Ensimmäinen kerta oli jännittävä. 12-vuotias Markus (nimi muutettu) oli varastanut tussin ja hän piirsi sillä merkin, tägin, huoltoaseman vessan seinään Kuopiossa. Esimerkki töhrimiseen tuli kaveriporukasta ja tuolloin pinnalla olleesta hip hop -kulttuurista.
Ensimmäinen kerta sai heti aikaan adrenaliinia ja jännitystä.
– Se lähti heti lapasesta, nyt 26-vuotias Markus muistelee.
Merkkejä, tägejä ja töherryksiä piti olla kohta tekemässä joka paikkaan. Markuksen käyttämä merkki päätyi Kuopiossa kaikkiin mahdollisiin pintoihin, joihin tussi vain tarttui. Yleensä oma merkki jätettiin sähkökaapin kylkeen tai kaupan ikkunaan. Rauhaan jäivät vain yksityisten omaisuus ja kirkot, vaikka Markus ei ole mitenkään uskonnollinen.
Myös toisten kädenjälki oli koskematonta. Tägi- ja graffitimaailman sääntöihin kuuluu se, että toisen tekemän päälle tai lähelle ei omaa merkkiä jätetä. Eikä muuhunkaan taiteeseen kosketa.
Omassa tapauksessa ei voi syyttää kotioloja.
– Kerran töhertelin jotain patsasta ja sain siitä noottia vanhemmilta kavereilta.
Välillä töhriminen oli jokapäiväistä, välillä satunnaisempaa. Kun jotain rikottiin tai töhrittiin, hän ei ajatellut, että joku saattoi senkin omistaa.
– Itse asiassa en välttämättä edes ymmärtänyt sanaa omistaminen.
Levoton lapsi
Töhryjen ja muun ilkivallan jälkien siivoaminen maksaa Kuopion kokoisessa kaupungissa kuusinumeroisen summan joka vuosi. Paikalliset Facebook-ryhmät täyttyvät tympääntyneistä kuvapostauksista, jotka alkavat sanoilla "Kenen kullannuput..." Ihmisten on mahdotonta ymmärtää, miksi joku haluaa tärvellä toisen omaisuutta omaksi huvikseen.
Miksi Markus teki niin? Hän sanoo olleensa sekä koulukiusattu että koulukiusaaja, erolapsi että levoton sielu. Mikään niistä ei hänestä kuitenkaan anna yksittäistä vastausta. Hänestä toiminta oli yleistä pahan olon purkamista.
Alkoi ennemmin kiinnostaa maalata hienoja kuvia kuin töhriä.
– Omassa tapauksessa ei voi syyttää kotioloja. Vaikka rahaa ei missään vaiheessa ollut hirveästi, ei kasvatuksessa ollut mitään vikaa.
Koulussa oli kirjattu ylös, että Markuksella on töhrimisongelma. Koulukirjat täyttyivät merkeistä ja piirroksista, eikä opiskelu kiinnostanut. Tai olisi voinut kiinnostaakin, jos joku olisi ymmärtänyt, millaisesta muotista hänet on valettu ja miten hän oppii.
Pojan yleinen levottomuus alkoi jo ala-asteella. Se heijastui julkisiin tiloihin yleisenä ilkivaltana ja kauppoihin varastamisena.
– Se oli aika villiä menoa. Kaveriporukassa oli aika paljon sellaisia, jotka eivät olleet missään ohjatussa toiminnassa mukana. Eikä kaikilla ollut esimerkiksi ollut kotiintuloaikoja ja kun löytyi sellainen porukka, jossa hölmöillä, niin sittenhän sitä hölmöiltiin.
Ja Markushan hölmöili urakalla. Yhdessä porukassa hän teki tägejä, myöhemmin taiteellisempia graffiteja, ja toisessa rötösteli.
– Olin aika rasavilli ja vanhemmat olivat sen takia aika voimattomia. En välttämättä tullut koulusta kotiin ja saatoin olla yön pois kotoa, Markus kuvailee nuorta itseään.
Yöt lähiöissä töhrien
Markuksen kotona elettiin tiukalla budjetilla, ja esimerkiksi viikkoraha oli vieras käsite pojalle. Töhrimistä varten tarvittiin kuitenkin tusseja ja kun rahaa ei ollut, varastettiin välineet.
– Se oli ihan perusjuttuja, että lähdettiin kauppaan ja laitettiin hihat täyteen tusseja. Sitten mentiin kylille ja saatettiin kiertää useita lähiöitä ja valvoa kokonaisia öitä ihan vain piirrellen joka paikkaan niin kauan kuin maalia riitti.
Aina Markus ei varastanut tusseja, vaan teki niitä itse. Tarkoitus oli saada aikaan tusseja, joiden jälki jää mahdollisimman tiukasti pintaan kiinni. Mustekynistä muste purkkiin, muutamaa ainetta sekaan ja töhertämään.
– Ei se varmaan ole mikään yleinen tapa. Olen aina ollut kaikessa sellainen väkertäjä ja improvisoija, Markus kertoo.
14-vuotiaana pelkkä tägien tekeminen alkoi tuntua turhalta.
– Alkoi ennemmin kiinnostaa maalata hienoja kuvia kuin töhriä.
Spraymaalien ja graffitien tullessa mukaan kasvoi itsehillintä. Paikat ja aiheet valikoituivat tarkemmin. Samalla touhusta tuli astetta vakavampaa.
– Meillä oli radiopuhelimet mukana. Siihen saatettiin kertoa vaikka, jos koiranulkoiluttaja oli tulossa.
16-vuotias ja kymmenien tuhansien velat
Taiteellinen puoli kiinnosti Markusta graffiteissa, mutta muunlainen ilkivalta jatkui rinnalla. Toisen porukan kanssa rikottiin edelleen paikkoja, tehtiin murtoja ja käytettiin päihteitä. Jos graffiteja onnistui tekemään salassa, ei sama onnistunut tihutöiden kanssa. Niistä Markus jäi kiinni.
– Silloin alkoi miettiä, että mitä muuta haluaa elämässä tehdä kuin rikkoa paikkoja.
Roolinsa oli silläkin, että Markus seurusteli tuolloin tytön kanssa, joka "ei ollut ongelmatapaus".
Ilkivalta loppui yhtä helposti kuin se oli alkanutkin. Sitä, mihin Markus viimeisen merkkinsä teki, hän ei muista. Seikalla ei ole oikeastaan merkitystä, vain päätöksellä lopettaa.
Ne ihmiset, jotka tunsivat minut silloin, eivät tunnista samaksi ihmiseksi.
Markus oli tuolloin 16-vuotias. Nuoren miehen kontolla oli kymmenien tuhansien eurojen laskut ja korvausvaateet. Varsinaisesta töhertelystä hän jäi kiinni vain kolme kertaa viiden vuoden töhertelyhistoriansa aikana. Yhden kerran hänet oli otettu huostaan, koska vanhemmat olivat voimattomia pojan kanssa.
Kiinnijääneistä ilkivallantekijöistä suuri osa on nuoria. Itä-Suomen poliisin rikoskomisario Pekka Jäntin mukaan nuoret eivät välttämättä ymmärrä, että teosta voi seurata vahingonkorvauksia, vaikka ei joutuisikaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.
– Tällöin töhrimisestä saattaa tulla aika isojakin korvausasioita, joita jossakin vaiheessa voi joutua maksamaan.
Luovuttajan rooli olisi ollut helppo
Tänä päivänä Markuksella on asiat kunnossa ja hän on velaton, opiskellut ja työelämässä mukana oleva nuori aikuinen.
– Ne ihmiset, jotka tunsivat minut silloin, eivät tunnista samaksi ihmiseksi.
Tie tähän hetkeen ei ole ollut mutkaton. Aiikuiseksi on pitänyt kasvaa kantapään kautta, kun luottotiedot eivät ole olleet kunnossa ja käytännön asiat asunnon hankkimisesta puhelinliittymän saamiseen eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä.
– Monessa kohtaa olisi ollut helppo luovuttaa, Markus myöntää.
Harmittaako Markusta levoton nuoruus? Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Töhertelystä hän ei ole ylpeä, mutta toisaalta hän kokee, että jonkinlainen rajojen hakemisen vaihe tulee kaikille jossain vaiheessa eteen. Ehkä ne kouluaikojen kunnolliset kokeilevat nyt aikuisena rajojaan muilla tavoin.
– Sen se on jättänyt jälkeensä, että tänä päivänä haluaa tehdä enemmän työtä sen eteen, että voisi auttaa sellaisia tyyppejä, jotka eivät mahdu totuttuun muottiin.
Tätä Markus pystyy tekemään esimerkiksi työn kautta.
Jos Markus tänä päivänä kesken kaupunkikävelyn törmäisi töhertelijään, mitä hän sanoisi tälle?
– En oikeastaan tiedä, miten reagoisin. Varmaan hämmentyisin ja saattaisin kertoa pienen tarinan.