Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Iskelmä-Finlandia Markku Arolle

Iskelmä-Finlandian voittaja löytyi tällä kertaa läheltä. Markku Aron musiikkiura alkoi 50 vuotta sitten kotikaupunkinsa Nokian iskelmälaulukilpailuista.

Iskelmä-Finlandia -voittaja Markku Aro.
Iskelmä-Finlandia -voittaja Markku Aro. Kuva: Jussi Mansikka / Yle
Heli Mansikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuudestoista Iskelmä-Finlandia –palkinto on myönnetty Markku Arolle. Palkinto jaettiin iltapäivällä Nokialla, Tapsan Tahdit -tapahtumassa. Tunnustus annetaan kevyen musiikin eteen tehdystä työstä.

Valinnan teki asiantuntijaraati, jonka puheenjohtajana toimi Turkka Mali. Malin mukaan palkintoraati on ollut iskelmän ytimessä valitessaan voittajaksi 50 vuotta sitten uransa aloittaneen Aron.

– Voittaja on käynyt läpi Syksyn sävelet, Euroviisut ja tuhannet keikat. Työtään arvostaen hän on hoitanut keikkansa moitteettomasti. Aro on tanssikansan palvelija numero yksi, Mali kommentoi valintaa.

Aron musiikkiura alkoi 50 vuotta sitten hänen kotikaupungissaan Nokialla järjestetyistä iskelmälaulukilpailuista. Hänen ensisinglensä "Käyn uudelleen eiliseen" julkaistiin vuonna 1968 ja koko urallaan Aro on julkaissut yhteensä 22 albumia.

Aro on edustanut Suomea myös Euroviisuissa. Vuonna 1971 hän esiintyi Dublinissa yhdessä Koivistolaisten kanssa. Rauno Lehtisen säveltämällä "Tie uuteen päivään" -kappaleella Suomi sijoittui kahdeksanneksi.

Iskelmä-Finlandian on aiemmin voittanut Suvi Teräsniska (2016), Pate Mustajärvi (2015), Katri Helena (2014), Pave Maijanen (2012), Pepe Willberg (2011), Laura Voutilainen (2010), Charles Plogman (2009), Olli Lindholm (2008), Eino Grön (2007), Paula Koivuniemi (2006), Jari Sillanpää (2005), Matti ja Teppo (2004), Kari Tapio (2003), Marion Rung (2002) ja Antti Huovila (2001).

Iskelmä-Finlandia tunnustus on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää Nokian kaupunki.

Suosittelemme