150 vuotta sitten Suomessa elettiin erittäin ankaria aikoja. Kesät olivat kylmiä ja sateisia, talvella oli ankara pakkanen. Vilja kuoli peltoon ja perunat mätänivät maahan, ulkomailta tulleet viljalaivat eivät päässeet satamiin.
Niukkuudessa eläminen oli suomalaisille tuttua, mutta vuonna 1866 he alkoivat nähdä pahempaa nälkää kuin koskaan ennen. Nälkiintyneinä he lähtivät vaeltamaan suurin joukoin – etsimään töitä, kerjäämään ja lopulta vaikka varastamaan.
Kolmen vuoden aikana nälkään ja sen heikentäminä tauteihin kuoli 200 000 ihmistä, noin kymmenesosa Suomen väestöstä.
Suomen historiankirjoitukseen nälkävuosista on kuitenkin jäänyt varsin vähän jälkiä. Siellä täällä kirkkomaan kulmassa on vaatimaton muistomerkki. Kuvia on harvoin, useimmiten on vain tekstiä. Tavallinen on raamatunlause ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”.
Tutkija tekee salapoliisityötä
Irlannissa koettiin raju nälkäkriisi parikymmentä vuotta ennen Suomea. Tuo nälänhätä on vielä tänäkin päivänä iso ja keskeinen osa kansallista omakuvaa.
Nälkään kuolleiden ja sitä siirtolaisina paenneiden muistomerkkejä on Irlannissa paljon, ja ne ovat näkyvillä paikoilla. Nälänhädällä on myös oma museo.
Irlantilainen akatemiatutkija Andrew Newby on vertaillut Suomen ja Irlannin suhtautumista nälkäkatastrofeihinsa. Hän on myös tehnyt salapoliisityötä jäljittäessään Suomesta lähes sata nälkävuosien muistomerkkiä muun muassa paikallislehtien vanhojen uutisten perusteella.
Moni muistomerkki on vielä löytymättäkin. Esimerkiksi Ristiinasta hän on etsinyt sellaista turhaan, vaikka tietää sen olevan jossakin pensaikon kätkössä. Newbyn paikallistamien muistomerkkien kuvia näet tästä linkistä.
1800-luvun puolivälissä Suomi kuului Venäjään, mutta sillä oli autonominen asema ja se tavoitteli paikkaa kansakuntana, vaikka itsenäisyyden saavuttamiseen kuluikin vielä puoli vuosisataa.
Irlantia hallittiin Britanniasta, britit omistivat maat. Niinpä heillä kuului myös vastuu hätäavusta. Kriisin jälkeen sitä käytettiin voimakkaasti Irlannin kansallistunteen rakentamisessa.
Autonomisella Suomella sen sijaan oli oma hallinto ja oma vastuu siitä, miten nälänhätää yritettiin estää. Newbyn mukaan se on merkittävä syy siihen, ettei nälänhätä päätynyt historiankirjoihin samalla tavoin kuin Irlannissa.
Suomi halusi osoittaa, ettei se tarvinnut Venäjän apua.
Andrew Newby
– Samat miehet, fennomaanit, jotka kirjoittivat Suomen historiaa, olivat olleet vastuussa siitä, miten nälänhätään reagoitiin. He eivät halunneet syyttää Venäjää, vaan olla sen kanssa tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.
He halusivat osoittaa, ettei Suomi tarvinnut Venäjän apua, vaan pystyi seisomaan omilla jaloillaan, Andrew Newby sanoo.
Suomen kansakunta eli syntymävaihetta
Valtiomies J. V. Snellmanin johdolla myös suojeltiin Suomen omaa valuuttaa, markkaa, joka oli otettu käyttöön vain joitakin vuosia aiemmin. Se vaikutti lainapolitiikkaan, sillä Snellman halusi osoittaa ulkomaille Suomen taloudellista vakautta.
Kaikkiaan juuri 1860-luku oli äärimmäisen tärkeä Suomen kansakunnan synnyssä, eikä Newby syytä hallitusta välinpitämättömyydestä nälkäisten suhteen.
– Jälkikäteen on helppo sanoa, että asiat olisi ehkä voinut hoitaa toisin, mutta edelleenkin on vaikea nähdä, millä keinoilla nälänhätä olisi ollut paremmin estettävissä.
Rautatietä pidettiin muistomerkkinä
Töiden ja elannon tarjoamiseksi Suomessa alettiin rakennuttaa kanavia ja rautateitä. Ratatyömaa osoittautui samalla monen kohtaloksi. Nälkävuosien muistomerkkejä jäljittänyt Newby löysi monia juuri radanvarsipaikkakunnilta.
– Fennomaanien retoriikassa itse rautateitä pidettiin muistomerkkeinä. Heidän mukaansa patsaita ei tarvittu, koska rautatie oli muistus Suomen ahkerasta ja kärsivästä kansasta ja hyödytti samalla tulevia sukupolvia.
Newby kertoo, että viime vuosien nälkävuositutkimuksissa on alkanut tulla esille myös soraääniä. Jotkut Helsingissä pitivät maaseutuväestöä laiskana tai arvelivat, että maalaiset piti jollakin tavoin pakottaa muuttamaan tapojaan.
Britit pommittivat ensin ja auttoivat sitten
Suurten nälkävuosien juuret olivat jo 1850-luvulla, Krimin sodassa, josta Suomessa lauletaan Oolannin sotana, ja peräkkäisissä katovuosissa.
– Britit pommittivat Suomen länsirannikkoa ja tuhosivat viljavarastoja. Ensimmäinen ponnistus nälänhädän helpottamiseksi oli jo tuohon aikaan. Toipuminen oli vaikeaa, koska sadot olivat heikkoja siitä saakka, kymmenen vuoden ajan.
Suomi ei kuitenkaan jäänyt suurten nälkävuosien kriisissään yksin. Taloudellista apua tuli kaikkialta Euroopasta, joskin usein liike- tai muiden yksityisten yhteyksien kautta, ei välttämättä hallituksilta, Newby kertoo.
– Krimin sodan takia huonoa omaatuntoa poteneilta briteiltä saatiin apua, kuten myös pohjoismaisilta naapureita ja Venäjän keskiluokalta ja aristokraateilta. Unkarilaiset auttoivat, koska kokivat suomalaiset sukulaisiksi, Newby luettelee.
Väestökato koetteli Suomea ja Irlantia eri tavoin
Yksi syy siihen, miksi Irlanti ja Suomi suhtautuvat nälkäkriiseihinsä eri tavoilla, on se, että Suomi toipui kymmenen prosentin väestökadostaan nopeasti.
Irlanti menetti asukkaistaan miljoonan kuolleina ja miljoonan Amerikkaan. Koko väestöstä se oli viidennes. Vaikutukset ovat lakanneet näkymästä vasta parina viime vuosikymmenenä.
Tutkija Andrew Newby arvelee, että Suomen oli tuostakin syystä helpompi ajatella, että nälkäkatastrofissa oli ollut kyse uuden kansakunnan taloudellisista synnyinkivuista, ei ulkopuolelta aiheutetusta kriisistä.
Suomessa tekemiensa tutkimusten perusteella Newby on sitä mieltä, että myös Irlannissa nälänhätä voitaisiin nähdä hieman toisinkin. Ehkä ainoa syy ei ollutkaan se, että Irlantia hallittiin Lontoosta.
– Suomen esimerkki osoittaa, että maalla voi olla kehittynyt hallinto, joka tekee oman päätöksensä, ja silti sinne iskee nälänhätä. Ehkä olisi voinut käydä niinkin, että Länsi-Irlannissa olisi nähty nälkää, vaikka hallinto olisi ollut Dublinissa.