Talvi oli kohdellut Suomen toista vedenalaista luontopolkua Perämeren kansallispuistossa melko kovakouraisesti.
Vapaaehtoiset sukeltajat ja Metsähallituksen meribiologi Essi Keskinen urakoivat polun kesäkuntoon viikonlopun aikana. Töitä riittää, sillä enimmillään jäät olivat liikutelleet vedenpohjaan upotettuja infolaattoja jopa sata metriä.
– Polulla olevat kaksi hylkyä ovat lähinnä rantaa, mutta niistä kertova kyltti oli ajautunut kaikkein kauimmas kohti veneväylää, kertoo meribiologi Essi Keskinen.
Viikonlopun urakkana joukkiolla on etsiä meren pohjasta jäiden liikuttelemat tietokyltit, merkitä ne ja siirtää ne oikeille paikoilleen. Noin 400 metrinen rengasmainen luontopolku merkitään lopuksi laatalta toiselle veden alla johtavalla köydellä.
Luontopolun avaaminen on mennyt tänä kesänä melko myöhään viileän alkukesän ja myöhäisen jäidenlähdön vuoksi. Aikaisempina vuosina luontopolku on saatu kuntoon jopa toukokuun puolella.
Pohjoisen meriluonto on ainutlaatuinen
Perämeren kansallispuistossa, Selkä-Sarven ja Maa-Sarven saarten välissä sijaitseva vedenalainen luontopolku on kolmas lajiaan Suomessa. Vedenalainen luontopolku löytyy myös Saaristomereltä. Porin Reposaaressa on myös ollut vedenalainen luontopolku.
Perämeren luontopolku esittelee ainutlaatuista pohjoista merenpohjan luontoa.
– Täällähän on tämmöstä ruskeata vettä, niinkuin kaikkialla pohjoisessa. Siellä on pikkujärvisimpukoita, sellaisia simpukoita, jotka seisovat pystyssä mutapohjassa. Ja myöhemmin heinä-elokuun vaihteessa rupeaa olemaan oikein kaunis vedenalainen niitty, jossa on vaikka mitä lajeja, Keskinen luettelee.
Pohjassa on myös pari hylkyä sekä vieraskirja, johon jättää nimensä muutama kymmenen sukeltajaa kesäkaudessa.
– Siellä on muovinen kierrelehtiö ja muutama lyijykynä. Tosin nyt en tiedä, missä kunnossa se on talven jäljiltä.
11.7. 2017 klo 12.34 Lisätty tieto Reposaaren luontopolusta, täsmennetty juttua siltä osin.