MUHOS Muhoksen kunta on saanut oman Walk of Fame -muistomerkin. Mallia on otettu Hollywoodista, tosin puitteet ovat muhoslaiset. Torin esiintymislavan juurella on esillä nyt 10 tähteä.
Samalla Muhoksen tori julistettiin virallisesti Armin aukioksi.
Miss Universum vuodelta 1952 Armi Kuusela on tunnetuin muistomerkin saaja. Kuusela lähetti tervehdyksen tapahtumaan.
Oman Walk of Fame -tähden saivat seuravat tahot:
Kristoffer Toppelius, Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -sadun keskushenkilö. Muhoksella on Koivu ja tähti -kulttuurikeskus, Piilopirtin polku ja Toppeliuksen muistokivi. Kaikki juontaa juurensa 1700-luvulle Isonvihan aikaan.
Pehr Gullsten, tunnettiin myös nimillä Pehr Jacobsson Kuckoin ja Pekka Jaakonpoika Kukkonen. Kalevainen runonlaulaja ja lukkari Oulujokilaaksossa, joka syntyi Muhoksella 1770 ja kuoli Rovaniemellä 1825.
Paikallinen kirkonmies Carl Jacob Frosterus. Rovasti, Muhoksen seurakunnan pitkäaikaisin ja merkittävin kirkkoherra (1778–1854). Hänen yli 30-vuotinen toimikautensa sijoittui vuosiin 1821–1854.
J. P. Valkola, Valtiopäivämies Suomen säätyvaltiopäivillä. Valkoila oli aikansa valistuneimpia muhoslaisia talonpoikia. Hänen uransa huippukohtana pidetään valintaa valtiopäiväedustajaksi vuosille 1877–1878, varsinkin kun talonpoikien oli erittäin vaikea päästä edustamaan säätyään.
**Yrjö Kesti **puolestaan oli itsenäisen Suomen ensimmäinen muhoslainen kansanedustaja 1930-luvun alkuvuosina. Hän syntyi Oulussa vuonna 1885, mutta teki elämäntyönsä Muhoksella.
Mestaripainija** Kalle Anttila** syntyi Muhoksella 1887 ja kuoli Helsingissä 1975. Hän voitti kaksi olympiakultaa: vapaapainissa 1920 Antwerpenissa ja kreikkalais-roomalaisessa painissa 1924 Pariisissa.
**Hilda Musta, Muhoksen Mimmi **on Reino Helismaan vuonna 1951 kirjoittaman laulun hahmo, joka esiintyi myös Helismaan käsikirjoittamassa elokuvassa Muhoksen Mimmi, vuodelta 1952. Hilda Maria Mustaa (1912–1993) on pidetty vahvimmin Helismaan Mimmin esikuvana.
Armi Kuusela on kautta aikojen kuuluisin muhoslainen Suomessa ja maailmalla. Miss Universum vuodelta 1952. Kuuselan valinta Kaliforniassa Miss Universumiksi 1952 villitsi kansan ja nostatti muhoslaisten ohella kaikkien muidenkin suomalaisten itsetunnon korkealle.
Taitelija Terttu Jurvakainen taidemaalari, runoilija ja opettaja. Edelleen paikkakunnalla vaikuttava Jurvakainen perusti vuonna 1979 Muhokselle oman gallerian ja jäi päätoimiseksi taiteilijaksi.
Sentenced, metallimuusikin kuuluisuus, nyt jo uransa päättänyt yhtye. 1980-luvulla Suomeen saapuneen death metal -musiikin varhaisina edustajina heidät tunnisti kylän raitilla pitkistä tukista. Yhtye esiintyi ja sai suosiota aina Ameriikkaa myöten.