Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kontinen ja Watson etenivät Wimbledonissa jatkoon

Henri Kontinen ja britti Heather Watson aloittivat Wimbledonin tennisturnauksen sekanelinpelin mestaruuden puolustamisen vakuuttavalla avauskierroksen voitolla.

Heather Watson ja Henri Kontinen.
Kuva: AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kontinen ja Watson kaatoivat avausottelussaan Serbian Nenad Zimonjicin ja Valko-Venäjän Viktoria Azarenkan lukemin 6-3, 6-4.

Watsonille ja Azarenkalle perjantai toi tuplakohtaamisen, sillä he olivat aiemmin tänään vastakkain naisten kaksinpelin kolmannella kierroksella.

Tuon kamppailun Azarenka vei nimiinsä kolmessa erässä, mutta sekanelinpelissä osat vaihtuivat. Azarenka on vasta palannut äitiyslomaltaan peleihin.

Kontinen ja Watson kohtaavat toisella kierroksella Pakistanin Aisam-ul-Haq Qureshin ja Saksan Anna-Lena Grönefeldin. Qureshi/Grönefeld on sijoitettu turnauksessa 13:nneksi.

Sekanelinpelin toisen kierroksen ottelut on merkitty turnausohjelmaan tiistaille ja keskiviikolle.

Kontinen on Wimbledonissa mukana myös nelinpelissä, jossa hän on edennyt australialaisparinsa John Peersin kanssa toiselle kierrokselle.

Tappio sytytti Watsonin taistelemaan

Kontisen mukaan tappio sisuunnutti Watsonin.

- Heather totesi, ettei hän halua kokea samana päivänä kahta tappiota. Juttelimme ennen peliä, ja hän lähti otteluun ihan positiivisena ja hyvillä mielin, Kontinen kertoi.

- Mutta olihan se tietysti vaikeaa, kun piti latautua tunnissa uuteen otteluun. Pelasimme silti hyvän ottelun.

Kontinen ja Watson kohtaavat toisella kierroksella Pakistanin Aisam-ul-Haq Qureshin ja Saksan Anna-Lena Grönefeldin. Qureshi/Grönefeld on sijoitettu turnauksessa 13:nneksi.

Sekanelinpelin toisen kierroksen ottelut on merkitty turnausohjelmaan pelattavaksi tiistaina ja keskiviikkona.

Kontinen on Wimbledonissa mukana myös nelinpelissä, jossa hän on edennyt australialaisparinsa John Peersin kanssa toiselle kierrokselle.

Kontinen sai sekanelinpelissä lisätuntumaa ruohoalustaan, mutta muuten hän ei usko sen auttavan miesten nelinpelissä.

- Sekanelinpeli on kuitenkin aika erilaista, vapaampaa. Taisin tehdä tänäänkin juttuja, joita en olisi käyttänyt miesten pelissä, Kontinen tunnusti.

Suosittelemme sinulle