Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

HS: Kokoomus haluaa sähköautojen pikalatauspisteet pakollisiksi huoltoasemille

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen mukaan yhden pikalatauspisteen hinta on noin 20 000 euroa.

Kai Mykkänen
Kai Mykkänen Kuva: Toni Määttä / Yle
Salla Vuolteenaho
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokoomuksen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen kertoo Helsingin Sanomissa, että kokoomus aikoo esittää budjettiriihen yhteydessä pakollisia sähköautojen latauspisteitä. Latauspisteet tulisivat kaikille valtateiden varrella oleville huoltoasemille.

Suomen hallitus on ilmastostrategiassaan sitoutunut vähentämään liikenteen kasvihuonepäästöjä vuoteen 2030 mennessä puoleen vuoden 2005 tasosta. Anne Bernerin (kesk.) johdolla toimivan parlamentaarisen liikennetyöryhmän on määrä antaa esitys keinoista tavoitteen saavuttamiseksi elokuussa. Päätöksiä tehtäisiin syksyn budjettiriihessä.

Lue mitä ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoi aiemmin tällä viikolla Ylen Kova talous haastattelussa sähköautojen ostotuesta. Tiilikainen ei pidä Norjan mallin mukaista ostotukea todennäköisenä Suomessa käyttöön otettavaksi.

Mykkäsen mukaan kattava pikalatausverkosto olisi yksi kustannustehokas keino. Valtiolle ohjelma maksaisi enintään noin viisi miljoonaa euroa, Mykkänen sanoo.

– Suomi voisi olla se maa, joka ensimmäisenä harppaisi tässä pikalatausverkostossa eteenpäin niin, että valtateiden varrella sijaitsevilla huoltoasemilla olisi velvoite tarjota aina pikalataus, Mykkänen sanoo.

Mykkänen arvioi Helsingin Sanomille, että yksi pikalatausasema maksaisi noin 20 000 euroa. Mykkäsen mukaan hinta ei ole liian korkea suhteessa huoltoasemien liikevaihtoihin.

– Nykyisinkin latauspisteisiin on myönnetty 30 prosentin tukia valtiolta, ja lisäksi latauspisteiden käyttöönottoon voisi olla esimerkiksi kolmen vuoden ohjelma.

Suosittelemme