Murha ei vanhene eikä sitä sovita mikään rangaistus. Entä kansanmurha? Rikokset ihmisyyttä vastaan?
Kehitystä tapahtuu monella alueella mutta ainoaa todellista edistystä on ihmiskunnan eettinen evoluutio. Niin yksittäisen pienen ihmisen kuin kansakunnankin arvokkuus määrittyy siitä, viekö tämä asioita hyvään vai huonoon suuntaan.
Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen olisi pelkän hymistelyn lisäksi hyvä katsoa menneisyyden peiliin myös kriittisesti ja tehdä jokin moraalisesti merkitsevä ele. Jokin menneisyyden hallinnan täsmäisku, joka ottamalla kantaa maailmanhistoriaan sysäisi eettistä evoluutiota eteenpäin.
Mikä se voisi olla?
Vastaus löytyy Helsingin kantakaupungin korkeimmalta kukkulalta puiden siimeksestä, jossa suomalaiset yhä pakotetaan palvomaan Lenin-setää.
Maj-Lis Rosenbröijer voitti 1960-luvun alussa Alppipuiston eteläisimmästä saarekkeesta järjestetyn suunnittelukilpailun. Täällä Linnanmäen ja Kulttuuritalon kainalossa voi kylmänäkin kesänä kokea sen ihmeen, että astuu sisään taideteokseen, joka kaikkien aistien kautta tartuttaa ihmiseen hyvin kokonaisvaltaisen olemassaolon tunteen. Minulle tämä puisto on selittämättömällä tavalla täydellinen – siinä mielessä kuin jokainen onnistunut taideteos on: sitä ei halua muuttaa vaan sille haluaa antautua.
Juuri tämä suomalaisen puistotaiteen helmi nimettiin uudelleen vuonna 1970 sen kunniaksi, että Neuvostoliitossa vietettiin V.I. Leninin satavuotisjuhlavuotta. Siitä alkaen on neuvostoimperialismin kalmankoura ojentunut puistossa kulkijoiden ylle ja levähtäessään he joutuvat istumaan ihmishirviön syliin.
Minusta puiston nimi tulisi muuttaa joko Maj-Lis Rosenbröijerin tai Ukko Pekan (Svinhufvud) puistoksi.
Verratkaa Venäjää Saksaan, joka edes jossain määrin on pantu kantamaan syyllisyyttä holokaustista
On makuasia, haluammeko Alppipuiston korkeimman osan nimellä tehdä kunniaa herkälle suomalaiselle taiteilijalle vai itsenäisen Suomen kantajäärälle, mutta on täysin väärin tehdä sillä kunniaa väkivaltaiselle bolsevistiselle hirmuhallitsijalle, joka johti proletariaatin diktatuuria ja teki venäläisestä imperiumista kansojen hautausmaan.
Olen ottanut asian puheeksi johtavien poliitikkojemme kanssa ja vastaus on aina sama: meillä Suomessa ei ole tapana muutella paikkojen nimiä.
Tuskin mikään osoittaa heikompaa moraalia kuin vedota konventioihin silloin kun olisi mahdollisuus oikaista menneisyyden virheitä ja edistää ihmiskunnan eettistä evoluutiota. Ja sitä paitsi, eikö paikkojen nimiä muutettu juuri silloin, kun Helsinki (1970) ja Kotka (1979) nimesivät puistonsa Leninille?
Nyt kun pääkaupunki on saanut Jan Vapaavuoresta uuden ryhdikkään pormestarin ja hänellä on rinnallaan uudet energiset apulaispormestarit, he voisivat näyttää esimerkkiä eettisestä johtajuudesta pyyhkimällä hirmuhallitsija Leninin nimen pois sieltä, minne se on nimenomaan ympätty väkinäisesti täydentämällä puiston alkuperäistä nimeä.
Se olisi itsenäisyyden juhlavuoden symbolisesti arvokkain teko.
Mutta Suomi voisi tehdä enemmänkin.
Menneisyyden hallinta on nimenomaan niiden vastuulla, joilla on siihen mahdollisuus ja jotka ovat aiemmin osallistuneet vääryyksien kätkemiseen, kuten suomettumiskaudella tapahtui. Vuosituhannen vaihteessa esitin, että Suomi voisi Euroopan Unionissa ehdottaa kansainvälisen totuuskomission tai sen kaltaisen elimen perustamista selvittämään ja dokumentoimaan kommunismin rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Armollisuutta hokevilla on tapana ajatella, että ei pidä liikaa syyllistää rikoksen tekijöitä eikä nyt varsinkaan kansoja
Yllätyin ja järkytyin, kun suomalaiset vasemmistolaiset Jaakko Laakso etunenässä hyökkäsivät minua vastaan ja syyttivät kommunistien vainoamisesta. Esimerkiksi Erkki Tuomioja ilmoitti blogissaan, että ei lämpene ”tälle jälkijättöiselle moraalista verenhimoa tihkuvalle esitykselle kaikkien ideologisten oikeudenkäyntien äidiksi”.
Moinen kiihkoilu vastuuseen saattamista vastaan johtunee soimaavasta omasta tunnosta.
Joka tapauksessa nyt olemme nähneet, millaiseen moraaliseen rappiotilaan Venäjä on ajautunut. Verratkaa sitä Saksaan, joka edes jossain määrin on pantu kantamaan syyllisyyttä holokaustista ja muista kansallissosialismin rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Samalla tavoin kansainvälisen yhteisön olisi pitänyt ja pitäisi edelleen painostaa Venäjää. Ei ainoastaan neuvostovaltakunnan hallinto vaan valtaosa väestöäkin syyllistyi väkivaltaiseen kommunistiseen hallintotapaan. Esimerkiksi ilmiantoja tehtiin niin paljon, että lopulta järjestelmä tukkeutui koska kaikki oli ilmiannettu.
Menneisyyden hallinta on taistelua historian eettisestä suunnasta
Armollisuutta hokevilla on tapana ajatella, että ei pidä liikaa syyllistää rikoksen tekijöitä eikä nyt varsinkaan kansoja. Mutta totuudellinen vastuuseen saattaminen on ainoa tehokas tapa vaikuttaa historian moraaliseen suuntaan. Siksi on tärkeää että menneisyyttä hallittaessa joutuvat syyllisyyttä kantamaan kaikki jotka tavalla tai toisella osallistuivat rikolliseen järjestelmään.
Eihän ihmiskunta edisty laskemalla eettistä vaatimustasoa, vaan nostamalla sitä.
Historiallinen osavastuu neuvostoimperialismin tukemisesta lankeaa myös Suomelle. Merkkinä siitä meillä on Lenininpuistoja, -patsaita ja -reliefejä ikään kuin hän olisi ollut hyväntekijä ja kunnioitusta ansaitseva henkilö.
Tämä faktojen vastainen Lenin-kultti pitää vihdoinkin ajaa pois Suomesta. Samalla asetuttaisiin vastustamaan Venäjän nykyhallinnon infosotaa palvelevaa historiankirjoitusta, jonka seurauksena puolet venäläisistä suhtautuu myös Staliniin ihaillen, kunnioittaen tai myötätuntoisesti.
Menneisyyden hallinta on taistelua historian eettisestä suunnasta ja aktiivinen nimistöpolitiikka on tehokas tapa näyttää, mitä me ajattelemme kansanmurhaajista.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja kirjailija ja filosofi, kulttuurihistorian dosentti Turun yliopistossa ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa.