Helsingin poliisin mukaan kaupungin keskustassa perjantaina tapahtunutta yliajoa tutkitaan tappona. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessa.
Poliisin mukaan yliajosta epäilty kuljettaja on 51-vuotias mies. Hän on kertonut poliisille ajaneensa autollaan torvea painaen voimakasta ylinopeutta Aleksanterinkadulla ja jatkanut Mannerheimintien kautta Lönnrotinkadulle välittämättä siitä, jääkö joku auton yliajamaksi.
– Hän on ollut tietoinen siitä, että jos jalankulkijoita on edessä, niin hän ei tule niitä väistämään, kertoo tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf Helsingin poliisista.
Syytä miehen tällaiseen käytökseen poliisi ei vielä tiedä.
– Selvitämme sitä esitutkinnan aikana.
Kruskopf kertoo, että epäiltyä on puhutettu ja seuraavaksi ovat edessä kuulustelut.
Yksi uhreista edelleen sairaalassa
Yliajo tapahtui Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun risteyksessä suojatiellä. Tapahtuneessa kuoli 51-vuotias nainen ja viisi ihmistä loukkaantui. Loukkaantuneilla on poliisin mukaan eriasteisia ruhjeita ja murtumia.
– Yksi loukkaantuneista on edelleen sairaalahoidossa, mutta muut ovat jo päässeet pois sairaalasta, kertoo Kruskopf.
Tapon lisäksi poliisin tutkintanimikkeitä ovat viisi tapon yritystä, rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Poliisi otti epäillyn kiinni ravintolasta lähellä tapahtumapaikkaa. Hän ei poliisin mukaan vastustellut kiinniottoa. Epäilty on pidätettynä ja hänen vangitsemisasiansa on esillä alkuviikosta, kertoo poliisi.
Lue myös: Yliajo Helsingin keskustassa – yksi kuollut, neljä loukkaantunut ja viety sairaalaan