Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Hollantilaisista munista löytynyt myrkky herättää pelkoa Euroopassa: Miljoonia kananmunia vedetty myynnistä

Munista on löydetty hyönteismyrkky fiproniilia, joka voi vaurioittaa keskushermostoa.

Kananmunia tuhotaan hollantilaisella maatilalla Onstweddessä.
Kananmunia tuhottiin hollantilaisella maatilalla Onstweddessä torstaina. Kuva: Patrick Huisman / EPA
Minna Pye
Avaa Yle-sovelluksessa

Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa on vedetty myynnistä miljoonia kananmunia sen jälkeen, kun hollantilaisista kananmunista oli löydetty hyönteismyrkky fiproniiliä.

Fiproniiliä käytetään muun muassa koirien ja kissojen iholoisten torjuntaan. Sitä ei kuitenkaan saa käyttää tuotantoeläimiin, sillä se on myrkyllistä ja voi vaurioittaa muun muassa keskushermostoa ja maksaa.

The Guardian -sanomalehden mukaan Hollannissa eristettiin myrkkymunien takia 180 maatilaa. Lisäksi Hollannissa ja Belgiassa on aloitettu rikostutkinta, jossa yritetään selvittää, miten laajasta ongelmasta on kyse.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Hollannin elintarvikeviranomaiset ovat tehneet uusia testejä, joiden jälkeen suljettuja maatiloja on 138. Yhden maatilan munien kerrotaan aiheuttavan vakavaa vaaraa terveydelle. Noin 59 kanalan munissa puolestaan on niin paljon fiproniiliä, että lasten ei pidä syödä niitä.

Belgian viranomaisten kerrotaan tutkivan kahta Flanderissa toimivaa yritystä, jotka ovat erikoistuneet kirppujen torjunnassa käytettyihin hyönteismyrkkyihin. Viranomaiset pelkäävät, että yritykset ovat lisänneet fiproniiliä tuotantoeläimiin käytettäviin hyönteismyrkkyihin tehostaakseen niiden toimintaa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Hollannissa epäilykset kohdistuvat Chickfriend-nimiseen yritykseen, joka on myynyt kanaloille vaarallista myrkkyä kanojen loiseläinten torjuntaan. Saksan viranomaiset epäilevät, että samaa myrkkyä on toimitettu mylös Ala-Saksin alueen kanaloille.

Kananmunia vedetty myynnistä

Saksalaisten sanomalehtien mukaan hollantilaisia kananmunia on viety kaikkiaan yhteentoista Saksan eri osavaltioon. Saksaan on tuotu ainakin kolme miljoonaa saastunutta kananmunaa Hollannista.

Valtaosa maahantuoduista kananmunista on päätynyt myyntiin. Saksalaiset viranomaiset ovat vetäneet saastuneita munia myynnistä ja julkistaneet saastuneiden munaerien tuotantoleimojen numerosarjoja.  

Joissakin osavaltioissa kuluttajia on jopa kehotettu välttämään kokonaan hollantilaisten kananmunien ostamista.

Myös useat saksalaiset elintarvikeliikkeet ovat kertoneet, että ne ovat vetäneet myynnistä kananmunia, jotka liittyvät Hollannin myrkkyskandaaliin. Kuluttajia on kehotettu palauttamaan liikkeisiin tietyn erän kananmunat tai laittamaan ne roskikseen.

Myös Belgiassa fiproniiliä on löydetty kananmunista, mutta määrät ovat niin pieniä, että siitä ei ole haittaa terveydelle. Belgian viranomaisten mukaan myrkyllisiä munia ei ole päätynyt myyntiin.

Rajoittuuko skandaali muniin?

Frankfurter Allgemeine -sanomalehden mukaan on epäselvää, rajoittuuko myrkkyskandaali pelkästään kananmuniin. Saksalainen kuluttajajärjestö Foodwatch pelkää, että kananmunia on käytetty myös muussa elintarviketuotannossa.

Toistaiseksi lihasta ei ole ole kerrottu löytyneen fiproniiliä. Hollantilaisessa de Volkskrant -sanomalehdessä haastatellut asiantuntijat pitävät myrkkykananmunista syntynyttä kohua liioiteltuna, sillä ihmiset eivät heidän mielestään ole voineet saada vaarallisia määriä hyönteismyrkkyä.

Aiemmin de Volkskrant oli kertonut, että laitonta hyönteismyrkkyä olisi käytetty hollantilaisilla maatiloilla jo yli vuoden ajan. Hollannin elintarviketurvallisuusviranomaiset eivät kuitenkaan pysty vahvistamaan, onko myrkyllisiä munia ollut myynnissä jo niin kauan.

Maanantaina Hollannin viranomaiset olivat kuitenkin varoittaneet, että kananmunissa on ollut niin suuria pitoisuuksia fiproniiliä, että ne ovat terveysriski. He kehottivat, että myrkkyskandaaliin sotkeutuneiden kanaloiden munia ei pitäisi antaa lapsille, kertoo The Guardian.

Viime vuonna Hollannissa tuotettiin noin 10 miljardia kananmunaa noin tuhannessa kanalassa. Merkittävä osa Hollannin kananmunantuotannosta viedään Saksaan.

Lue myös:

Evira: Hollannin myrkkymunia ei pitäisi olla Suomessa – "Selvitetään, mihin kaikkialle kananmunia on päätynyt"

Tulli: Hollannista ei ole tuotu kananmunia Suomeen – Kesko: 11 keksilajikkeessa hollantilaista kananmunaa

Värjättyjä oliiveja, kemikaalisprayta ja savunmakua jätteistä – Näin syntyvät ruokahuijaukset, jotka ovat jo miljardibisnes.

Päivitetty 22:05 uutistoimisto AFP:n tiedot

Suosittelemme