikkea omassa päässämme. Siksi varastoimme suurimman osan tiedosta toisten ihmisten päihin. Emmekä vain toisten päihin, vaan myös kirjoihin, tietokoneisiin ja tietokantoihin.
Tällä varastoimisella on yllättävä psykologinen vaikutus. Jos nimittäin tiedämme, että tieto on olemassa Googlessa tai professorin päässä, se on melkein kuin tietäisimme asian itsekin.
Kyse on tietenkin vain tietämisen illuusiosta, mutta sen varassa tässä aika pitkälle eletään
Toisin sanoen, vaikka meidän omassa päässämme ei ole tietoa, toisten tietäminen saa meidät tuntemaan itsemmekin hieman älykkäämmäksi.
Tämä ei ole yksityisajattelua, vaan perustuu tutkimukseen. Seuraavassa yksi esimerkki: Toronton yliopiston professori Steven Slomanin laboratoriossa kerrottiin vapaaehtoisille tuoreista tieteellisistä löydöistä. Löydöt olivat kuviteltuja, mutta eivät koehenkilöt sitä tienneet. Yksi näistä löydöistä olivat valoa hohtavat kivet.
Yhdelle ryhmälle kerrottiin, että tutkijoilla ei ole vielä mitään hajua siitä, miten kivet tuottavat valoa. Kun vapaaehtoisilta tämän jälkeen kysyttiin, mitä he tietävät kivien valontuotannosta, vastaus oli ei mitään. Miten he olisivatkaan voineet tietää, kun tutkijatkaan eivät vielä tienneet.
Toiselle ryhmälle kerrottiin sama asia, mutta lisäksi, että tutkijat olivat jo jonkin verran jyvällä sen ymmärtämisessä, miten kivet valoa tuottivat. Mielenkiintoisesti tässä ryhmässä tiedettiin jo vähän kivien valontuotannosta; olivathan tutkijatkin jo onnistuneet jotakin selvittämään.
Oma tietämättömyytemme ei kuitenkaan ole este julistaa vaikka mitä
Jos siis olet koskaan kuullut tutkimuksesta, jossa Googlessa surffailu sai ihmiset tuntemaan itsensä älykkäämmäksi ja tietoviisaammaksi, kyse on juuri tästä ilmiöstä. Tietäminen ja tietämisen tunne ovat kaksi eri asiaa, ja jälkimmäinen on tarttuvaa.
Jos sinä tiedät, jotain siitä tarttuu minuunkin. Kyse on tietenkin vain tietämisen illuusiosta, mutta sen varassa tässä aika pitkälle eletään.
Hetkinen, sanoiko kolumnisti juuri, että elämme tietämisen illuusion varassa? Et kai sentään puhu minusta? Kyllä minä tiedän mitä tiedän. No niin sinä luulet, koska illuusio on vahva.
Coloradon yliopiston professori Philip Fernbach on tuottanut vahvan tutkimusnäytön siitä, millaista tietämisen illuusio on. Hän on kutsunut vapaaehtoisia laboratorioon ja pyytänyt heitä kertomaan, miten yksinkertaiset asiat toimivat. Miten toimii termostaatti? Miten toimii WC-pönttö? Mistä vesi tulee hanaan ja mitä sille tapahtuu kun se valuu viemäriin?
Ihmiset kuvittelevat tietävänsä näistä asioista paljon, mutta kun heidän täytyy selittää vaihe vaiheelta, miten tavalliset arkipäiväiset asiat toimivat, heidän tietämisessään on aina suuria aukkoja. Nämä aukot kuroo yhteen tietämisen tunne.
Entäpä sitten asiantuntijat? Miten he pärjäävät testissä? He pärjäävät odotetusti maallikoita paremmin, mutta mitä yksityiskohtaisemmalle tasolle mennään jopa heidän omassa erikoisalassaan, löytyy paljon asioita, mitä he vain luulevat tietävänsä, mutta eivät oikeasti tiedä.
Tietäminen ei ole kilpailua, jossa on tarkoitus voittaa, vaan kaikella uudella tiedolla on vain yksi tehtävä: auttaa näkemään monimutkainen kokonaisuus tarkemmin
WC-pöntöt ja termostaatit ovat vielä melko yksinkertaisia. Mutta mitä tietoa meillä on seuraavista kysymyksistä: Millaisia seurauksia sillä olisi, jos Suomi eroaisi EU:sta? Millaisia yhteiskunnallisia seurauksia sillä on, jos maapallon keskilämpötila nousisi vaikkapa 4 astetta? Jos emme osaa selittää WC-pöntön toimintaa, miten ikinä voimme kuvitella, että me itse asiassa tietäisimme totuuden näin äärettömän monimutkaisista kysymyksistä?
Oma tietämättömyytemme ei kuitenkaan ole este julistaa vaikka mitä: Suomi ulos EU:sta! Ilmastonmuutos on huijausta! Mitä enemmän tietämisen tunne vallitsee, sitä enemmän ihmisten asenteet lukittuvat yhteen näkökulmaan.
Tutkimuksissa yksi tapa, jolla lukkiutuneisiin asenteisiin on voitu vaikuttaa, on ollut se, että ihmiset ovat tulleet tietoisiksi omasta tietämättömyydestään. Kun ihmiset tietävät, miten vähän he todellisuudessa tietävät, romukoppaan joutavat myös kärkevimmät profetiat.
Olisikin hyvä jos oppisimme ajattelemaan tietämisestä realistisemmin. Tietäminen on yhteistyötä. Tieto on talletettu moniin päihin, ja siksi tietämiseen tarvitaan monia päitä.
Tietäminen ei ole kilpailua, jossa on tarkoitus voittaa, vaan kaikella uudella tiedolla on vain yksi tehtävä: auttaa näkemään monimutkainen kokonaisuus tarkemmin. Siksi jokainen panos, joka tuo uutta tietoa, on arvokas.
Olisi myös hyvä, jos tunnistaisimme paremmin eron tietämisen ja tietämisen tunteen välillä. Se on tietämisen tunne, joka vie meidät niin usein vastakkain. Mutta tietäminen – koko kuvion riippumaton, rehellinen ja monipuolinen tarkastelu – se voi meidät vastakkainasetteluista vapauttaa.
Jani Kaaro
Jani Kaaro on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.