Puolan presidentti Andrzej Duda estää veto-oikeudellaan kahden kiistellyn lain voimaantulon. Hallituksen ajamat lait olisivat opposition ja EU:n mukaan vieneet Puolan oikeusjärjestelmän riippumattomuuden.
– Olen päättänyt lähettää korkeinta oikeutta ja kansallista oikeusneuvostoa koskevat lait takaisin sejmiin (parlamentin alahuoneeseen), Duda sanoi televisiopuheessa.
Lakien mukaan poliitikot olisivat saaneet oikeuden nimittää korkeimman oikeuden tuomarit sekä enemmistön jäsenistä neuvostoon, joka valitsee eri oikeusistuimien tuomarit.
Parlamentin molemmat kamarit olivat jo hyväksyneet lait. Hallituspuolue Laki ja oikeus on enemmistössä sekä sejmissä että senaatissa.
Oikeusjärjestelmään suunnitellut uudistukset ovat nostattaneet Puolassa suuria mielenosoituksia. EU:n komissio uhkasi viime viikolla Puolaa mahdollisella rangaistusmenettelyllä ja kehotti hallitusta jäädyttämään uudistukset.
Veto-oikeutta käyttäessään Duda asettui poikkeuksellisesti eri linjalle kuin Laki ja oikeus -puolueen vaikutusvaltainen puheenjohtaja Jaroslaw Kaczynski.
Duda valittiin presidentiksi Laki ja oikeus -puolueen ehdokkaana ja hän on tähän asti tukenut hallitusta sen uudistushankkeissa.
Lähteet: Reuters, AFP, AP