Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kauneus oli kiellettyä Isisin alla – Yle tapasi Irakissa kampaajan, joka uhmasi äärijärjestöä leikkaamalla hiuksia salaa

Kun äärijärjestö Isis perusti hirmuhallintonsa Mosulin kaupunkiin, kauneussalongit kiellettiin. Nyt ne avautuvat uudelleen.

Kun Isis perusti hirmuhallintonsa Mosulin kaupunkiin, kauneussalongit kiellettiin. Nyt ne avautuvat uudelleen. Kuva: Jani Ilola/ Yle
Aishi Zidan
Avaa Yle-sovelluksessa

**MOSUL **Yhdysvaltain presidentin tytär Ivanka Trump ja hänen puolisonsa Jared Kushner hymyilevät valokuvausliikkeen mainoskyltissä Irakissa sijaitsevassa Mosulin kaupungissa. Tällaisen kyltin ripustamisella olisi vielä muutama kuukausi sitten ollut kohtalokkaat seuraukset.

Mosulia piti hallussaan äärijärjestö Isis, jonka tiukka islamintulkinta kielsi ihmiskasvojen kuvaamisen. Kaupungilla on yhä Isisin jäljiltä mainoskylttejä, joista kasvot on sutattu mustalla maalilla pois. Patsailta on murskattu pois päät tai pahimmillaan kaikki. 

Mutta myös Isisin vallan murtuminen näkyy. Monen kaupan, kahvilan – ja kampaamon – ovella on uutuuttaan kiiltäviä, värikkäitä kylttejä, joissa mainoskasvot hymyilevät kilpaa.

Isisin ja sodan kokenut Mosul ei ole ensimmäinen paikka, josta ajattelisi löytyvän kauneutta. Mutta niin vain kaupunginosiin on ilmaantunut kauneussalonkeja. Yksi niistä on kampaamo Farah. Se tarkoittaa arabiaksi onnea.

Valokuvaliikkeen kyltti Mosulissa
Yhdysvaltain presidentin tytär Ivanka Trump ja hänen puolisonsa Jared Kushner olivat eksyneet mosulilaisen valokuvastudion mainoskylttiin. Kuva: Aishi Zidan / Yle

Kampaaja Ekhlas Ahmed, 40, toivottaa tervetulleeksi liikkeeseensä. Harva tosin kutsuu häntä Ekhlasiksi. Tuttavat tuntevat hänet um Farahina eli Farahin äitinä. Arabialaiseen tapaan vanhempia kutsutaan heidän vanhimman lapsensa äidiksi tai isäksi.

Pöydällä on rivissä hiusvärejä vaaleammat kutrit haluaville, mutta asiakkaita ei vielä näy. Iltapäivällä Irakissa on kuuma, joten ihmiset välttävät ulkona asioimista. Elämä virkoaa vasta myöhemmin illalla. Um Farahilla onkin aikaa hiustenleikkuulle – ja juttutuokiolle.

Istun kampaajantuoliin. Um Farah suihkauttaa vaaleanpunaisesta suihkupullosta vettä hiuksilleni ja alkaa kammata varmoin ottein.

Kampaaja Ekhlas Ahmed
Kampaaja Ekhlas Ahmed avasi liikkeensä uudelleen Isisin lähdettyä Mosulista. Hänen mielestään naisten on saatava olla kauniita. Kuva: Ivar Heinmaa / Yle

Kysyttävää on paljon. Elämä Isisin vallan alla ei ollut helppoa etenkään naisille.

Naiset eivät saaneet liikkua ulkona ilman miessaattajaa. Naisten oli peitettävä itsensä kokonaan. Kasvot piti verhota, vaatteiden oli oltava väljät. Käsissä pidettiin hansikkaita, varpaita peittivät sukat. 

Vaikka Mosul oli suhteellisen konservatiivinen kaupunki, jossa naiset yleensäkin pitävät huivia, uudet säännöt olivat heillekin tiukat.

Um Farahin ammattiin kuuluva kauneus oli pannassa. Naisten piti olla vaatimattomia.

– Tietenkin ajattelimme, etteivät he [Isisin sotilaat] olisi täällä niin kauan. Luulimme aluksi, että he olisivat poissa paljon nopeammin, hän kertoo.

Kampaamoja ei suljettu yhdessä yössä. Um Farahin mukaan kaupunkilaiset eivät aluksi noudattaneet Isisin julistamia sääntöjä niin tarkkaan. Hänen kauneussalonkinsa ehti pyöriä kuukausia.

Sitten Isis alkoi kiristää otettaan. Lopulta taistelijat marssivat myös um Farahin salonkiin. 

– He sanoivat, ettei Isis hyväksy kauneussalonkeja. Silloin suljin liikkeeni, um Farah kertoo.

Hän kietaisee hiuksia pinneillä ylös, jotta niihin saisi leikattua kerrokset.

Kauppakeskuksen mainos kadulla
Äärijärjestö Isis oli peittänyt mainoskylteistä kasvot. Sen uskonnontulkinnan mukaan kasvojen kuvia ei saisi esittää. Kuva: Ivar Heinmaa / Yle

Hiljalleen kahden lapsen äiti alkoi tehdä töitä salaa kotonaan. Se oli välttämättömyys. Um Farahin aviomies oli työttömänä eli jostain oli saatava ruoka pöytään.

Kotiovelle alkoi ilmestyä entisiä asiakkaita. Hiustenleikkaaminen ei ollut vaaratonta, kuten um Farahkin sai huomata. Näyttäviä meikkejä ja kampauksia ei tietenkään voinut tehdä. Naisten osa oli olla mahdollisimman huomaamattomia.

– Jos he olisivat huomanneet jollakulla meikkiä, he olisivat vieneet hänen miehensä.

Nyt um Farahin silmiä koristavat tarkkaan piirretyt kajaalit.

kampaamon mainos kadulla
Kauneussalongit ovat avanneet pikkuhiljaa ovensa Mosulissa, kun Isis on ajettu pois kaupungista. Kuva: Aishi Zidan / Yle

Um Farah kertoo tehneensä kampauksia vain ihmisille, jotka hän tunsi entuudestaan. Silti huhu levisi. Isisin taistelijat ilmestyvät hänen ovelleen jälleen.

Um Farahin työvälineet takavarikoitiin ja hänen miehensä pidätettiin. Vaikka mies vapautettiin jo seuraavana päivänä, um Farah totesi työn käyneen liian vaaralliseksi.

– Sen jälkeen en enää tehnyt töitä edes kotona, hän kertoo.

Muutkin Isisin alueelta paenneet naiset kertovat, miten Isis uhkaili naisia ruotuun sanomalla, että heidän puolisoilleen tai veljilleen tapahtuu jotain.

Um Farah napsii rivakasti hiustenlatvoja. Hiussuortuvat putoilevat lattialle, edellisestä tasoituksesta on kulunut liikaa aikaa.

Puheliaan naisen elämänpiiri alkoi kutistua koko ajan enemmän kodin seinien sisälle. Aiemmin Mosulissa oli tapana järjestää piknikejä ja retkiä lähiluontoon isolla porukalla sukulaisten ja ystävien kesken.

ripsimainos
Kuva: Yle

Ne saivat jäädä, sillä liikkuminen oli hankalaa. Tuttujen tapaaminen jäi yhä vähemmälle.

– Elämä oli tylsää, um Farah sanoo käheällä äänellään.

– Jos he olisivat huomanneet jollakulla meikkiä, he olisivat vieneet hänen miehensä tai veljensä.

**Mosulin läpi virtaava Tigrisjoki halkoo **kaupungin kahteen osaan. Um Farahin koti ja kampaamo sijaitsevat itäisessä Mosulissa, joka vallattiin takaisin Isisiltä jo talvella. Isis tarrasi kovemmin Mosulin läntiseen puoliskoon. Siellä äärijärjestön valta murtui vasta heinäkuussa. 

Mosulilaisille Isisin lähtö oli helpotus, mutta hinta kallis. Kuukausia jatkuneet taistelut Irakin armeijan ja Isisin välillä olivat kaupunkilaisille toinen painajainen.

Taistelut olivat niin kiivaita, että myös um Farahin oli paettava perheineen kotoaan. Kolme kuukautta he kulkivat tuttavan kodista toiseen.

– Koko tämän ajan elimme kauhussa, hän kertoo.

Se on helppo uskoa. Mosul on taisteluiden jäljellä ruvella. Siellä täällä on tuhoutuneita rakennusten luurankoja ja kasoja. Sillat on räjäytetty.

– Kun armeija saapui, oli vaikeaa uskoa, että meidät on vapautettu, um Farah sanoo.

Kaupungin lisäksi arvella ovat ihmiset. Um Farah puhuu lapsista, jotka joutuivat Isisin riveihin. Osa perheistä uskoi Isisiin oikeasti.

– Lapset tekevät mitä tahansa heille opettaa. Kun heitä käskee mennä yhteen suuntaan, he menevät ymmärtämättä. On paljon lapsia, jotka kuolivat tällä tavoin, hän sanoo.

patsas jolta puuttuu pää
Äärijärjestö Isis oli tuhonnut patsailtakin päät. Tuhotyön kohteeksi oli joutunut myös kuuluisan tiedemiehen Ibn Sinan patsas Mosulin yliopistolla. Mosulin jälleenrakennuksesta tulee pitkä ja kallis urakka. Kuva: Ivar Heinmaa / Yle

Mosulilaiset ovat ylpeää väkeä. Um Farah muistuttaa, että hänen raunioina oleva kotikaupunkinsa on yksi Irakin hienoimmista. Hän toivoo, että kaupungista tulee vielä entistä ehompi.

Se vie aikaa. Työmiehet huitovat ja huutavat auringon paahteessa korjatessaan teitä ja rakennuksia. Mosulin uudelleenrakentaminen on todella iso urakka.

– Keväällä menemme taas ulos piknikille. Mosulin lähellä on vesiputouksia ja metsää. Monet haluavat tulla viettämään aikaa Mosulissa, um Farah sanoo.

Kun Isis oli lähtenyt kaupungista, um Farah aloitti elämänsä uudelleen. Hän haali kampaamotarvikkeita sieltä täältä. Puolet välineistä on lainattuja ja uusi liike toimii vuokratiloissa.

Silti voitto oli suuri, kun um Farah sai kesäkuussa vihdoinkin pienen liikkeensä auki. Sana alkoi kiiriä. Niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat alkoivat palata kampaamon ovelle.

Kampaus on valmis. Um Farah kuivaa ja pöyhii vielä hieman hiuksia, joiden latvoissa on nyt sievät kerrokset.

kampaamon sisäänkäynti ja näyteikkuna
Farah-kampaamo Mosulissa on avannut vasta hiljattain ovensa uudelleen. Naapuriliikkeessä myytiin vietteleviä yöasuja. Kuva: Ivar Heinmaa / Yle

Um Farah kertoo nauttivansa työssään kaikesta: meikeistä, hiusten laittamisesta ja kynsien lakkaamisesta. Hänen sanoo pikkuruisen liikkeensä olevan hänen kotinsa ja kaikkensa.

Kaikkein parasta työssä ovat kuitenkin häät.

– Kun tytöt tulevat luokseni, he ovat kuin tyttäriäni. Haluan heidän olevan kauneimmillaan, um Farah sanoo.

Um Farahille kauneus on tärkeää työn puolesta. Eikä ole ihme, että kauneus saa eri merkityksen, kun on joutunut peittämään vartalonsa kokonaan ja piileskelemään. Kysynkin, miksi kauneus on niin tärkeää.

– Naisten pitää olla miehiä kauniimpia. Naisten on oltava kauniita, hän sanoo.

Suosittelemme